
Polkujuoksu kiehtoo yhä useampia ja lähimetsissä käy varsinkin kesäisin kuhina. Mikä innostaa ihmisiä liikkumaan maastoon poluille, pois pururadoilta, juuri nyt?
– Fiilis juosta metsässä on erilainen. Siinä on läsnä rauha ja luonto. Poluilla tervehditään vastaantulijaa, annetaan tarvittaessa tilaa ja ollaan jotenkin samanhenkistä porukkaa, kuvailee kempeleläinen polkujuoksuohjaaja Maija Karvonen.
Harrastuksen voi aloittaa läheltään tutustumalla omiin lähipolkuihin. Jos ei ole aiemmin harrastanut juoksemista, voi ensin tutustua maastoon kävellen. Sitten voi kokeilla välillä juoksemista. Myös polkujuoksukursseilla lähdetään liikkeelle näin.
– Juoksupätkiä voi lisätä, kun ei tunnu pahalta. Ja välillä saa myös kävellä! Moni aloittaa juoksun liian pitkillä matkoilla ja liian kovaa. Kun se tuntuu pahalta, harrastus lopahtaa. Maltilla aloittaminen on parempi vaihtoehto.
Karvosella on Suomen Ladun polkuohjaajakoulutus, ja hän on ohjannut polkujuoksukursseja parina keväänä Oulun seudulla. Ilmaiset kurssit täyttyvät nopeasti.