Karhu

Rovaniemellä etsitty karhu olikin ehkä koira

Karhu 2.8.2010 15:00 | Päivitetty 31.8.2010 13:54
STT
Rovaniemellä etsittiin tänään alkuillasta karhua. Karhujahti näytti kuitenkin muuttuvan loppuillasta koirajahdiksi.

Paikallinen poliisi kertoi, että paikalla olleet riistanhoitopiirin karhukoirat eivät saaneet minkäänlaista vihiä karhusta.

Myös eräs metsässä liikkunut lenkkeilijä oli illalla yhteydessä poliisiin ja kertoi olleensa liikkeellä karhua muistuttavan suuren ruskean koiran kanssa. Luultavasti koira oli erehdyttänyt ihmisiä ilmoittamaan poliisille karhuhavainnoista.

Ensimmäinen havainto karhusta tehtiin Napapiirillä Pukinpolulla Kammin suunnassa olevalla metsäalueella noin kello 18 aikaan. Eläintä oli etsimässä useita henkilöitä koirien kanssa, mutta jälkiä tai muita havaintoja ei karhusta saatu.

Poliisi lopetteli etsintöjään illalla kello kymmenen aikaan. Päivystävän poliisin mukaan vaara olikin kymmenen aikaan ohi, jos sellaista missään vaiheessa olikaan.

Tiedätkö aiheesta enemmän?
Lähetä vinkki, kuva tai video!
13222
MAINOS

Kommentoi

Uutisvirta

11
Oulussa kannattaa sijoittaa asuntoihin – kaupunki on Suomen kolmanneksi paras asuntosijoituskohde
8
Korkeakoulupiskelijoiden heikko jaksaminen vakava asia – tarvitaan muutosta tai tulemme kouluttamaan työelämään jo valmiiksi työuupumuksesta kärsiviä osaajia Lukijalta
8
Oulun keskustan ravintoloiden lokkisota etenee – lokkisiimoja viritetään kolmelle terassille jo tällä viikolla
5
Ouluntiellä Pudasjärvellä kahden henkilöauton peräänajo – syynä tiellä kulkeneet porot
5
Vihiluodon luontopolun grillillä Kempeleessä ilkivaltaa, roskis täytettiin puilla ja sytytettiin tuleen – katso video
4
Uiva karhu yllätti kalastajat Kiiminkijoella – "Velipoika katsoi, että hirvikö se tuolla ui", katso video!
4
Oulun poliisi käräytti kaksi rattijuoppoa: toinen ajoi huumausaineen alaisena, toinen kortitta

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Naton vastustus hiipuu

151 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Vihaan juttutupaa, tai sitten en

Miksi vihata köyhyyttä tai typeryyttä. Yksilöhän itse voi vaikuttaa niihin. Suurin osa on kaltaisiasi "tenevia" ja vaan ... Lue lisää...
Ööh...

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

18.7.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image