Mielipiteet

Lukijalta

Kun nuoret huomaavat, että kotiseudulta viedään koulutus- ja työpaikkoja, he tekevät joh­to­pää­tök­sen: on lähdettävä

Mielipiteet 5.1.2020 6:00 | Päivitetty 5.1.2020 8:56
Matti Nissilä

Tässä lehdessä aiheellisesti ihmeteltiin nuorten muuttamista pois kotiseudultaan ja kokonaan pohjoisesta.

Tässä pari näkemystä asiaan. Olen eläkeläinen, entinen ison perheen huoltaja, ja kerron kokemuksiani ja havaintojani.

Lapsuudessani 1940- ja 1950-luvulla perheessä kuin perheessä oli useita lapsia. Lapsiperheet, isotkin, olivat normaali ilmiö ja suhtautuminen lapsiin ja heidän perheisiinsä myönteistä. Nämähän ovat meidän lapsiamme, todettiin, ja kuka vain aikuinen ojensi meitä lapsia silloin, kun toimimme sopimattomasti.

1970-luvulle tultaessa tilanne muuttui. Lapsiperheisiin alettiin suhtautua kielteisesti. Kun jotain asiaa määrätietoisesti toistetaan uudelleen ja uudelleen, se ennen pitkää läpäisee koko yhteiskunnan ja muuttaa asenneilmapiirin. Näin kävi suhtautumisessa lapsiin ja lapsiperheisiin, ainakin täällä pohjoisessa.

Olen omakohtaisesti kokenut, että kun perheessämme oli jo lapsia ja uusi oli tulossa, saatettiin todeta hyvin ikävässä sävyssä, että taasko teille on tulossa lapsi. 1970-luvulla jopa niin sanotulta viranomaistaholta saattoi näin kuulla. Olen sen omakohtaisesti kokenut. Näiltä osin tilanne on jo ajat sitten muuttunut, mutta yleinen ilmapiiri ei ole muuttunut.

Olen kuullut, että Etelä-Suomessa vastaavassa tilanteessa on todettu, että onpa ihanaa kun saadaan Suomeen lapsia.

"Kun lapsi on kasvanut pohjoisen nurjassa ilmapiirissä, ei ole ihme, jos hän hakeutuu Etelä-Suomeen. Tunnustan suoraan, että omia nuoriani aikanaan kannustin tähän."

Lapset kasvavat ja tulee aika, että nuorten on tehtävä ratkaisu mihin päin suuntautuvat opiskelemaan tai työtä etsimään. Kun lapsi on kasvanut pohjoisen nurjassa ilmapiirissä, ei ole ihme, jos hän hakeutuu Etelä-Suomeen. Tunnustan suoraan, että omia nuoriani aikanaan kannustin tähän.

Hiljakkoin presidentti Niinistö mainitsi, että kasakka vie kaiken minkä irti saa. Täällä pohjoisessa olemme tämän elävästi kokeneet menneen vuosikymmenen aikana. Meidän paikkakunnalta kasakka on kaikessa hiljaisuudessa vienyt muun muassa ammattikorkeakoulun (Lybecker on vielä), synnytysosaston, kirurgian puolen, erikoissairaanhoidon. Päivystys, kauppakoulu ja ammattikoulu ovat jäljellä ainakin toistaiseksi.

Eivät nuoret tyhmiä ole. Kun he huomaavat, että kotiseudulta viedään koulutus- ja työpaikkoja, he tekevät johtopäätöksen: kotipaikkakunnalta on lähdettävä. Etelään, koska ainakaan vielä siellä ei ole sitä kielteistä ilmapiiriä, jota he koko lapsuutensa ovat täällä pohjoisessa saaneet kokea.

Toivoisin sydämestäni maahamme kahta vallankumousta: a) Pohjois-Suomeen täydellistä ilmapiirin muutosta suhtautumisessa lapsiperheisiin ja b) koko valtakuntaan sitä, että isojen perheiden kotiäitien eläkeasiaan saataisiin jonkinlainen tolkku.

