Kuntamurha osa 14: Otsikot

Kesädekkari 14.7.2013 0:00
Kari Häkämies

Jimmy Salminen ja Roni Haukka olivat edellisen viiden päivän aikana lukeneet sanomalehtiä enemmän kuin siihen astisessa elämässä yhteensä. Jimmy nousi vuoteesta jo ennen kuutta ja kävi pihistämässä läheiseltä rivitaloalueelta jonkun postilaatikosta Aamulehden. Lehti kirjoitti Sini Sandrenista joka päivä.  

Kahdeksan jälkeen oli tavaksi tullut käydä herättämässä Ronin ja yhdessä oli menty ostamaan iltapäivälehdet. Jimmy osti Ilta-Sanomat, Roni Iltalehden. Lehdet hankittiin aina eri paikoista, jotta naamat eivät tulleet liian tutuiksi.

Tunnistamisen välttämiseksi Jimmy oli vetänyt päähänsä pipon, vaikka edelleen mentiin hellelukemissa. Hän vilkaisi ympärilleen, ketään ei aamuvarhaisella ollut liikkeellä. Ensimmäinen laatikko, tyhjä. Toinen laatikko, jo tärppäsi. Jimmy taittoi lehden huomaamattomaksi kainaloonsa ja lähti ripeästi takaisin kodin suuntaan.

Päästyään huoneeseensa, hän avasi lehden. Perkeleen, perkele. Jimmyn lukutaito ei ollut kehuttava, mutta pelkkä vilkaisu kertoi, että poliisi toivoi vihjeitä kahdesta suuriin lippalakkeihin ja aurinkolaseihin pukeutuneesta nuoresta miehestä. Ei puuttunut kuin kuvat. Helvetin helvetti.

Jimmy kaivoi puhelimensa esiin ja aikoi soittaa Ronille. Ei sittenkään, puhelin saattoi olla poliisin valvonnassa. Jimmy ei ymmärtänyt kuuntelutekniikasta tuon taivaallista, mutta päätti olla varovainen. Hän sulloi lehden paidan alle ja lähti herättelemään Ronia.

Roni nukkui kesäisin vanhempiensa rintamamiestalon pienessä piharakennuksessa. Jimmy piti koputtaa oven monta kertaa ennen kuin uninen ja krapulainen kaveri tuli avaamaan.

-Vittu, me taidetaan olla kusessa, Jimmy sanoi ja näytti Aamulehden otsikkoa.

-Voi hemmetti ja iltapäivälehdissä on taatusti vielä puolet suuremmat otsikot.

Jimmy istahti pienen huoneen ainoalle jakkaralle. Roni meni jääkaapille ja nappasi sieltä pari pulloa olutta.

-Ei ruveta ryyppäämään. Juovuksissa tulee tehtyä virheitä. Jos me ei olisi vedetty bisseä ja tabuja sekaisin, se sähköposti Sandrenille olisi jäänyt lähettämättä, Jimmy mietiskeli.

-Joo, niin kai. Mutta on pakko loiventaa krapulaa. Kai sinäkin yhden voit ottaa?

-No ehkä, mutta siihen saa jäädä.

Yhteen juominen ei jäänyt. Pojat joivat neljä pulloa mieheen ja hakivat Siwan auettua lisää. Iltapäivällä suru puserossa alkoi hellittää. Sen verran kaverukset pöhnältään ymmärsivät, että kaupungilla ei kannattanut liikkua yhdessä. He päättivät aamuisin tavata Ronin asumassa piharakennuksessa, mutta muutoin kumpikin pysyttelisi omissa oloissaan.

Tiedätkö aiheesta enemmän?
Lähetä vinkki, kuva tai video!
13222
MAINOS

Kommentoi

Uutisvirta

27.2.
Ilmastonmuutos vaikuttaa lintujen elämään monin tavoin
27.2.
Mitalipeleihin edennyt Kärpät ei rallatellut jatkoon ilmaiseksi HIFK:ta vastaan
27.2.
Thyssenkruppin hissiliiketoiminta päätymässä pääomasijoittajille – hinnaksi tuli 17,2 miljardia
27.2.
Leijona auttaa ja kehittyy – Lionsien hyväntekeväisyystoiminta on Suomessa erityisen suosittua
27.2.
Britannian toiveet ristiriidassa EU:n kanssa – uhkasi neuvottelun lopettamisella jo ennen neuvotteluiden alkamista
27.2.
Näin koronatilanne etenee: Virus leviää Euroopassa ja testien määrä lisääntyy Suomessa, Teneriffan karanteenihotellista päästetään yli sata pois
27.2.
Viestikohun keskelle joutunut vasemmistoliiton toiminnanjohtaja pyytää anteeksi kohua – Yle: Toiminnanjohtajan perustamalta Twitter-tililtä jaettiin väkivaltaa ihannoivia viestejä

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Milloin Marinin hallitus kaatuu?

172 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Ei päässyt rikastumaan osakesäästötililä

Juuri siksihän tässä hommassa ei pärjääkään kuin robotit, TRJ, Pannari ja Milady. Muiden on ihan turha yrittää koska täm... Lue lisää...
Pannarimies

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

28.2.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu


Pohjoisen kattavimmat mediatilat ja monipuoliset markkinoinnin palvelut printtiin ja digiin.

Kaleva Media B2B asiakasratkaisut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityksille


stats-image