Mielipiteet

Lukijalta

Met­sä­ka­na­lin­nut pitää rauhoittaa viideksi vuodeksi ja arvioida tilanne sitten uudestaan

Mielipiteet 8.2.2018 9:00
Ensio Ahlholm

Antti Leivo kirjoitti (Kaleva 25.1./Lukijalta) aiheellisesti uhanalaiseksi käyneistä metsäkanalinnuista.

Syksyn 2017 linnunhaukkukokeissa tavattiin lintuja parhaimmillaan 0,3 lintua kuljettua kilometriä kohti ja maastoiksi oli valittu linturikkaimmat alueet sadan kilometrin säteellä. Ihmeellistä kyllä saman syksyn kolmiolaskenta näytti kymmenkertaisia määriä.

Jossain mättää pahemman kerran. Lintukantojen lasku on ollut huomattava seitsemänkymmentäluvulta tähän päivään. Esimerkiksi Ylivieskassa oli silloin useita sadan teeren parvia ja viime syksynä näin yhden viiden teeren parven.

Tällä ajanjaksolla alkoi myös tehometsätalous aukkohakkuineen ja metsäojituksineen. Käräjäsalit kutsuivat metsänomistajaa, joka harrasti jatkuvaa kasvatusta.

Sehän tässä on ikävää, että mielipidesivulle kirjoittaminen on ihan turhaa, koska päättäjät päättävät ilmeisesti rahan kiilto silmissä turvata valtiolle metsästyskorttitulot metsojen kustannuksella.

Vakavasti sanottuna kyllä jotain tarttis tehrä, eikä vain voivotella. Metsäkanalinnut pitää rauhoittaa alkuun viideksi vuodeksi ja arvioida sitten tilanne uudestaan.

Toisaalta tietenkin rauhoituksesta syntyisi valtava älämölö. Iankaikkinen metsästysoikeus vietäisiin ja pystykorvat menettäisivät riistaviettinsä ynnä muita syitä olisi tarjolla. Kansalliskoiralla on niin syvällä riistavietti, että sen katoaminen rauhoittamisen vuoksi on höpöpuhetta.

Tässä eräänä päivänä televisiossa biologi esitti myös huolensa metsäkanalinnuista ja hänen mukaansa yksi merkittävä tekijä on vanhojen metsien väheneminen. Toisena syynä on varmasti pedot, sekä ilmassa lentävät että maata pitkin kulkevat. Ne saalistavat vuoden ympäri ja kun lintukanta on näinkin heikko, niin herkästi metsät tyhjenevät kokonaan linnuista. Pedothan syövät sen viimeisenkin elossa olevan.

Metsästysalueelleni Ruotsissa ilmestyi maakotkapariskunta päivystämään. Alueen kohtuullinen lintukanta oli kahden vuoden kuluessa loppuun kaluttu linnuista, koirani ei löytänyt ainuttakaan haukuttavaksi. Syyttävä sormeni osoittaa kotkia tästä tuhosta, koska aluetta ei ole hakattu eikä ole tapahtunut muitakaan muutoksia.

"Toivon todella, että riistahallinnossa joku virkamies olisi hereillä ja toimisi siten, että metsäkanalinnut rauhoitettaisiin lintukannan sukupuuttoon tuhoutumisen estämiseksi."

Joten kaikki vaikuttaa olemattomiin lintukantoihin: metsästys, kaikki pedot, metsien muokkaukset sekä ilmastonmuutokset. Ainoastaan normaaliin metsästykseen ja epänormaaliin tieltä metsästykseen me voimme vaikuttaa välittömästi, samoin maassa kulkeviin petoihin. Muihin syihin vaikuttaminen on pitkässä kuusessa.

Toivon todella, että riistahallinnossa joku virkamies olisi hereillä ja toimisi siten, että metsäkanalinnut rauhoitettaisiin lintukannan sukupuuttoon tuhoutumisen estämiseksi.

Ensio Ahlholm

Jääli

 

Lue lisää lukijoiden mielipiteitä päivän Kalevasta!

Näin lähetät mielipidekirjoituksen Kalevaan.

