Kale!

Runssilla: Taidolla maustetulla ja täyttävällä ve­gaa­nib­runs­sil­la Tubassa, jonka kasvisruoka kuuluu kaupungin parhaisiin

Tuban brunssi on valmistettu rakkaudella ja on ilo ajatella, ettei yhtäkään eläintä ole tapettu näiden appeiden vuoksi. KUVA: Kati Valjus
Kale! 1.9.2019 12:48
Kati Valjus

Brunssikierroksemme on ehtinyt Tubaan, jossa tarjoillaan erilaisia teemabrunsseja. Vähän epäselväksi jää, onko jokaiselle lauantaille jokin teema, sillä nettisivuilta löytyy vanha, jo parin viikon takainen brunssilista. Tänään on joka tapauksessa tarjolla vegaanibrunssi.

Tuban kasvisruoka on aina kuulunut kaupungin parhaisiin. Jos jossain, niin täällä on aina voinut luottaa siihen, että kasvisruoka on täyttävää ja taidolla maustettua. Niin nytkin.

Brunssin kylmään puoleen kuuluu erilaisia salaatteja, tuhtejakin sellaisia, kuten speltti-juuressalaatti ja seesamilla maustettu härkäpapu-pinaattisalaatti. Vesimeloni-fetasalaatin feta on ilmeisesti vegaanista fetaa, jollaista en olekaan ennen maistanut. Ajaa mainiosti asiansa.

Lämpimästä pöydästä löytyy mausteisia kesäkurpitsa-polentapihvejä ja juustoista härkislasagnea. Lisäksi on Tuban mainiota foccacciaa ja erilaisia soosseja: hummusta, lime-kurkku-vinaigretteä, chimichurria ja sour cream & onion -kastiketta.

Ruokien nimeäminen saa täällä sekä kehut että moitteet: osa ruuista on nimetty selkeästi omilla lappusillaan. Osasta taas kyseiset lappuset ovat hävinneet kokonaan tai sitten niitä ei ole ollut aluperinkään.

Kesäkurpitsa-polentapihvit ovat todellakin mausteisia, ja härkislasagne herkullista. Salaateissa on jokaisessa omat, mietityt makumaailmansa. Hummus maistuu leivän päällä ja ruuan kyljessä.

Sivupöydällä on tarjolla myös jogurttia (soijajogurttia, otaksun?) ja makoisaa, omatekoisen oloista granolaa sekä hedelmiä. Jälkiruuaksi on lakristi-suklaamoussekakkua, ja gluteenittomana sama jälkkäri on ratkaistu pelkkänä moussena. Makiaa on!

Luomukahvin kanssa vegaanibrunssilla on tarjolla kauramaitoa.

Vegaanibrunssilla on tungosta ja pöytävarauksia on tehty. Mahtava juttu! Olemme sekasyöjiä mutta vegaanibrunssi ei missään nimessä kalpene muille maistelemillemme brunsseille, sitä voi mainiosti suositella kenelle tahansa ruokavalioon katsomatta. Ruuat on tehty rakkaudella ja on ilo ajatella, ettei yhtäkään eläintä ole tapettu näiden appeiden vuoksi.

Ja pari sanaa Tuban miljööstä: sehän on aivan hurmaava kierrätyskalusteineen ja -astioineen. Lautasensa ja kahvikuppinsa koon voi valita monenkirjavasta joukosta juuri itselleen sopivaksi. Tuban tunnelma on omanlaisensa, lämmin ja kotoisa.

Kasvisruuan osuutta olisi syytä lisätä roimasti. Tuban vegaanibrunssi on hyvä paikka maistella oikeasti herkullista kasvisruokaa.

Tuban lauantaibrunssi

Mannenkatu 2

Brunssi tarjoillaan: lauantaisin kello 12–16.

Mitä maksoi: 19,90 euroa.

Kiitämme: hyvää kasvisruokaa, jonka tekemiseen on nähty vaivaa.

Ihanaa: Yhtäkään eläintä ei ole tapettu näiden tarjoilujen vuoksi.

MAINOS

Kommentoi

Miksi mennä ravintolaan syömään? Kannattaa kutsua sukulaisia, ystäviä ja tuttuja syömään ja vapaa-aikaa viettämään kotiin. Yksinäisyys voidaan karkottaa ja ruokailu on edullista. Tiedetään myös varmasti mistä ruoka tulee lautaselle.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Suomessa ravintolaruoka on kallista eikä raaka-aineiden alkuperästä tiedoteta asiakkaille. Kiinasta tuotetut ruoat ja mausteet eivät laadullisesti vastaa suomalaista lähiruokaa. Ruokalan viihtyvyys on tärkeä mutta sen korkeatasoisuus nostaa ruokailun hintaa. Suosin suomalaista.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Sisustus on aivan järkyttävä. Ymmärrän mitä sillä on yritetty hakea, mutta tällä hetkellä lopputulos on nolo hipster-mukaelma: Mukamas-ekoilua ja mukamas-kierrätystä. Kävisin tuolla useammin, mutta sisustus on luontaantyötävä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ruokapaikan sisustus on hyvin tärkeä asia ravintolatoiminnan laatua. Kierrätys on hyvä asia, mutta esimerkiksi astiat ja ruokailuvälineet pitää olla uusia, ihmiset levittävät sairauksia tänään kuten aina ennenkin. Monet hävinneeksi luullut sairaudet ovat ilmaantuneet uudelleen myös Suomeen, siitä "kiitämme" kierrätystä matkailijoiden ja maahanmuuttajien ohella.
Ruokapaikka Tuba ei houkuttele minua syömään, syön kotona terveellisesti ja syön myös lihaa, kananmunia ja kalaa, sillä eläinproteiinia ei voi korvata.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Meleko epäilyttävää luonnon kannalta. Kuinka kaukaa kikherneet, soijat ja muut on kuljettu? Mikä on todellinen hiilijalanjälki?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Soija on varmaan kiinalaista alkuperää. Kiinan saasteet sairastuttavat syöjät.

