Karhu

Karhut nukkuvat nyt sikeää talviunta

Niisku oli pitkään valveilla Kuusamon suurpetokeskuksessa, mutta nyt sekin nukkuu. KUVA: Ketola Heikki
Karhu 4.1.2007 8:39
Helena Sahavirta

Karhut nukkuvat sikeintä talviuntaan juuri nyt. Ihmiset eivät tunne niiden talvipesiä kovin hyvin.

"Eri puolilta on löydetty niin sanottuja kuusenperseitä sekä oikein isoja risukoita, joissa oksisto muodostaa pesälle katon", kuvailee tutkija Samuli Heikkinen Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen (RKTL) Oulun yksiköstä.

Karhut alkavat etsiä pesää jo lokakuussa ja viihtyvät siellä marraskuusta huhti-toukokuulle, kevään keleistä riippuen.

Jokin häiriö, esimerkiksi hirvenpyynti, voi kuitenkin ajaa karhun valmiista pesästä, ja jos se ei enää löydä uutta hyvää pesää, voi se tyytyä oksien tai risukon antamaan suojaan.

Hyvä talvipesä voi olla lohkareen alle muodostunut iso ja selkeä maakolo. Karhu voi tehdä pesän itsekin esimerkiksi isoon ojan pientareeseen, josta se kaivautuu kuntan alle.

Pesä voi olla myös ison hylätyn muurahaispesän alla.

"Jos karhu saa rauhassa tehdä pesänsä, niin se täyttää sen myös kuivikkeilla", Samuli Heikkinen kertoo.

Jos karhuja ei häiritä, voivat ne käyttää samoja talvipesiä monta vuotta. Eräs metsäkoneenkuljettaja löysi perkuutöitä tehdessään pienestä Saimaan saaresta 16 karhunpesää.

Heikkinen arvelee, että rauhallisessa saaressa oli talvehtinu
3-4 karhua usean vuoden ajan.

RKTL on merkinnyt GPS-kaulapannoilla yhteensä kymmenkunta karhua Kuhmossa ja Pohjois-Karjalassa.

"Aika monet niistä hipsivät Venäjän puolelle nukkumaan", Heikkinen tietää.

Suomalaistutkijat eivät ole päässeet seuraamaan karhuja Venäjän puolelle, mutta satelliittikuvien perusteella niiden talvisin käyttämä alue on melko pieni, maapohjaltaan hyvä
pesimäalue.

Huhtikuussa, kun kelit antavat myöten, karhut palaavat Venäjältä takaisin Suomen puolelle. Muussakin seurannassa on havaittu, että samat yksilöt hakeutuvat vuosi vuoden jälkeen samoille alueille.

"Karhun asettuminen talviunille on monimutkainen prosessi eikä sitä tunneta tarkkaan", myöntää eläintieteen professori Esa Hohtola Oulun yliopiston biologian laitokselta.

Päivän lyheneminen on suurin vaikuttaja: se saa karhun hormonit hyrräämään ja lisää sen ruokahalua.

Lihomiseen vaikuttavaa hormonia ei tunneta, mutta se valmistaa karhua talvilepoon.

Karhu nukahtaa syksyllä vararavinnon pyöristämänä ja herää keväällä laihana. Hiilihydraattipitoiset marjat lisääntyvät karhun ravinnossa jo syyskesällä. Niistä syntyy rasvaa helpommin kuin valkuaispitoisesta ravinnosta.

Päivien lyheneminen lisää myös pimeähormonin eritystä käpyrauhasessa, ja kun sitä on tarpeeksi, on karhu valmis talviunille. Perusvireen lisäksi myös hermosto vaikuttaa karhun käyttäytymiseen. Vielä ei kuitenkaan tiedetä, millainen viestiketju saa sen vetäytymään pesäänsä.

Syksyn lämpötila ei vaikuta karhun syyspuuhiin. Jos syksyinen lihominen johtuisi siitä, voisi heräte tulla liian myöhään, eikä karhu ehtisi kerätä tarpeeksi vararavintoa. Maailmassa on useita ruskeakarhuihin kuuluvia alalajeja. Kaikki niistä eivät nuku talviunta lainkaan, esimerkiksi Japanin ruskeakarhut ovat aktiivisia koko talven.

