Ko­ro­na­tar­tun­to­jen määrä ta­saan­tu­mas­sa hil­jal­leen Oulussa – kau­pun­ki huo­lis­saan tes­ti­mää­rien las­ke­mi­ses­ta

Oulun kaupunki on huolissaan siitä, että oululaisten hakeutuminen koronatesteihin on laskenut huomattavasti loppusyksyn lukuihin verrattuna.
Oulun kaupunki on huolissaan siitä, että oululaisten hakeutuminen koronatesteihin on laskenut huomattavasti loppusyksyn lukuihin verrattuna.
Kuva: Jussi Leinonen

Koronavirustartuntojen määrä Oulussa on alkanut hiljalleen tasaantua loppuviikkoa kohden. Oulun kaupungin mukaan tilanne on kuitenkin yhä epävarma, sillä tasaantumista on kestänyt vasta muutaman päivän ja testimäärät ovat alhaiset.

Oulun kaupunki korostaa tiedotteessaan, että lievissäkin oireissa tulee hakeutua testiin välittömästi, että epidemia pysyy hallinnassa.

Perjantai-iltapäivällä 15. tammikuuta kello 15.30 Oulussa oli todettu kuusi uutta koronavirustartuntaa. Määrä on merkittävästi pienempi kuin aiempina päivinä kuluvan viikon aikana. Puolet tapausten tartuntalähteistä on epäselviä.

Oulussa on ilmennyt yksi uusi joukkoaltistus Pitkäkankaan koululla. Koululla altistuneisiin on oltu yhteydessä. Kaupungin mukaan karanteeniin on asetettu perjantaina 54 henkilöä. Viikon aikana on todettu nyt kaksi joukkoaltistumista.

Tartuntojen määrä laskenut noin neljänneksellä

Perjantai-iltapäivään mennessä Oulussa on todettu tällä viikolla yhteensä 68 uutta tartuntaa. Luku on neljänneksen pienempi kuin edellisellä viikolla samaan aikaan. Altistumisten vuoksi karanteeniin on asetettu viikon aikana 167 henkilö, mikä on puolet vähemmän kuin edellisellä viikolla.

Oulu on yhä koronavirusepidemian leviämisvaiheessa. Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin alueella koronavirustartuntojen ilmaantuvuus on 68.9 sataatuhatta asukasta kohden, kun taas Oulun ilmaantuvuus on 111.8 sataatuhatta asukasta kohden. Ilmaantuvuusluvut sekä kaupungissa että sairaanhoitopiirin alueella ovat lievässä laskussa, mutta yhä korkeat.

Oulun yliopistollisessa sairaalassa on tällä hetkellä hoidossa viisi koronapotilasta ja Oulun kaupunginsairaalassa kuusi koronapotilasta. Sairaalahoidon tarve ei ole Oulun kaupungin mukaan kasvanut.

Koronatestien osalta on viikko ollut hiljainen. Torstaihin mennessä vain 1744 henkilöä oli käynyt testeissä Oulun kaupungin näytteenotossa, kun loppusyksyn aikana normaaliviikoilla testattiin keskimäärin 3000 ihmistä viikossa.

Oulussa voimassa olevat suositukset ja rajoitukset jatkuvat helmikuun 1. päivään asti. Pohjois-Pohjanmaan alueellinen koordinaatioryhmä kokoontuu tiistaina 19. tammikuuta arvioimaan Pohjois-Pohjanmaan epidemiatilannetta.