Mielipiteet

Lukijalta

Minun on luotettava ja uskottava lääkäriä, että poikani paranee avohoidolla kerta toisensa jälkeen

Mielipiteet 26.11.2019 6:00
Jaksanko?

‎24. marraskuuta 2019. Tätä elämää en toivonut enkä osannut edes kuvitella perheelleni. Mutta tässä hiihdellään psykoottisen pojan kanssa. On ylämäkeä ja alamäkeä, mutta yhtä painajaista kaikki.

Täysi-ikäinen, asuu nyt omillaan, mutta ei voi olla asunnossaan. Vaihdattanut lukot ja häntä yhä siirrellään yöllä ja asunnolla käy porukkaa, kun hän yrittää nukkua. Joka tietenkään ei ole totta. Vaan hänelle se on, koska hän on sairas. Hän elää psykoottisessa pelottavassa maailmassa ja kuulee ääniä ja pelkää henkensä edestä. Häntä vainotaan, uhataan ja äänet puhuvat hänelle.

Tätähän ei voi terve ihminen ymmärtää. On sydäntä särkevää katsoa hänen riutuvia kasvojaan kaiken pelon keskellä, kun hän istuu hiljaa enkä voi mennä hänen maailmaansa. Mutta se hätä ja pelko on käsinkosketeltava. Poikani ollessa psykoosissa se on myös minulle pelottavaa, mutta keinot ovat vähäiset.

Hoitojaksolla on oltu laskujeni mukaan kuusi kertaa tänä vuonna. Ambulanssilla viety joka kerta. Näytteet eli huumeseulat otettu aina ja vuoden ajan tietääkseni olleet puhtaat. Minullehan tietoja ei anneta, vaikka poikani on antanut luvan antaa tiedot. Silti aika nihkeästi tietoa valuu.

Yleensä jaksot ovat 2–4 päivää ja yksi pitempi puolitoista kuukautta. Pelkästään valvominen laukaisee psykoosin. Ja ainut päihde pitkään on ollut lääke, jota vaihtelevasti kirjoiteltu hoitojaksoilta. Siihen lisäksi alkoholi, jolla on välillä pakko turruttaa pelkotiloja ja sitten voi nukkua missä tahansa kolossa tai jonkun lattialla. Kunhan vain ei tarvitse olla asunnolla tai missään yksin. Tai sitten voi linnoittautua asunnolle pelkojensa kanssa.

Aina hoitojaksolta kotiudutaan ja kerrotaan, että nyt alkaa avohoito ja mielenterveys hoituu lääkkeillä. Lisäksi kerran kuussa saa ajan mielenterveyshoitajalle. Tätä nyt sitten menty pari vuotta ja oltu ilman päihteitä, mutta tilalle psykoosi. Kokeiltu eri lääkkeitä ja alkoholi ja eristäytyminen normaalista elämästä. Ei työkykyinen, ei opiskelukykyinen, vaan sairas.

"Tässä sitä nyt vaan odotellaan miten tämä karuselli päättyy. Jaksaako hän, paraneeko hän ja jaksanko minä ja pysyn työkykyisenä veronmaksajana ja voisin edes osittain maksaa kunnalle nämä kiertoajelut ambulanssilla ja poliklinikkamaksut.”

Kyllähän tällaiselta sairaalta, kun kysytään lähtisitkö kotiin vai jatkohoitoon, aina saa varman ja halvimman vastauksen kunnalle, että joo, kyllä mä lähden kierrolle eli vapauteen. Ja sitten vaan soitto äidille saa tulla hakemaan! Olen parantunut ja taas hyvässä vedossa.

Mielen sairauteen kuuluu hoitovastaisuus. Tällainen potilas osaa peilata eikä kerro hoitajille äänistä ja peloista, koska he voivat kertoa eteenpäin. Tai olla myös siinä samassa porukassa, jotka häntä vainoavat ja poikani mielestä äiti on se, joka on psykoosissa eikä usko tai ymmärrä.

Kuinkahan pahaksi sairauden täytyy mennä tai tapahtua jotain kamalaa, mitä äänet päässä käskevät tehdä. Tai omassa sairaassa mielessä näkee jonkun toisen ihmisen uhkana – kuka tietää, kun on sairas. Tai hän ei enää itse jaksa ja itsetuhoiset ajatukset voittavat. Ja enää ei tarvita ambulanssia ja ei ole enää huolta eikä unettomia öitä.