Tutkijat eivät tiedä, onko niiden talviunen puuttuminen perinnöllinen ominaisuus vai lajin sopeutumista uudelle alueelle - eivätkä sitäkään, voisiko yksittäinen karhu tarpeen vaatiessa muuttaa taktiikkaansa.

Tiedätkö aiheesta enemmän?
Lähetä vinkki, kuva tai video!
13222
MAINOS

Kommentoi

Uutisvirta

8:31
Oulussa opiskellut Ville Sarkkinen laittoi opinnot tauolle ja alkoi panostaa täysillä moottorikelkkailuun – "Opiskelu ja jatkuva matkustusrumba verottivat aivan liikaa ajohommia" Tilaajille
8:00
Jäteauto kiertää taloyhtiössä jopa viidesti, sillä kaikkia jätteitä ei voi kipata samaan kuormaan – "Ihmiset osaavat kierrättää, mutta on eri asia, viitsivätkö he tehdä sitä" Tilaajille
7:11
Asenteet "kolhooseja" kohtaan muuttuneet – yhteismetsien suosio kovassa kasvussa Tilaajille
7:00
Vielä löytyy matkailun laji, joka sitoo kaikenlaisia ihmisiä yhteen – "Ei ole väliä, onko siivooja vai johtaja" Tilaajille
7:00
Ei sittenkään niin epämukavaa matkailua – lupsakka brittikoomikko vie katsojan matkakohteisiin, jonne keskivertoturisti ei tohtisi mennä
7:00
Päivän leffapoiminnat: Äiti ei poikaa vähällä päästänyt – Romain Garyn omaelämäkertaan pohjautuvassa draamassa vyöryy 1900-luvun historia
6:36
Suomalaisten velkataakkaa suitsitaan lähivuosina – Eduskunta evästää keskiviikkona hallitusta, joka miettii vielä keinoja ylivelkaantumisen estämiseksi
55
Vaaranpihan kortteli nostaa uudet talot uusiin huikeisiin korkeuksiin – rakentaminen alkanee jo kesän jälkeen
8
Suomalaisten velkataakkaa suitsitaan lähivuosina – Eduskunta evästää keskiviikkona hallitusta, joka miettii vielä keinoja ylivelkaantumisen estämiseksi
7
Lidl testaa parhaillaan omaa etukorttiaan – puhelimella käytettävä sovellus tulee ladattavaksi kevään 2020 aikana
5
Oulunsalon Salonpään kouluhankkeessa päästiin eteenpäin – Uuden koulun ja päiväkodin rakentaminen voi alkaa kesällä, ja valmista voisi olla tammikuussa 2022
4
Oulun kauppakamari: Työvoimapulasta voi tulla matkailualan kehityksen este, oman auton käyttöä työmatkoihin pitäisi syrjäseudulla tukea
4
Lapinpöllöt liikkeellä Oulun seudulla, saapuneet ehkä Savosta – lukijat ovat kuvanneet suurikokoisia pöllöjä
4
Nainen huijasi chat-palvelussa seuraa hakeneita miehiä – Siirsi miesten tileiltä rahaa tuhansia euroja Raahessa

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Ajokeli on huono aluksi Etelä-Lapissa sekä seuraavissa Pohjois-Pohjanmaan kunnissa: Pudasjärvi, Taivalkoski ja Kuusamo lumisateen vuoksi.

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Miksi Perussuomalaisia pelätään?

363 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Eduskunnan varapuhemies Juho Eerola vitsaili somessa romaneista ja natseista – poisti osan päivityksestään myöhemmin!!?,

Mihin se persu karvoistaan pääsisi.Täytyy jonkin sortin typeryyksiä laukoa että pääsee esille ja omat hurraavat. Lue lisää...
Cepu

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

19.2.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu


Pohjoisen kattavimmat mediatilat ja monipuoliset markkinoinnin palvelut printtiin ja digiin.

Kaleva Media B2B asiakasratkaisut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityksille


stats-image