Terveellinen lähiruoka on lähiruokaa. Liha- ja maitokarjankasvattajat ja viljelijät melkein naapurissa tuottavat puhdasta ruokaa ja matka tilalta kauppaan on lyhyt, hiilijalanjälki on pieni.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Niin Tubaa, ettei mitään rajaa. Aikaa aikaa kutakin, mikähän lie Tuban jälkeen.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Voisiko näillä brunssikierroksilla huomioida meitä sekasyöjä lukijoitakin. Näyttää jutut painottuvan suurimmalta osin vege tarjontaan.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Taisi olla kyllä ensimmäinen ”pelkkä” vegebrunssiarvio koskaan?

Eikö sekasyöjä ole muuten sellainen, joka voi syödä välillä ihan hyvin pelkkää kasvisruokaa, ilman että aterialla on lihaa? Ainakin minä olen tuollainen sekasyöjä.

Se on toki totta, että lihansyöjät on ajettu tässä maassa rajusti nurkkaan, aivan kuten autoilijat Oulussa. Keskustaan ei enää pääse autolla ollenkaan, koska pyöräbaana, sykkelit ja piikkimatot sisääntuloväylillä. Ja jos pääsee, niin missään ei ole parkkipaikkoja. Paitsi lähes tuhat paikkaa suoraan keskustan alapuolella. Mutta niitä ei voi käyttää.

Mutta jos haluat lihabrunssikokemuksia, niin mitäpä jos kävisit itse jossain kokeilemassa?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Mitäpä jos kommentoi ihan lukijana? Eikö journalismin idea ole siinä, että jokaisen ei tarvitse mennä joka paikkaan itse? Monipuolisuutta näihin arvioihin, kiitos! Kerran oli jonkun Anssin teksti lounaspaikasta ja oli kiva lukea.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Parempaa vegebrunssia saa tästä maasta hakea. Suosittelen lämpimästi.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

21:55
Limingan Niittomiehiltä rohkaiseva esitys salibandyn Divarissa sarjakärkeä vastaan, vaikka jatkoajalla tulikin kirpaiseva tappio
21:41
Mikko Niemelä, 29, on noussut luottorooliin loukkaantumisten kurittamassa Kärppä-puolustuksessa – kellottaa uusia ennätyksiä ja tarjoilee namupasseja
21:12
Stadion Snowcross keräsi 160 kuljettajaa ja ärhäköitä kelkkoja Raksilaan
21:07
Ronaldon käsittämätön maaliputki jatkuu aina vain – vain kaksi pelaajaa pystynyt samaan aiemmin, kaikkien aikojen ennätys enää yhden ottelun päässä
20:44
Henkilöauto suistui katolleen ojaan Kiimingintiellä – kukaan ei loukkaantunut
20:35
Puistonpenkit peittyvät veteen Helsingissä – MTV paikalla helsinkiläispariskunnan kodissa, jota tulvavesi lähenee
20:26
Voimakas tuuli on kaatanut puita ja katkonut sähköjä – vesi on noussut teille useissa paikoissa
189
Vihreät lupaa korvata maaseudulla bensan hinnan korotukset – "Jos ei joukkoliikennettä, jollain tavalla pitää kompensoida"
74
Näkökulma: Suomi ostaa kymmenen miljardin euron palovakuutuksen, jonka pitää olla voimassa pitkälle 2060-luvulle – nämä ovat hävittäjäehdokkaiden näkymät
72
Vihreiden puheenjohtajan uudet ilmastoesitykset: 16-vuotiaille äänioikeus ja hallituksen kanssa samaan pöytään päättämään ilmastotoimista
59
Vorot iskivät Oulun Verkkokauppa.comiin ja veivät huomattavan määrän elektroniikkaa – poliisi kertoi tuntomerkkejä paikalta poistuneesta henkilöstä
32
Presidentti Niinistö ulkoministeri Haaviston esitutkinnasta Ylellä: "Voi olla hänen itsensä kannalta kiusallinen tilanne"
29
Lastenpsykiatriaan ohjataan yhä enemmän psyykkisestä häiriöstä kärsiviä lapsia ja nuoria – Oulun yliopiston professori: "Potilaiden määrä on selkeästi lähtenyt kasvuun"
25
Elina Lepomäki ei haasta Orpoa, mutta saattaa pyrkiä kokoomuksen varapuheenjohtajaksi – "Oppositiotyössä aletaan niittää tulosta, siitä ei ole kahta sanaa"

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Ajokeli on huono Etelä-Karjalan, Pirkanmaan, Keski-Suomen, Etelä-Savon, Pohjois-Savon, Pohjois-Karjalan, Etelä-Pohjanmaan, Pohjanmaan, Keski-Pohjanmaan, Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun maakunnissa sekä Etelä-Lapissa lumi- tai räntäsateen vuoksi.

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Milloin Marinin hallitus kaatuu?

252 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Mikset ole osakkeen omistaja?

Olenhan minä salkunomistaja ja osingoilla on mukava elellä. Lue lisää...
wiisas neitsyt

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

22.2.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu


Pohjoisen kattavimmat mediatilat ja monipuoliset markkinoinnin palvelut printtiin ja digiin.

Kaleva Media B2B asiakasratkaisut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityksille


stats-image