Rakentaminen: Oulun kes­kus­taan nousee lä­hi­vuo­si­na uusia, aiempaa kor­keam­pia ker­ros­ta­lo­ja Hal­li­tus­ka­dul­le ja Hei­nä­pää­hän

Kevään ylioppilastulokset: Katso listoja Oulun ja muun Poh­jois-Poh­jan­maan uusista yli­op­pi­lais­ta

Mainos: Juuret kas­va­vat tie­dos­ta. Tutustu Ka­le­vaan 1kk 1 €. Tilaa tästä.

Kolumni

Kun­nis­sa val­lit­see vai­ke­ne­mi­sen kult­tuu­ri

En yllättynyt Lapin yliopiston tutkimustuloksesta, jonka mukaan sosiaalityöntekijöitä uhataan kunnissa potkuilla, jos he kertovat työstään julkisesti.

En yllättynyt Lapin yliopiston tutkimustuloksesta, jonka mukaan sosiaalityöntekijöitä uhataan kunnissa potkuilla, jos he kertovat työstään julkisesti.

Tutkija Laura Tiitisen haastattelemat sosiaalityöntekijät eri puolilta maata kertoivat, että julkisesta viestinnästä seuraa kunnissa rangaistuksia. Eräs sosiaalityöntekijä irtisanottiin sen jälkeen kun hän oli arvostellut julkisesti työpaikkansa organisaatiomuutosta.

Medialle avautuneita sosiaalityöntekijöitä kutsutaan esimiesten puhutteluun, ja joissakin kaupungeissa heiltä on kielletty julkinen viestintä kokonaan. Vain johto saa kertoa tiedotusvälineissä, miten asiat ovat.

Monissa kunnissa työntekijöiden pitää pyytää esimieheltä kirjallinen lupa viestintään aivan tavallisissakin asioissa, joissa ei arvostella omaa työyhteisöä eikä tuoda esiin mitään arkaluontoisia tietoja.

Tällainen käytäntö ei ole lainmukainen. Sananvapaus kuuluu myös sosiaalityöntekijöille niin kuin muillekin virkamiehille.

En yllättynyt tuloksista, koska toimittaja törmää työssään tällaisiin käytäntöihin usein. Kerron yhden esimerkin.

Halusin tehdä jutun lastensuojelutyöstä haastattelemalla sosiaalityöntekijää. Tein selväksi, että tarkoituksena on keskustella työstä yleisellä tasolla. Arkaluontoisista asiakastiedoista en tietenkään utelisi, koska ne tiedot eivät minulle kuulu.

Lastensuojelu on ollut paljonkin esillä julkisuudessa huostaanottouutisten yhteydessä, mutta niistä jutuista on puuttunut paria poikkeusta lukuun ottamatta käytännön työtä tekevien sosiaalityöntekijöiden ääni. Esillä ovat olleet lähinnä lastensuojeluammattilaisia arvostelevat vanhemmat ja työtä puolustavat johtavat viranhaltijat.

Asioista kertominen avoimesti voisi korjata vääriä käsityksiä, hälventää ennakkoluuloja ja tehdä lastensuojelutyötä tutummaksi lukijoille.

Sosiaalityöntekijälle jutunteko periaatteessa sopikin, mutta hän halusi keskustella asiasta vielä työyhteisössään. Sen jälkeen tuuli kääntyi, ja alustavasti sovittu haastattelu peruuntui.

Tämä ei ole ainoa kerta, kun näin on käynyt. Vastaaviin esimerkkeihin olen törmännyt myös terveydenhuollossa. Joku voisi tutkia sitäkin, onko asiakastyötä tekevällä sairaanhoitajalla sananvapautta.

Yllätyin kuitenkin Tiitisen tutkimustuloksesta, jonka mukaan myös palveluviestintää asiakkaille rajoitetaan kunnissa.

Palveluista kertomisen pelättiin lisäävän asiakasmääriä ja menoja. Sosiaalityöntekijöillä kun riittää asiakkaita ilman viestintääkin.

Asiakkaille ei siis haluta kertoa palveluista, joihin he olisivat oikeutettuja. Palveluiden alikäyttö onkin yleisempää kuin väärinkäyttö. Eräässä kunnassa sosiaalityöntekijät olivat tehneet palveluista esittelylehtisen asiakkaille, mutta esimiestaso esti sen julkaisun.

Sosiaalityöntekijät eivät puutu asiaan, koska he eivät välttämättä tunne oikeuksiaan ja toisaalta he pelkäävät urakehityksensä vaarantuvan.

Se olisi ammatillinen itsemurha, eräs sosiaalityöntekijä kerran kommentoi, kun kysyin, miksei hän voisi kertoa työnsä epäkohdista lehdessä.

Suomen kunnissa vallitsee vaikenemisen kulttuuri, mutta kukaan ei näytä tekevän asialle mitään. Ei asia ilmeisesti kaikkia kiinnostakaan. Tällaisen päätelmän voi tehdä, kun lukee tutkimusuutiseen tulleita palautteita netistä.

Osan mielestä vaientaminen on normaalia johtamista, eikä työntekijöillä kuulukaan olla sananvapautta, vaan organisaation viestinnän tulee olla johtajalähtöistä.

Jotkut uskovat, että lojaliteettivelvollisuus mitätöi sananvapauden, että epäkohtien julkituojilla on henkilökohtaisia ongelmia ja että he vain likaavat omaa pesää.

Osa taas on sitä mieltä, ettei organisaatioiden epäkohtia kannata tuoda esille, koska se ei kuitenkaan johda mihinkään.