Ravintolapomo Roope Sulkala tekee töitä sen eteen, että Oulu olisi mukava paikka elää eivätkä ihmiset katoaisi etelään

Zivagon ja 45 Specialin ravintolatoimenjohtaja Roope Sulkala haluaa antaa oman panoksensa oululaiselle ravintola- ja kaupunkikulttuurille. KUVA: Maija Pylväs
Kale! 4.1.2019 18:07
Maija Pylväs

Oululainen ravintolatoimenjohtaja Roope Sulkala, 27, kertoo olleensa jo alle kouluikäisenä kiinnostunut musiikki- ja ravintola-alasta.

Yläasteikäisenä poika oli jo mukana isänsä Ilpo Sulkalan järjestämillä festivaaleilla työntekijänä.

– 18-vuotiaana hyppäsin Nelivitosen tiskin taakse ja tein niitä hommia reilu viisi vuotta. Sen jälkeen olen ollut enemmän toimistotöissä, siirtynyt buukkailemaan bändejä ja pyörittänyt ravintolatoimintaa, Sulkala kertoo.

Tällä hetkellä Sulkala myös viimeistelee tradenomin opintojaan Oulun ammattikorkeakoulussa.

– Työelämän takia opinnot ovat pikkuisen venähtäneet, mutta kovasti olisi intoa opiskella vielä lisää.

Työ ja vapaa-aika ravintolatoimenjohtajalla limittyvät silloin, kun hän suuntaa katsastamaan ravintolatarjontaa tai avopuolisonsa kanssa musiikkikeikoille.

– Työn puolesta tulee käytyä katselemassa, mitä muissa ravintoloissa tapahtuu ja miten niissä asioita tehdään.

Vapaa-ajan tekemisistä eniten sydäntä lähellä on katutanssi, jota Sulkala on harrastanut reilu 10 vuotta.

Jonkin verran mies on mukana myös oululaisen katu- ja kaupunkikulttuuria kehittävän KatKu ry:n toiminnassa.

– Haluan antaa oman panokseni oululaiselle ravintola- ja kaupunkikulttuurille. Että Oulu olisi mukava paikka eivätkä ihmiset katoaisi etelään.

Lue tämä juttu kokonaan ja muut Kalen! jutut näköislehdestä. Kale! on Kalevan letkeä lehti kaupunkilaiselle ja se ilmestyy Oulun alueella torstaisin.

MAINOS

Kommentoi

Näytä kaikki kommentit (34)

Kivaa porinaa mutta Oulun viihtyisyydelle ei iltapaikoilla ole sen kummenpaa vaikutusta.
Oulu lähtee nousuun keskuntan osalta sitten kun sinne nousee kunnon ostoskeskus jossa ihmisillä on tilaa ja viihtyisyyttä.
Ja kun kesäaikaan tori alkaa olemaan eloisa ja viihtyisä, mitä se ei ole sillä että siellä on makkaraperunakauppiaita liiaksi.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Melkein ammatin lukenut, kahden "lowcost" kaljakapakan johtaja on kovin pyyteetön, ja kulturelli vaikuttaja ! Hienoa, varmasti jätät pysyvän jäljen Oulun kulttuurihistoriaan ! Tulee mieleen 90-luvulla suurta huomiota niittänyt, maailmanmaineeseen kohonnut oululainen toinen alan vaikuttaja, joka perusti " Kympin paikka"" ravintolaketjun, hän myöskin kertoi tarkoituksenaan olevan kaupunkikuvan elävöittäminen, tarjoamalla kaikille kaupunkilaisille paikan jossa nauttia kulttuurista.
Miksi Oulun kaupungin esitteissä ei mainita näistä suurista visionääreistämme mitään, kiinnostaisi varmasti turisteja, meillä on hienoja ihmisiä ajattelemassa asioita isossa mittakaavassa. !

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Hvyä roope, nyt breikkitossut jalkaa ja joutuin. Buukkaappa sinne se aphex twin vihdoin ja viimein. Sais 45 seinäät väähä kyytiä

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kaupunkiin pitäisi perustaa mehubaari jossa ihmiset voisivat nousta korokkeelle ja keroa että kuinka paljon ahdistaa mikäkin asia, koirankakat, teiden auraamattomuus/suolan käyttö, naapurit yms. Alkoholin myyntiä ei olisi, koska menisi tappeluksi. Ihan mehua kahvia/teetä, naposteltavana kärkkäriä päälle.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Joopa joo. Mehua ja kääretorttua sekä valitusta. Pitää muistaa että ravintolat järjestää töitä monelle ihmiselle.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Jos todella kaupungin etua ajattelisi, niin sulkisi juottolansa.
Aika kaukaa haettua perustelua, mutta raha luo oman arvomaailmansa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Hatunnosto asenteesta, mutta tosiasia on se, että ei yksi ravintola lisää Oulun jo aika monipuoliseen tarjontaan tule muuttamaan ihmisten haluja ja käyttäytymistä sen suuremmin. Olisi kannattanut miettiä jotain omaperäisempää, eikä seurata sukulaisten jalanjälkiä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

tietää juottavansa ihmiset turmioon ja velka kierteeseen alkoholilla tai perheiden hajoamisiin siinä rikastuu samalla..

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Höpö-höpö. Ei se nyt yhden miehen vika ole, jos suomalaisissa löytyy paljon alkoholin väärinkäyttäjiä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

No hohhoi, kukkahatulla kiristää. Varmaan tuntematon ajatus, että alkoholia voi ottaa myöa kohtuudella ja hallitusti.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Toivottavasti sinä olet siinä junassa. Juuri tuollaista pessismiä ei täällä tarvita, kun joku yrittää!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kyllähän opiskelijat Linnanmaalta olis pitänyt keskitää vilkastuttamaan kaupunkia ja sen palveluita. Itse on Oulu munannut tekemisensä.
Nyt jokin erikoinen ratkaisu ainut mahdollisuus, vaikka metro välille lentokenttä - oulu - linnamaa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Oulusta on kupattu etelä-suomeen merkittävä määrä teollisia työpaikkoja.Elintarviketeollisuus,lääketeollisuus,elektroniikkateollisuus ym.!Kapakoitsijat ei sitä pysty estämään!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Viesti poistettu
Näytä kaikki kommentit (34)

Uutisvirta

15:50
"Epävarmuuden kanssa on ollut raskasta elää" – Britanniassa asuva suomalaiskirjailija muuttaa pahimman Brexit-kaaoksen alta pois
15:15
Pääesikunnan laatima selvitys Lemmenjoesta julki – Komentaja Jarmo Lindbergin saamista tiedoista ei kerrota asiakirjassa
15:12
Stefan Löfvenistä äänestetään Ruotsin uutta pääministeriä perjantaina
15:12
Pohjois-Norjan lumivyöryuhreista löytyi yksi - etsinnät päästiin aloittamaan kunnolla vasta tänään
14:52
Rankan ripulin aiheuttava vasikoiden alkueläintauti vienyt sairaalaan vain muutaman ihmisen Pohjois-Pohjanmaalla – tartuntojen kasvun syy mysteeri
14:23
Kultakortti Tokioon – Kaliforniassa varttunut rullalautailun supertähti vaihtoi yllättäen Suomen edustusasuun
14:08
Ulosajo haittasi liikennettä Hintassa – yksi ajokaista suljettiin liikenteeltä

Etusivulla nyt

Paikallissää

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

16.1.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image