Mutta varmasti minun on luotettava ja uskottava lääkäriä, että poikani paranee tällä avohoidolla kerta toisensa jälkeen. Ja tämä on halvin ja paras hoitomuoto hänelle. Näinhän se on, että vain otettu lääke auttaa, mutta jos olet niin hajalla ettet itse sitä ymmärrä ja siellä avohoidossa ei ole kuka kannustaisi lääkkeen ottamaan ajallaan, tai edes hakemaan apteekista, niin olet omillasi oman psykoosin kanssa.

Tässä sitä nyt vaan odotellaan miten tämä karuselli päättyy. Jaksaako hän, paraneeko hän ja jaksanko minä ja pysyn työkykyisenä veronmaksajana ja voisin edes osittain maksaa kunnalle nämä kiertoajelut ambulanssilla ja poliklinikkamaksut.

Ymmärrän todellakin väsynyt isä (Kaleva 24.11./Lukijalta) sinua ja lähetän hiljaisen toiveen, että psykoottiset lapsemme saisivat riittävää hoitoa ja palaisivat tähän elämään terveinä ja saisivat iloa ja toivoa sekä rakkautta elämäänsä. Me äidit ja isät emme ole kuolemattomia ja aina täällä heille sitä rakkautta kauhomassa tästä meidän loputtomasta rakkauden ämpäristä.

Jaksanko?

Julkaisemme kirjoituksen

poikkeuksellisesti nimimerkillä.

 

Lue lisää lukijoiden mielipiteitä päivän Kalevasta!

Näin lähetät mielipidekirjoituksen Kalevaan.