MAINOS

Kommentoi

Näytä kaikki kommentit (78)

Kuinka kaukana asioista tietämätön "kansakoulu" maallikko voikaan olla faktoista. :(

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Oletko miettiny kun joka mökissä on kotikissa ja useampiki niin jo yhden kissan reviiri on kymmenen neliökilometria ja pistelee riekonpojat turpiin. Kokeiltu kun villiintyneitä kissoja vähenety.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Se on aivan lööperiä syyttää kotikissoja kanalintukantojen katastorofaalisesta tilanteesta. Jokainen erämies- ja nainen siihen varsinaiset syyt; vieraspienpedot, minkki ja supikoira, varis- ja petolinnut, tehometsätalous ja epäedulliset sääolot pesimäaikana.Täysrauhoituksesta kärsii perinteinen jahtimuoto koiranhaukusta, mutta pakko on edessämme.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Olisiko syytä talvihakkuualueiden laikutukset kieltää lintujen pesimäkaudeksi, koska siinä tuhoutuu metsäkanalintujen ja muidenkin lintujen pesät munien kera....

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Itse en ole ampunut lintua viiteen vuoteen. Metsästysreissuni ovat viime vuodet olleet tekosyy päästä ryyppäämään viikonlopuksi nalkuttavalta akalta. Säästyy linnut ja oma mielenterveys.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

tosi hyvä idea rauhoitus, ammutaan vaikka poroja se viisi vuotta ;) saatas vähennettyy niitäkin

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Luonnolliset kannanvaihtelut eivät tuhoa lajeja, mutta eläinkannan säätely metsästyksen näkökulmasta sen tekee varmasti. Kaikenlainen riistanhoito pitäisi lopettaa ja seurata tuloksia eläimistön näkökulmasta.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Linnut (teeret) oli viime syksynä vain hieman eri paikassa kuin aiemmin. Pystykorvan kanssa kulkiessa tilanteita ja lintuja jopa paremmin kuin muutamana viime vuonna ja hirvijahdin aikaan sama homma. Joka hirvijahtireissulta olisi halutessaan saanut myös teeripaistin. Metsoja tosin edelleen melko heikosti mutta pyykin hiukan toipunut. Heikosti toki edelleen. Lisäksi nyt tammikuussa nähnyt 50 teeren parvia joita en ole nähnyt varmaan 15 vuoteen.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Aivan oikein tuumailtu. Vielä kun kiellettäisiin metsän hakkuut keväällä. Mesähallitus muun muassa hakkaa touko-kesäkuussa valtavat määrät puuta. Paljonko niissä hakkuissa tuhotaan kanalintujen pesintöjä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Mistä näitä itämaan tietäjiä aina siunaantuukaan. Lukisi nyt edes yhden tutkimuksen metsästyksen vaikutuksista lintukantoihin. Rauhoituksen vaikutus olisi suunnilleen sama kuin jos vähälumisen talven jälkeen kielletään hiihto pariksi talveksi, jotta lunta olisi sitten enemmän. Vähälumisen talven jälkeen tämä todennäköisesti jopa toimisi.
Eli kyllähän se niin on, että ne on aivan muut asiat, jotka lintukantoja säätelevät kuin metsästys. Niin kuin monessa kommentissa on asiallisesti esille tuotukin.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Nyt on asiaa, metsästäjät ymmärtävät tilanteen vakavuuden, mutta metsästäjäliitto ei, eikä metsähallitus joka myy urakalla lupia vuodesta toiseen oli lintukanta kuinka surkea vaan! Ja myös ikävä teiltä metsästys verottaa rankasti myös... Täys rauhoitus 5 vuodeksi.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Täys rauhoitus koko maahan ja heti. Nyt ei voi enään odottaa. Lintuja äärimmäisen vähän ja nämä viimeiset tapetaan kuvilta soille. Metsästysliitto herätkää nyt todellisuuteen.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Samaa mieltä kuusamon Arin kanssa! Oma kokemukseni on että metso ja teeri viihtyvät hyvin myös harvennetuissa nuorissa-ja varttuneissa metsissä. Varsinkin sekametsissä ja joissa aluspuustoa esim.kuusta.Puheita avohakkuiden kieltämisestä pidän lapsellisina.Täytyisi muistaa ettei metsästäjä voi isännöidä toisten omistamia maita.Tuollaiset mielipiteet laajetessaan voivat johtaa siihen etteivät maanomistajat ole enää halukkaita vuokraamaan maitaan metsästäjille.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Nyt ovat kyllä linnut jo niin vähissä, että pystykorvat joutuvat haukkumaan tyhjää. Vaikea estää enää kuolemaa sukupuuttoon, vaikka rauhoitettaisiin ikiajoiksi.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tietenki säät ja pienpedot vaikuttaa osaltaan mutta kyllä metsien tila on menossa järkyttävään tilaan. Sitä kautta myös vesien tila heikkenee ja kalatkin jää syömättä. Talviliikkuminenkin metsässä heikkenee kun ojat on valtavia ettei yli pääse siltaa tekemättä.
Metsiä myllätään ympäri vuoden, metsäojitus sais loppua tykkänään sekä raaka pinnanmuokkaus. Metsätaimikot ovat niin homogeenisiä että kohta emme näe katajaa ja kuusta ollenkaan.
Joku tekijä näköjään hävittää hyvänki riistakannan ajoittain aivan nollaan, se on totta.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Jospa ensin kiellettäisiin teerien kuvilta ampuminen. Eli kuten oli entisen lain aikaan. Ja seuraavaksi kukin metsästysseura ja metsähallitus maillaan rauhoittaa metsästykseltä parhaat syyssoidinsuot. Alkaa teerikanta kohentua. Nyt vanhimpia ja parhaita suvunjatkajia ammutaan kasapäin soidinsoilta. Huonompikin ampuja saa nykyvehkeillä linnun hengiltä. Ei vanhat teeret jää haulikkomiesten tai haukkuvalla koiralla pyytävien saaliiksi.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Lapissa kannat lähti laskuun, sillä hetkellä kun metsähallituksen tulostusvelvoitteet nostettiin hallituksen toimesta. Metsähallitus otti rahat metsissämme ja se jatkuu edelleen. Hyviä lintumaita hävisi motojen lähdettyä. Miten ne linnut sikiää, kun elinympäristö on kuskattu sahoille? Ei tosiaan kellään ole tullut haettua syytä metsäkanalintujen kannan taantumiselle metsähallituksen harjoittamasta keskiaikaisesta metsätaloudesta?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Juuri näin ,mutta Metsähallitus esittää itse hakkuutavoitteet hallitukselle.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Merkittävä syy kanalintujen vähyyteen on pesinnän epäonnistuminen ennenaikaisten keväiden tähden ja vähälumiset talvet vesisateineen. Vähälumisuus aiheuttaa sen, ettei linnut pääse kieppiin, vesi- ja räntäsateet jäädyttää hangen pinnan ja tärkeimmän ravinnon koivun. Siihen enää pakkasjakso, niin edellisen kesän poikueet ovat muisto vain.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Näytä kaikki kommentit (78)