Jos edes tuo a-kohta toteutuisi, voisin sanoa varttuville lastenlapsilleni ja muillekin nuorille, että jos ette löydä työtä omalta kotipaikkakunnalta, menkää Ouluun.

Matti Nissilä

Raahe

 

Lue lisää lukijoiden mielipiteitä päivän Kalevasta!

Näin lähetät mielipidekirjoituksen Kalevaan.

MAINOS

Kommentoi

Olen suuresta perheestä . Meitä oli kymmenen lasta . Puolet lapsista muutti Ruotsiin ja asuu siellä edelleen . Käydään silloin tällöin kotiseudulla .

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Täytyy tunnustaa, että omia lapsiani olen aktiivisest kehoittanut lähtemään täältä Kepulandian synkimmästä laaksosta.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Olen täältä lähtenyt aikanaan töihin etelään (töissä 6 eri paikkakunnalla) ja nyt palannut takaisin 35 vuoden päästä. Kyllä täytyy todeta, että olen todella iloinen, että lähdin ja siitä iloinen, että minulla on nyt kokemusta elämästä ja ulkomailtakin. Mitä olen huomannut tänne raamattuvyöhykkeelle takaisin tullessa? Täällä edelleen eletään vuoden 1970 - 1980 -luvun ilmapiirissä. Suurilapsisia perheitä haukutaan suoraan ja nähdään heidät vain ongelmana ja jarruna. Ei osata suhtautua perheisiin, joiden arvot ovat vähän erilaisia kuin itsellä. Vaikka on kulunut kymmeniä vuosia siitä, kun lähdin, täällä edelleen ollaan ikäänkuin jämähtäneitä paikalleen. Tosin en ole ollut täällä Nokian nousun aikoihin, jolloin kuulemma täällä oli kehittämisen ja tekemisen meininki. Täällä edelleen tulee satsata koulutukseen kuten muuallakin Suomessa. Luoda yrittäjyyttä, että kaikkien ei tarvitse lähteä muualle. Tosin minulle se oli itsestään selvää, että lähdin työnperässä ja näin olen sen kertonut myös omille lapsilleni. Näin he ovat myös toimineet. Elämä ottaa ja antaa, ja ihminen voi löytää itsensä hyvinkin mielenkiintoisista paikoista elämänsä aikana. Näillä arvoilla, jotka olen täältä saanut, olen pärjännyt ja edennyt urallani erinomaisen hyvin. Kiitos siitä! Hyvää alkavaa vuotta 2020 sinulle!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kun kasakkaverkostot vievät yhteiset omaisuudet itselleen ja mahdollisuudet vain omille verkostojensa jälkeläisille niin kyvykkäimmät lähtevät vaikka opetuslaitokset ja muut olisivatkin vielä olemassa. Lähtijöiden mukana menee menestyvä tulevaisuus ja se on näiden poliittisten ja uskonnollisten kasakkaverkostojen syy.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ihmisten mukana siirtyvät myös palvelut kasvukeskuksiin. Mitä enemmän väkeä muuttaa kasvukeskuksiin niin sitä enemmän syntyy uusia työpaikkoja jotka houkuttelevat lisää uusia asukkaita. Kasvukeskukset kasvavat kasvamistaan ja lopulta kaikki ovat ahtautuneet pariin kaupunkiin.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Oulun tulisi keskittyä hoitamaan kuntalaisten peruspalvelut kuntoon. Hoitoketjut toimimaan, nopeasti asianmukaista hoitoa, kunnollista paneutumista syrjäytyneiden asioihin, vanhuksille turvaa ja hoivaa, koulut kuntoon, päivähoito kuntoon...
Lopetetaan turha hömppä, mun oulu, kulttuuripääkaupunkihanke, imagon kohotus.
Teot puhuvat, turhalla paskanjauhannalla ei pitkälle pötkitä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Oulun yliopistokin tasapäistettiin ammattikoulunkanssa, arvostus laskee ja motivaatio karkaa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

