Mielipiteet

Lukijalta

Huomisen tarpeet tunnistettava – op­pi­lai­tok­sil­ta ja yrittäjiltä edellytetään tiivistä yhteistyötä

Mielipiteet 29.12.2018 6:00
Merja Paloniemi,Jari Keisu, Kati Pääkkönen, Kaisu Tyni-Pyy

Työelämä kipuilee keskellä murrosta. Nyt maakunnissa on samanaikaisesti huutava osaajapula sekä työntekijöitä kotona odottamassa sopivan työn ilmaantumista. Työn vastaanottaminen pitäisi saada vetovoimaiseksi kaikille osapuolille. Myös työllistämisen tukia ja rakenteita pitää uudistaa.

Enää ei riitä, että peruskoulun jälkeen suoritetaan yksi tutkinto, jonka pohjalle rakennetaan koko tuleva työura. Harva nuori edes unelmoi eläkevirasta. Moni heistä pitää työpaikkojen vaihtamista normaalina urakehityksenä.

Elinikäinen oppiminen on jo osa työelämää. Se edellyttää kuitenkin muutosherkkyyttä niin yrityksiltä, työntekijöiltä, oppilaitoksilta, opettajilta kuin opiskelijoiltakin – kuten myös lainsäätäjiltä.

Yrittäjät toivovat opiskelijoiden saavan alan perusosaamisen, teorian, ja työelämän pelisäännöt oppilaitoksissa. Yhtä lailla yrittäjät ovat enenevissä määrin itse valmiita kouluttamaan opiskelijan työtehtäviin yrityksen tarpeiden mukaan.

Tämä edellyttää oppilaitoksilta ja yrittäjiltä tiivistä yhteistyötä tulevaisuuden tarpeiden tunnistamiseksi. Yritykset pitää saada yhä tiiviimmin mukaan osaamisen ennakointiin.

Keskiössä on oppilaitosten ja yrittäjien välinen vuoropuhelu: paikallinen työelämäkumppanuus. Haasteena on saada erityisesti pienet yritykset mukaan koulutusyhteistyöhön. Niissä on yhtä aikaa suuri tarve lisäkäsipareille sekä kehittämistyölle ja vastaavasti haaste löytää yhteistyölle aikaa pienten resurssien vuoksi.

Ammatillisten oppilaitostenkin on herättävä palvelutehtäväänsä alueella. Oppilaitosten tulee markkinoida itseään ja yhteistyötä yrityksille. Yritykset eivät tunne riittävästi oppilaitosten laaja-alaista koulutustarjontaa. Toisaalta opettajat, ohjaajat tai opiskelijat eivät tunne laaja-alaisesti eri työnantajien monipuolisia mahdollisuuksia.

"Enää ei riitä, että peruskoulun jälkeen suoritetaan yksi tutkinto, jonka pohjalle rakennetaan koko tuleva työura."

Jotta tekijä ja tehtävä kohtaavat, tarvitaan varhaista reagointia opintojen ja työllistymisen väylän toteutumiseksi. Toisen asteen opintojen tulisi tähdätä työllistymiseen ja/tai jatko-opintoihin, joten jo alkuvaiheesta lähtien koulutuspolkua pitää viitoittaa yksilöllisesti siihen suuntaan – myös lukiolaisilla.

Tarvitaan paluumuuttajia, työperäistä maahanmuuttoa sekä omistajavaihdoksissa onnistumista. Osaajista pitää saada kiinni jo opiskeluvaiheessa. Tämä on äärimmäisen tärkeää, koska työttömyys nielee valtavasti voimavaroja, ja osaajapula estää yritysten kasvun. Sukupolvelta toiselle periytyvä osattomuus ja edelleen työttömyys ovat valtava kustannus yhteiskunnalle.

Suomi tarvitsee kaikki kädet. Tuetaanko niitä, jotka sytyttävät ensimmäisenä valot?

Merja Paloniemi

Suomen Yrittäjät, Amis uudistuu -hanke (1.2.–31.12.2018)

Jari Keisu

Ammattiopisto Luovi

Kati Pääkkönen

Parasta Palvelua Pohjoinen kehittämisverkosto

Kaisu Tyni-Pyy

Parasta Palvelua Itäinen kehittämisverkosto

 

Lue lisää lukijoiden mielipiteitä päivän Kalevasta!

Näin lähetät mielipidekirjoituksen Kalevaan.

MAINOS

Kommentoi

Ihan kiva että Luovin, osaon ym. asiantuntijat toivoivat kymmentä hyvää ja kaunista erityisnuorille töihinpääsyksi. On hienoa jos eri tavoin rajoitteiset saavat osakseen yhden perusoikeuteensa eli osallistua työhön. Mutta koska te "työelämän-asiantuntijat" jalkaudutte pienyrityksiin? Jos oma työelämäkokemus rajoittuu yliopiston lisäksi ammattikorkeakouluun ja ammattiopistoon niin suppeapa on näkemys ja tietämys tämän päivän pienyrityksistä. Kun on nk. eläkevirkoja asiantuntijoilla ja työelämäkokemus on vain oppilaitoksista niin itse asiantuntijatulokset ovat sen mukaisia. Eli eikö sitä pitäisi tuntea perinjuurin se taho jota neuvoo. Eli mars oikeisiin töihin sieltä norsunluutornista!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ei näillä "eläkkeelle kunhan tässä ja ihan kiva jees jees" tyypeille merkitse kuin se, että on kiikkustuoli työhuonessa... Ja kun kerran neljässä vuodessa nimi näkyy Kalevan lukija mielipidepalstalla niin taas saa olla vuosia rauhassa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Enemmän tämä kirjoitus kannustaa keskustelemaan osapuolien kesken - veikkaan, että oikeita työpäiviä tehdään tämän päivän amiksissakin. Jokainen osapuoli tuntee parhaiten oman tarpeensa, on toinen juttu löytää hyöty kaikille osapuolille.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

”Tuetaanko niitä, jotka sytyttävät ensimmäisenä valot?”

