Syömäsä: Sa­ta­ma­ra­vin­to­lan lounaalla tarjoillaan jokaiselle jotakin me­ri­hen­ki­ses­sä miljöössä Möljän sillan kupeessa

Maistelemme Oulun Satamaravintolassa ohueksi nuijittua broilerinfilettä höystettynä runsaan salaattipöydän antimilla. KUVA: Kati Valjus
Kale! 5.10.2019 13:04
Kati Valjus

Toppilansalmessa sijaitseva Oulun Satamaravintola on miljööltään aidosti erilainen. Ulkoapäin persoonallisen näköisestä rakennuksesta ei uskoisi, kuinka viihtyisä se on sisältä. Sisustus on tummahko ja merihenkinen: on verkkoja, pienoismalleja ja mereen liittyvää rekvisiittaa ja taidetta. Ravintolasalin ovella lukee: ”messi”. Asiakaspaikkoja on reilusti.

Toppilansalmen ollessa massiivisen rakennusbuumin alla, Satamaravintola on varmastikin saanut työmiehistä mukavaa potkua. Lounasta on tarjolla arkipäivisin, ja joka päivälle on listalla ainakin kaksi lämmintä ruokaa ja keitto. Lisäksi lounas sisältää pizzabuffetin. Jokaiselle löytyy siis varmasti syötävää, etenkin, kun salaattipöytä yllättää runsaudellaan: se ei kikkaile erikoisuuksilla, mutta mukana on perusjuttujen lisäksi muun muassa lohta ja tonnikalaa, joilla salaatista saa helposti ruokaisan ja jopa pääruuan. Salaatin höysteeksi on tarjolla siemeniä ja pähkinöitä.

Maistelemme broilerin lehtipihviä, joka on ohueksi nuijittu broilerinfile ja varsin makoisa sellainen. Ravintolan ulko-ovi on auki, joten huomaamme valinneemme vähän vetoisat paikat. Lounastajia marssii sisään ja ulos, ja heitä tuntuu olevan joka lähtöön: niin työmiehiä kuin alueen asukkaitakin.

Satamaravintola on varsin kelpo työmaaruokala. Sen ikkunoista voi seurata aitiopaikalta Toppilansalmen rakentumista Möljän sillan kupeessa. Useampia työmaita on kesken molemmilla rannoilla, joten alue on vielä paikoin hyvin keskeneräisen näköinen. Toivottavasti Satamaravintola pysyy muutoksessa mukana, kun alue alkaa valmistua ja ravintolan asiakkaat ovat enemmän asukkaita kuin työmiehiä. Tällä hetkellä Satamaravintola pitää oviaan auki joka päivä peräti iltakymmeneen saakka, ja lounaan lisäksi listalta voi tilata muun muassa pizzaa, kebab-annoksia ja hampurilaisia.

Henkilökunta on ystävällistä ja panostaa siisteyteen ja viihtyvyyteen. Lounaaseen kuuluu myös jälkkäri.

Toppilan satamalla on pitkät perinteet. Olispa mukava ajatus, että historiaa olisi koottuna Satamaravintolan seinille vaikkapa kuvina ja teksteinä, alueen nykyisten asukkaiden iloksi.

Oulun Satamaravintola

Satamatie 35

Avoinna: ma–pe kello 9–22, la–su kello 12–22. Lounasbuffet tarjolla kello 10.30–14.30.

Mitä maksoi: 9,80 euroa

Kiitämme: Aidosti erilaista, merihenkistä miljöötä.

Erityistä: Satamaravintolan ikkunoista voi seurata aitiopaikalta Toppilansalmen rakentumista Möljän sillan kupeessa.

MAINOS

Kommentoi

Satamaravintola henkii entistä aikaa. Ravintolan yleisilme on merellinen ja seinillä olevista tauluista voi kurkata aikaan, jolloin satama oli meriliikenteen keskus Oulussa. Monet kerrat polkaistiin pikkupoikina polkupyörillä katsomaan isoja, teräksisiä valtamerialuksia. Siitä on enää muistot jäljellä.

Useasti olemme käyneet vaimoni ja tuttujemme kanssa syömässä Satamaravintolassa. Ruoka on ollut erinomaista ja palvelussa ei ole ollut mitään vikaa. Ruoka on ollut monipuolista ja meidän tarpeisiin hyvin ravitsevaa. Annoshinta on erittäin kilpailukykyinen verrattuna muihin ruokaravintoloihin Oulussa. Ravintolan ulkoseinät tarvitsisivat pientä pintaremonttia, mutta toisaalta seinät henkivät sitä "vanhaa" aikaa.

Toivotamme ravintolalle onnea ja menestystä myös jatkossakin ja säilyttäkää merellinen tyylinne!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Erinomainen paikka tämä Satamaravintola. On tullut käytyä syömässä siellä ja hyvää on ruoka ollut, sekä ihana meri- henkinen sisustus. Siellä on myös historiaa, mitä voi lukea tästä paikasta. Mukava henkilökunta myös siellä 👏