On aika paljon itsestä kiinni miten ilmapiirin kokee.
Ei etelässä ole mitenkään lapsiystävällisempi ilmapiiri.
Nuoret aikuiset haluavat olla vapaita ja lapsetyomia, mahdollisimman pitkään. Minä ensin asenne on etelässä vieläkin vahvempi kuin pohjoisessa.
Pohjoisessa on jäljellä vielä hitunen yhteisöllisyyttä.
Nuoret ovat aina lähteneet suurempiin ympyröihin. Muuttoliike on globaali ilmiö.
Itsekin lähdin aikoinani ja hyvä niin. Kuitenkin palasin, olenhan pohjimmiltani maalainen, kuten kaikki muutkin pohjoissuomalaiset.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ainakin korkeakoulutetut nuoret ja ikäpolvensa hakeutuvat etelään töihin . Siellä on töitä tarjolla ja kaikkea muutakin. Ystäväpiiri on valmiina kun muuttajia on muitakin.
Oulun pitäisi ensiksi hoitaa massiivinen nuorisotyöttömyys , etsiä ja saada kaikki kynnelle kykenevät mukaan yhteiskuntaan.
Nuo 2026 skenaariot ” maailman parhaiten voivista lapsista/ nuorista” on surrealistista höttöä. Ylimielistä.
Toivoa sopii kaikkea hyvää.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Työpaikat nimenomaan viedään - kun oppilaitokset keskitetään isoihin keskuksiin niin jo siinä lähtee monta työpaikkaa. Esimerkkinä Raahen Tekun lopetus (miten Ylivieskassa vielä on?), synnytysten ja leikkausten täysin poliittisin eli keskittämishalun aiheuttama keskittäminen, Kajaanin opettajakoulutuksen lakkauttaminen, Savonlinnan vastaava. Jos näillä keinoilla ei ole vaikutusta työllisyyteen ja alueiden kehitykseen niin onhan ihme.
Nuorten on pakko lähteä isoihin kasvukeskuksiin halutessaan koulutusta ja siellähän tuovat uutta kulutusta eli työpaikkoja.
Nykyään hyvin moni toimistotyö on oikeasti paikasta riippumaton jos halutaan eli töitä voisi tehdä pienemmissäkin kylissä jos halua olisi.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ei ole järkeä ylläpitää synnytyslaitosta jos synnytyksiä on muutama kuukaudessa. Siinähän kärsii jo henkilökunnan ammattitaito.

Eikä jokaisella pikkupaikkakunnalla tarvita (ammatti-)korkeakoulua. Vetoat työpaikkoihin, mutta kun sen oppilaitoksen tarkoitus ei ole tarjota alueelle työpaikkoja henkilökunnan muodossa.

Katsokaa maaseudun väkiluvun kehitystä, se on jatkunut tällaisena jo vuosikymmeniä. Ei kyse ole mistään viimeisen kymmenen vuoden kehityksestä tai päätöksistä missä voi synnyttää ja missä ei.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

”Kun he huomaavat, että kotiseudulta viedään koulutus- ja työpaikkoja”

Ei kukaan ”vie” työpaikkoja.

Yksityisen sektorin työpaikat syntyvät sinne missä yritykset tarvitsevat työvoimaa. Yritykset päättävät tämän ihan itse - myös jatkossa.

Eikä myöskään julkisen sektori tehtävä ole työllistää ihmisiä, vaan tarjota lakisääteisiä palveluja tehokkaasti.

Enkä nyt sanoisi, että lapsiperheisiin suhtaudutaan vihamielisesti. Yhteiskunta tarjoaa aivan massiiviset tulonsiirrot lapsiperheille.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kyllä neuvoloissa ja synnytysosastoilla on monilla työntekijöillä erittäin negatiivinen ja jopa ilkeä asenne suurperheiden äitejä ja isiä kohtaan.

