Kolumni

Kä­si­töi­den te­ke­mi­ses­sä ei ole kyse vain lan­gois­ta pui­koil­la tai ko­hoa­vas­ta tai­ki­nas­ta liinan alla – käsillä te­ke­mi­nen on matka ih­mi­syy­den juu­ril­le

Kun poikkeustilanteessa keskittyy jauhomitan täyttämiseen tai silmukoiden laskemiseen, se vie hetken ajaksi huomion kaikesta siitä, mikä maailmassa on päin seiniä, uhkaavaa ja ahdistavaa. Käsillä tekeminen sitoo ihmisen pitkään sukupolvien ketjuun, kirjoittaa Lännen Median toimittaja Minna Akimo.

-

Pitkän tauon jälkeen se tapahtui taas. Tarvittiin vain yksi kimalteleva lankakerä ja ajatus uudesta syyspiposta.

Pian pipoja tuli enemmän kuin tarpeeksi ja illat kuluivat iloisesti neuloessa ja suunnitellessa seuraavaa projektia.

Facebookin neulontaryhmien seuraaminen uhkasi käydä kohtalokkaaksi. Suomi on täynnä todella taidokkaita käsityöihmisiä, joten olisiko parempi haudata omat tekeleet sinne, minne aurinko ei paista.

Hurahtaminen lankojen, puikkojen ja kryptisten neuleohjeiden maailmaan oli kuitenkin niin vahva ja ihana, etten antanut periksi. Intoani ei heikentänyt edes se, että joitain töitä oli aloitettava kymmeniä kertoja, ennen kuin kuvio osui kohdalleen. Pura ja tee uudelleen – aivan pätevä neuvo.

Hyvänä sisäisenä ohjeena toimii sekin, että tee itse, äläkä vertaa omia töitäsi muiden töihin. Kukin taidoillansa.

Lankaostoksilla käsityöliikkeen myyjä kertoi, että korona toi uusia asiakkaita, kun käsitöiden tekemiselle oli aikaa.

Sama ilmiö tapahtui jo keväällä, jolloin covid-19-virus pakotti ihmiset vetäytymään kotiseinien sisälle.

Kaupoista loppuivat jauhot, hiivat ja muut leipomistuotteet, ja Facebookin kuvavirta täyttyi kotona tehtyjen leivonnaisten kuvista.

Kun poikkeustilanteessa keskittyy jauhomitan täyttämiseen tai silmukoiden laskemiseen, se vie hetken ajaksi huomion kaikesta siitä, mikä maailmassa on päin seiniä, uhkaavaa ja ahdistavaa. Käsillä tekeminen antaa tilaa ja happea keskittyä muuhun kuin pahenevaan koronavirustilanteeseen ja sen synnyttämiin kauhukuviin.

Kun omat kädet uppoutuvat kohoavaan taikinaan tai käsissä valmistuu muotopuolilapaset, siinä on jotain hyvin pyhää ja herkkää.

Vastaleivotun leivän jakaminen on aseista riisuvaa. Se on kuin kutsu rauhanneuvotteluihin, rakastavaisten soidinmenoihin ja uusien muistojen synnyttämiseen.

Sama pätee kaikkeen käsillä tekemiseen: leikkimökin rakentamiseen, auton korjaamiseen yhdessä lapsen kanssa, puutarhan hoitoon ja suvussa kulkevan reseptin vaalimiseen.

Eikä kyse ole vain taitojen siirtämisestä ihmiseltä toiselle, kyse on yhdessä olemisesta, jakamisesta, turvallisuuden tunteesta ja jatkuvuudesta. Liittymisestä sukupolvien ketjuun, jossa ihmiset ennen minua ja minun jälkeenkin leipovat, neulovat ja nikkaroivat.

Mummon tekemät lapaset tai isoisän rakentama leikkimökki eivät ole syyttä suotta rakkaimpia.

Jottei menisi liian tunteelliseksi, voi käsin tekemistä voi opetella ilman sukupolvien ketjuakin.

Vertaisryhmiä löytyy niin sosiaalisesta mediasta kuin kansalaisopiston kursseilta. Modernit neulontapiirit kokoontuvat kahviloissa ja virtuaalitiloissa. Konkreettisimmat ohjevideot löytyvät Youtubesta.