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tuolla käytiin opiskeluaikoina syömässä, 10 markkaa oli lounas, mitähän se oli lipastolla, 7-8 mk?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Olen useasti käynyt ja ruoka on hyvää ja palvelu pelaa. Merihenkisyys näkyy paikassa ja hienoja vanhoja valokuvia löytyy seiniltä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Toppilan satama ajan perinteikäs paikka. Toppilan ojan tulvittua 1700-luvun lopulla syntyi Toppilan Salmi kuin tilauksesta, kun Oulun Haahtiperä, Oulun Linnansaaren ja Kauppatorin ranta mataloitui. Satama ravintola toimi laivojen ahtaajien ja alueen työpaikkojen kanttiinina, iltaisin kapakkana ja merimiesten pestaus- ja shanghaijaus paikkana reiteille, joille muuten ei löytynyt miehistöä. Nykyisin hotellina ja ravintolana elämys matkailijoille ja syömävieraille sekä tilauksesta pikkujouluihin, kvartaalin päätöksiin ja Mallasjuoman matalan remonttiin menon aikana muillekin.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Huonoa ruokaa. Oon muuttavan kerran käynyt eikä ruoka oo ollut hääppöstä. Eka kerralla oli broileri pihvejä, jotka olivat todella kuivia. Yks kerta oli kermaperunoita, jotka olivat aivan raakoja. Yks kerta oli aivan mautonta ruokaa. Ei oo ruoka hinnan arvoista.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Syön jokaisena työpäivänä lounaan jossain Oulun lounaspaikoista, ja tuolla olen käynyt kymmenkunta kertaa, viimeisen vuoden aikana.
Kaikki muu jutussa pitää paikkansa, paitsi henkilökunnan ystävällisyyttä en ole havainnut. Hymytöntä, jopa ynseää kommunikointia, mutta ruoka on pääasiassa,ja se on tavallisen hyvää, ei mitenkään erikoista.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Olen täysin samaa mieltä tuosta palvelusta. Palvelun tasossa on huomattavasti parantamisen varaa. Ei tule kiitostakaan joka kerta. Tosin löytyyhän lounaspaikkoja hyvällä palvelullakin eikä työhönsä/yrittämiseen kyllästyneillä ihmisillä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Sama homma, useamman kerran käynyt ja ei tuolla mitään ystävällistä palvelua ole ollut, ynseää ja suorastaan savustetaan asiakasta kohti ovea jos erehtyy tekemään muuta kuin tilaamaan mukaansa ja lähtemään samantien pois.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Lounasravintola tarjosi kyllä hyvää ruokaa, siitä ei varmasti jää nälkä kun lopuksi voi vaikka pizza slicellä hakea täydennystä. Keskustasta löytyy paljon kalliimpia, nimeltämainitsemattomia ravintoloita joiden lounas on ollut melkein puolet kalliimpaa ja olen lähtenyt tyytymättömänä pois. Ravintola on vähän huonolla sijainnilla, ettei sinne eksy noin vain vaan täytyy oikeasti juuri suunnata paikkaan, mutta eihän se olisi satamaravintola jos sijaitsisi muualla.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

11.12.
Oulussa perjantaina esiintyvä Take 6 hitsaa yhteen gospelmusiikkia ja pophittejä – "Olemme vanhan koulukunnan a cappella -yhtye"
11.12.
Kaksi miestä mur­tau­tui lii­ke­ti­loi­hin ja va­ras­toon Ko­la­ris­sa – aje­li­vat va­ras­te­tuil­la moot­to­ri­kel­kal­la ja mön­ki­jäl­lä läpi yön, kunnes poliisi sai miehet kiinni
11.12.
Kärpät palasi voittojen tielle junioripainotteisella joukkueella – Päävalmentaja Manneria sijaistava Lauri Mikkola: ”Tämä oli iso taisteluvoitto”
11.12.
Ikimuistoinen ilta – Kärppien tähtien tuuraajaksi hälytetty Olli Vanttaja, 20, nautti kauan odottamastaan liigadebyytistä jokaisella solullaan Tilaajille
11.12.
Korjaamohallissa tulipalo Torniossa, vahingot jäivät lieviksi
11.12.
Oulujoella käyty koulua 90 vuotta – juhlaa vietettiin keskiviikkona
11.12.
Oulujoen koulua on kehitetty perinteitä kunnioittaen – se perustettiin Oulujoen kuntaan 1939
2
Kahdeksan vanginvartijan kimppuun hyökätty puolen vuoden sisällä – viranomaiset epäilevät pahoinpitelysumaa liivijengi United Brotherhoodin vastaiskuksi
2
Oulujoen koulua on kehitetty perinteitä kunnioittaen – se perustettiin Oulujoen kuntaan 1939
2
Pääministeri Sanna Marinille helppo sitoutua hallituksen "vasemmistopainotteiseen" EU-politiikkaan, arvioi Eurooppa-professori
1
Kalen! kalluppi: Pittäiskö tiernapoikia uuvistaa?
1
Nykymenosta politiikan uusi normaali – toivottavasti nuoret ministerimme kestävät tulevat paineet Lukijalta
1
Puolitoista tuntia jonotusta puhelimessa – Verohallinnolle moitteita huonosta asiakaspalvelusta
1
Postin uusi toimitusjohtaja avautuu sisäisellä videolla ikävästä julkisuudesta ja omistajaohjauksesta: ”Ei meitä ole kukaan ohjannut"

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

Kerrostalo

Kaupunkiin matkaa 20 km. Yleinen liikenne pelaa hyvin. Lentokentälle sentään on matkaa se 30 km jotta pääsee avartumaan.... Lue lisää...
OKT asukki

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

12.12.

Fingerpori

12.12.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan kokonaistavoittavuus on 86 % Oulun markkina-alueen kuluttajista viikossa.

Kaleva Media Yrityspalvelut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityspalvelut/


stats-image