Taasko nää ootat ?? kysyy neuvolantäti ilkikurinen hymy silmillässään ! jne...

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

”Monilla työntekijöillä...”

No tuohan on yksittäinen sinun kokemuksiisi perustuva anekdootti, joka ei kerro mitään mistään (paitsi siitä, että neuvolantädin asiakaspalvelutaidot voisivat olla paremmat) - jos koko juttu on edes totta.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ehkäisy on keksitty jo ajat sitten.
Kyllä kaksi (2) lasta rittää perheeseen.
Tehtynä noin 40-ikävuoden paikkeilla.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Sinähän et sitä tiedä ja säädä kuinka monta lasta kukanenkin haluaa!! Mul on 2 ja haluan ainakin yhden vielä!!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Absurdia on, että siellä etelän paratiisissa asuminen on paljon kalliimpaa. Se taas johtaa siihen, että palkoissa on jatkuva korotuspaine, jotta ihminen eläisi siellä. Sitten moititaan, että Suomessa on kallista työvoimaa. No tottakai on, kun eläminen vie leijonanosan - etenkin asuminen.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kyllä se on niinkin että sinne minne yhteiskunta rakentaan infraa ja palveluita, sinne syntyy muitakin työpaikkoja koska 1) on sitä infraa ja 2) on työvoimaa. Ja jos on jo infraa sekä palveluita, jotka poistetaan, johtaa se työvoiman - erityisesti nuorten - poismuuttamiseen, ja sitä kautta yritysten lopettamiseen työvoiman puuttuessa.

Ihan selkeästi tässä on päätetty toimia tavalla joka autioittaa muut paitsi valitut kasvukeskukset. On se kumma että toisaalla Euroopassa pieniä kaupunkeja ja kyliä pysyy elinvoimaisena mutta meillä se on ”mahdotonta”.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

22:22
Suomalaisille ilmanpuhdistimille ryöpsähti kova kysyntä Kiinassa – jättivaltioon tilattu satoja laitteita torjumaan koronaviruksen leviämistä
22:11
Wuhanin koronavirus rantautui Eurooppaan: Ranskassa vahvistettu kaksi tartuntaa, Ruotsissa peruttu kiinalaisten ryhmien matka Norrbotteniin
21:42
Oulun yliopistoon hankittiin itseohjautuva auto, ja se on ensimmäinen askel uuden koulutusohjelman käynnistämisessä
20:57
Kaavailtu Baltian lentopalloliiga kiinnostaa suomalaisia seuroja, myös Ettaa – Olli Kuoksa: "Suomen liiga ei ole kehittynyt 25 vuodessa mihinkään" Tilaajille
19:51
Emmi Peltonen lyhytohjelman jälkeen viidentenä EM-taitoluistelussa – "Nyt on magee fiilis etenkin kaikkien hankaluuksien jälkeen"
19:48
Williams ja Osaka katsomoon Australian avoimissa – Federer kuilun partaalta jatkoon
19:40
Vankiloiden toimintamallin mullistus alkaa Hämeenlinnasta: vartijoista valmentajia – "Ei sovi vaarallisille vangeille"

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Ajokeli on huono Pohjois-Savon, Pohjois-Karjalan ja Kainuun maakunnissa sekä Pohjois-Pohjanmaan maakunnassa lukuun ottamatta Pudasjärven, Taivalkosken ja Kuusamon kuntia lumisateen vuoksi.

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Miksi vetää maalle sähköjä?

130 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Henkilö joka suostuu ottamaan vastaan vain osa-aikatyötä

Se aika, että ihminen elää vain työstä ja työlle on ohi. Huonosti on sellaisella ihmisellä asiat, jolla ei muuta ole kui... Lue lisää...
PORHO

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

24.1.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Pohjoisen kattavimmat mediatilat ja monipuoliset markkinoinnin palvelut printtiin ja digiin.

Kaleva Media B2B asiakasratkaisut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityksille


stats-image