Mielipiteet

Lukijalta

Kärpäsenä kylässä – puheiden aiheet lainehtivat sinne tänne

Mielipiteet 20.10.2019 7:00
Leo Härmä

Hän oli myöhässä pari tuntia. Automatka oli kestänyt kolmisen tuntia. Hän oli käynyt kahvilla matkan varrella huoltoaseman Coffee-kahvilassa puolen matkan paikkeilla, mutta oli silti haukotellut ainakin viisi kertaa.

Hän tiesi tarkalleen kerrostalon johon piti mennä, sillä kaupunki oli hyvin tuttu. Auto jäi kadun varteen ja hän soitti kerrostalon alasummeria ja pääsi sisään, hissi vei kolmanteen kerrokseen. Nainen odotti jo avoimen oven äärellä.

Nainen halusi heti halata vierasta, jonka paidan napinlävessä oli vaaleanpunainen neilikka. Hän näytti olevan herrasmies. Naisen silmät sädehtivät tulijalle ja kasvot hymyilivät. Nainen näytti ikäisiään nuoremmalta.

He olivat tavanneet ensimmäisen kerran internetin eräässä deittisivustossa. Yhteydenpito oli molemmin puolin ollut alkuun salaperäistä, eikä ollut puhuttu seksistä eikä muista kielletyistä aiheista. Haluja ei oikein ilmennyt kummallakaan.

Nainen vei miehen keittiöön, jossa otettiin termospullosta jo pari tuntia sitten keitettyä ja seisonutta kahvia vesirinkelin kanssa. Molemmat joivat kahvin mustana.

”Vanhusten 0,7 hoitajamitoitus tulee, ei tule. 75 prosentin työllisyystavoite toteutuu, ei toteudu. Kansa on jo jakautunut, ei ole varmasti jakautunut. Trump on arvaamaton, eikä ole.”

Puheiden aiheet lainehtivat sinne tänne. Mies piti ilmastonmuutospuheita hölynpölynä, nainen oli aivan toista mieltä. Vappusatasta ei uskonut nainen, mies uskoi. Maahanmuutosta oltiin aivan eri mieltä.

Välillä keitettiin vihreää teetä ja juotiin, taas juotiin. Aktiivimallia puolusti toinen, toinen ei. Verot nousevat keskiluokassa 325 euroa, ei kun pienituloisten keskiluokan ostovoima kasvaa. Vanhusten 0,7 hoitajamitoitus tulee, ei tule. 75 prosentin työllisyystavoite toteutuu, ei toteudu. Kansa on jo jakautunut, ei ole varmasti jakautunut. Trump on arvaamaton, eikä ole.

Kummallakin oli hyviä perusteluja, mielipiteitä eri asioihin ja eri näkökantoihin, vaikea oli katossa kylässä olevan kärpäsen sanoa, mikä oli totta, mikä valetta, koska yleinen jankutus ja jäkätys näytti menneen hyvin perille molemmin puolin.

Illan viilentyessä naisen katse ei enää lähettänyt yhtä kuumaa ja elävää valoa kuin aikaisemmin illalla miehen tullessa kylään. Nyt oli puolin ja toisin tutustuttu perin juurin. Puolen yön aikaan nainen näytti miehelle huoneen, jossa hän voi yöpyä, jos haluaa.

Aamulla mies heräsi vaille kuusi, kun sälekaihtimien välistä pilkisti pikkiriikkisen aurinkoa, kadulta kuului myös yöklubista tulleiden kulkijoiden ääniä ja lintujen laulua. Herättyään hän pötkötti hetken sängyssä ja kuulosteli kuuluiko muista huoneista ääniä, ei kuulunut. Hän nousi sängystä ja meni keittiöön, siellä oli lappu pöydällä: kahvi on termospullossa ja rinkelit leipälaatikossa. Ole hyvä! Olen lähtenyt aamulenkille.

Mies joi mustan kahvi. Puki päällensä ja jätti vaaleanpunaisen neilikan paidanlävestään pöydälle, sulki oven, ajoi hissillä alas ja meni ulkona autoonsa ja lähti ajamaan kotiin päin Ouluun.

Leo Härmä

Iisalmi

 

Lue lisää lukijoiden mielipiteitä päivän Kalevasta!

Näin lähetät mielipidekirjoituksen Kalevaan.

MAINOS

Kommentoi

En yhtään ymmärtänyt tätä juttua. Mikä sen sanoma? Erikoinen juttu. Hyvin kirjoitettu mutta voisiko joku selventää. Nettideittailua siinä on mutta....
Tietämätön

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

22.11.
Kärppien voittoputki venyi jo yhdeksään – Lukko hallitsi peliä, mutta Kärpät onnistui maalinteossa
22.11.
Kärpät otti vierasvoiton Lukosta - katso ottelukooste
22.11.
Kuvagalleria: Lumo toi iloa ja valoa marraskuiseen pimeyteen, tältä valofestivaalin teokset näyttävät
22.11.
Kaksi suomalaista mäkihypyn maailmancupin kauden avauskilpailuun – Eetu Nousiainen ja Andreas Alamommo selvittivät tiensä karsinnasta kilpailuun
22.11.
Junttilan tehoilta takasi Kärpille yhdeksännen perättäisen voiton – Rybarille kauden kolmas nollapeli
22.11.
Kalevan entinen päätoimittaja Markku Mantila palaa Vaasaan Ilkka-Pohjalaisen päätoimittajaksi – "En olisi muuten tullutkaan näihin hommiin, jos en luottaisi tulevaan"
22.11.
Kärpät tekee 0-2 maalin Lukkoa vastaan

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Sinun valintasi - eroa AY-liitosta!

202 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Sinun valintasi - eroa AY-liitosta!

Kaikissa tilanteissa, nyt ja tulevaisuudessa, AY-liike rakentaa Suomea paremmaksi ja toimii suomalaisten yhteiseksi hyvä... Lue lisää...
Yhdessä enemmän

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

23.11.

Fingerpori

23.11.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan kokonaistavoittavuus on 86 % Oulun markkina-alueen kuluttajista viikossa.

Kaleva Media Yrityspalvelut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityspalvelut/


stats-image