MAINOS

Kommentoi

Mummona tuntuu kauhealta, kun lapsenlapselta on tyhjennetty asuntokin, niin missä on poika ollut monta kuukautta, kylmä ym.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Mummona olen surrut myös tätä asiaa ja nyt huolettanut, mihin tavarat viety kun masentuneen lapsenlapsenasuntoakaan ei ole enää. Eikö yhteiskunta enää auta? Muita autetaan.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tuo ihminen - aikuinen poika olisi jo aikoja sitten pitänyt ohjata tukiasumisen piiriin. Suomesta löytyy runsaasti paikkoja jotka on takoitettu yhteisölliseksi tukiasumiseksi mielenterverysongelmaisille, samoin kuin päideongelmaissillekin, vieroituksen ja päihdekuntoutuksen jälkeen.
Ihmettelen miksi häntä ei ole jo ohjattu auttavan tuen piiriin? Lääkäreille mielenterveysongelmaiset tuntuvat olevan pohjasakkaa. Auttaminen unohtuu. Lääkärien, psykiatrin ja/tai päihdehoitajan yhteistyöllä aukiaisi helpotuksen, miksi apua ei anneta?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Lukekaa ja miettikää päättäjät ja toimijat. Tämäkö on hyvää hoitoa?
On ehkä käypä hoito suosituksen mykaista, mutta riittääkö hoidon tulokseksi tällainen.
Jos hoidon tuloksena on näin huonoa elämää potilaalle ja läheisille, hoito on epäonnistunut.
Miettikää parempia hoitokäytänteitä, joilla saavutetaan parempia hoitotuloksia.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Nämä karut kertomukset eivät ole yksittäisiä tapauksia, vaan valitettavan totta yhä useammissa tapauksissa. Ja kasvavana määränä, koska on yhä enemmän ihmisiä, joiden hoito jätetään puolitiehen, omaisten vastuulle.
Se on niin valtava hoitovelvoite, että sitä on vaikea käsittää.
Oma elämä, harrastukset, sosiaaliset kontaktit on pantava syrjään. On vain tämä sairaan maailma ja päivystäminen 24/7 vuodesta toiseen ja loppua ei näy ja apua ei saa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Itku kurkussa luen näitä avautumisia. Me vanhemmat elämme päivästä toiseen kauhuelokuvassa mitä ei toivoisi pahimmalle vihamiehellekkään. On käsittämätöntä että nuoret ihmiset jäävät ilman hoitoa hyvinvointivaltiossa. Toivon voimia teille jaksaa taistella lastenne hoidon puolesta. Ja syvä osanotto teille lapsenne menettäneille. Olen itse saman taistelun keskiössä toivoen parasta, peläten pahinta. Toivottavasti poikani jaksaa roikkua elämässä kiinni. Niin koitan tässä itsekin.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Todella henkeäsalpaavan ahdistava kirjoitus. Uskomatonta, ettei tuollaiseen tilanteeseen ole minkäänlaista kunnollista apua saatavana. Tämä yhteiskunta jatkuvine säästöineen on syvältä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Valitettavasti tämä ei äänestämällä muuksi muutu.
Ammattilaisten on herättävä ja otettava vastuu hoitokäytännöistä ja niiden seurauksista. Ymmärrettävä mitä potilaan elämä on terveydenhuoltotilojen ulkopuolella.
Se vaatii tiivistä yhteistyötä terveydenhuollolta ja sosiaalitoimelta. Mukaan on otettava myös omaiset, aikuistenkin potilaiden/kuntoutujien kohdalla.
Hoitojärjestelmään on luotava keinot, joiden avulla tulee kirjatuksi omaisen tekemä työ ja vastuu. Myös se jos ei jaksa eikä pysty.
Tämä koskee myös vanhustenhuoltoa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Hänellä on oma tiensä kuljettavanaan. Neuvoisin kuitenkin olemaan aktiivinen. Osallistu poikasi luvalla lääkäri tapaamiseen, ja kerro oma näkemyksesi asiasta. Kerran kuussa tapaamiset hoitajan kanssa eivät riitä. Tiedän kokemuksesta, että hoitajat eivät kerro kaikkea olennaista lääkärille. He mielellään tekevät omia diagnooseja, jotka eivät välttämättä osu oikeaan.
Vähintään kerran viikossa tulisi tavata omaa hoitajaa. Hoitajaa, johon voi luottaa.
Pelkät lääkkeet eivät auta, vaatikaa psykoterapia, mahdollisimman pian. Ja käynteja psykiatrian polille.
10 vuotta vetkuteltiin poikani kanssa ja hänet menetin. Apu tuli liian myöhään.
Silti tiedän, että kaikkemme tehtiin. Me emme itse tätä elämää hallitse. Voimia sinulle, tiedän miten raskas on omaisten tie tämän sairauden sivusta seuraajana ja voin vain arvella miten raskas se on pojallesi.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Niin surullista luettavaa. Pojan kärsimys ja äidin hätä. Itsetuhoisuus voi iskeä millä hetkellä hyvänsä, minä sen tiedän kun olen omani menettänyt.
Toivon suuresti että saisitte apua ja kaikki muutkin! Tämä suru jota kannan on ikuinen.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

0:13
Ovensuukyselyt: Konservatiivit ottamassa murskavoiton Britannian parlamenttivaaleissa – ennusteen mukainen vaalitulos tietäisi nopeaa brexitiä
12.12.
Nelostie suljettu liikenteeltä Rovaniemellä Petäjäkosken ja Jaatilan välillä – liikenne ohjataan kiertotielle
12.12.
Auto syttyi palamaan lattiaa hitsattaessa Oulaisissa – ajoneuvo tuhoutui käyttökelvottomaksi, henkilövahingoilta säästyttiin
12.12.
Liikkuvan poliisin perinneyhdistys: peltipoliisien sijoittelulle ei suurelta osin järkeviä perusteita – "Kansan silmissä kameratolpista tullut sakotusautomaatteja"
12.12.
Kärppien tähdet Juho Lammikko ja Jesse Puljujärvi pohjustivat Leijonien nousun ahdingosta jatkoajalle – sitten Tshekki tarjosi kylmän suihkun voittomaalin muodossa
12.12.
Oulun Uinti yllätti naisten viestihopealla SM-altaassa Tampereella
12.12.
Mies uhkasi rikosseuraamustyöntekijää puhelimitse – kertoi tarkoituksenaan olleen valittaa työtehtävien hoidosta

Etusivulla nyt

Paikallissää

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

13.12.

Fingerpori

13.12.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan kokonaistavoittavuus on 86 % Oulun markkina-alueen kuluttajista viikossa.

Kaleva Media Yrityspalvelut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityspalvelut/


stats-image