Outo lopetus. Yrityksissä ja työpaikoilla on valot päällä, muuten ois lappu luukulla.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

"Nyt maakunnissa on samanaikaisesti huutava osaajapula sekä työntekijöitä kotona odottamassa sopivan työn ilmaantumista. "

Jos maakunnissa olisi oikeasti huutava osaajapula, niin
- kansallisilla ja kansainvälisillä palstoilla olisi työpaikkailmoituksia
- lehdistössä kerrottaisiin vähän tarkemmin, minkä alan osaajista on pula ja missä
- tehtävistä maksettaisiin minimiä korkeampia palkkoja
- työnantajat itsekin panostaisivat työntekijöiden mahdollisuuksiin muuttaa
- työnantajat suhtautuisivat työnhakijoihin pikkuisen asiallisemmin

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Aloja joilla työvoimapulaa:
Kone - ja tuotantotekniikka
Prosessi
Hotelli-, ravintola- ja matkailuala
Kirjoitus kannustaa katsomaan "peiliin" kaikilla osapuolilla. Työolosuhteet ovat keskiössä, haasteena on työn vastaanottamisen kannattamattomuus?
Hyöty pitää tunnistaa kaikilla osapuolilla.
Kotona odottelu edistää huonosti osaamista ja työllustymistä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Olen ollut matkailualalla ja tiedän tasan tarkkaan, mitä se "työvoimapula" tarkoittaa.

Kertoisitko noista muista hieman enemmän yksityiskohtia.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Matkailuala on sesonkiluonteista ja usein tarvitaan yhdistelmäosaamista, työllistyäkseen läpi vuoden. Varmasti työoloja ja palkkausta kannattaa tarkastella, jos työ ei kiinnosta.
Useissa esim. kone -ja tuotantotekniikan yrityksissä yli puolet työvpimasta on jo työperäisestä maahanmuuttajista koostuvaa ja samoin ravintola-alalla.
Tilastojakin on varmaan saatavilla,

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

14:32
Afganistanissa on alueita, joille ketään ei voida ajatella palautettavan – sen sijaan Irakin tilanne on parantunut
14:18
Tässä on ihmiset ja koko planeetan pelastava ruokavalio – yksi hampurilaispihvi viikossa ja kaksi kertaa nykyistä enemmän pähkinöitä ja palkokasveja
13:11
Raiskaajan kanssa avioliittoon – tutkimus patistaa muuttamaan seksuaalirikosten lainsäädäntöä entisen Neuvostoliiton alueella
12:55
Enää alle vuosi aikaa – Pohjois-Pohjanmaan ely-keskus patistaa hoitamaan jätevesijärjestelmän vaadittuun kuntoon
12:07
Ministeri Terho: "Olisin valmis jopa luopumaan opintotuen tulorajoista" – selvityksen mukaan tulorajoja voisi nostaa huomattavasti
11:53
Aarnio yritti saada tietoa miljoonaperijän kaappauksesta rikollispomo Keijo Vilhuselta — Vilhusta kutsuttiin poliisin keskuudessa nimellä "Äijä"
11:33
Yliopiston eläinmuseo siirtyy mahdollisesti Tietomaahan – uudesta näyttelystä halutaan toiminnallinen ja tiedekeskusmainen
86
Pyhäntäläisyritys esittelee liikkuvaa ja talviasuttavaa mökkivaunua Helsingissä – rakennuslupa tarvitaan, jos mökki jätetään paikoilleen
78
Suolattujen teiden määrä kasvaa pohjoisessa – "Vuodenvaihteessa teille tuli aika paljon hoitoluokkakorotuksia"
48
Fazerin Oulun leipomon työntekijöillä öinen ulosmarssi vastalauseena leipomon sulkemisaikeille – "Fazerilla ei rahasta ole pulaa"
39
Kokoomus vahvisti neljä uutta ehdokasta Oulun vaalipiirissä – katso lopullinen ehdokaslista
34
Arina vaihtaa Otto-automaatteja Nosto-automaatteihin, Pohjois-Suomeen tulee viisi uutta rahannostopaikkaa
27
Kittilän kultakaivos täytti 10 vuotta, mutta tunnelma ei ole katossa – "Nykyinen keskustelu huonontaa Suomen kilpailua investointirahasta"
27
"Kansalla ei ole lähtenyt mopo keulimaan" – Tuoreet seksuaalirikosepäilyt eivät ole juurikaan koventaneet asenteita ulkomaalaisia kohtaan, kertoo IL:n kysely

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Tuntematon sotilas 3.0

144 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Keskustelu työttömyydestä on ala-arvoista

Olipa kommentoijalla hiukan erikoinen kirjoitus. Herraviha on toki niin vanha ja ikuinen asia, ettei sitä pahemmin kanna... Lue lisää...
Pekka Vanhana

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

17.1.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image