Uutisvirta

53
Sirkkaleipää leivotaan nyt myös Oulussa – Fazerin sirkkajauho tulee Hollannista, koska kotimainen hyönteistuotanto ei riitä
19
Myllytullin entinen Oulun seudun ammattiopiston kortteli uusiutuu täysin - suurin osa rakennuksista puretaan ja tilalle nousee asuin-, liike- ja toimistorakennuksia
14
Uusi taksilaki voi tuoda ongelmia koulutakseihin – harvaan asutuilla alueilla kela-kyytien ajo saattaa houkutella yrittäjää enemmän
12
Risto Uimosen kirja presidentistä kuvailee, kuinka Sauli Niinistö on maksimoinut historiallisen pienet valtaoikeutensa
9
Ilmatieteen laitos on paitsi varoittanut suomalaisia helteestä, niin myös oikeasti pelastanut ihmishenkiä kehitysmaissa
6
Oikeusministeri Häkkänen Touko Aallosta: On hyvin vakavaa, jos kansanedustaja kehottaa olemaan noudattamatta lakeja
6
Ruotsalaismediat: Länsi-Ruotsissa sytytetty tuleen kymmeniä autoja

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

Arvokeskustelua köyhyydestä

Totta kai on aina trendikästä ja asiallista puolustaa heikosti pärjääviä ja vähäosaisia henkilöitä. Mielestäni muitakin ... Lue lisää...
Takamaan mies

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.

Naapurit

14.8.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image