Rattoradio johdattelee oululaiset vappuun jo kuudetta vuotta peräkkäin

Rattoradion iloinen toimitus siivittää oululaiset vapunviettoon niin radioaalloilla kuin netissä. KUVA: Ester van Dam
Kale! 27.4.2018 21:48
Saara Kärki

Vapun alla toimintansa aloitti kuudetta vuotta peräkkäin oululainen Rattoradio.

Rattoradio on kuunneltavissa niin radiotaajuuksilla kuin netistä striimaamalla. Verkossa pääsee katsomaan myös suoraa lähetystä radiostudiosta.

– Meillä on tarjolla yli 60 eri uniikkia ohjelmaa. Olemme tänä vuonna myös painottaneet jaksottaisia ohjelmia. Nettistriimin avulla pystymme toteuttamaan mielenkiintoisia ideoita, kertoo päätoimittaja Mikko Hyvöneen.

Ohjelmien teemat vaihtelevat laidasta laitaan ja luvassa on niin puhe- kuin asiaohjelmia. Ääneen pääsee myös kokeellisempi ihmisäänien yö, joka sisältää pelkää puhetta ja tekstinlukua, jossa puhe ei lopu koko kahdeksan tuntisen yön aikana.

Rattoradio poikkeaa muista vappuradioista sillä, että se on täysin päihteetön. Linja on ollut sama alusta asti.

Valmisteluihin on kuulunut pitkiä päiviä, joten päätoimittajan yöt ovat jääneet melko lyhyiksi.

Radion pyörittäminen on jaettu vastuualueisiin ja jokaisella ohjelmalla on oma tuottajansa. Näin kaikki vastuu ei jää päätoimittajan harteille. Silti Hyvösen oma vapun vietto menee radion parissa.

– Pyrin viettämään vappua siinä samalla. Onneksi studiovuorot on jaksotettu. Nukkumisesta olen oppinut pitämään kiinni, sillä se vaikuttaa heti ääneen ja äänenlaatuun, jos ei nuku, Hyvönen sanoo.

Rattoradiota voi kuunnella taajuudella 98,1MHz tai osoitteessa Rattoradio.fi aina huhtikuun loppuun asti.

Lue tämä juttu kokonaan ja muut Kalen! jutut näköislehdestä. Kale! on Kalevan letkeä lehti kaupunkilaiselle ja se ilmestyy Oulun alueella torstaisin.

MAINOS

Kommentoi

Myös vuonna 2010 aloittanut tamperelaisteekkareiswn Rakkauden Wappuradio on tunnettu siitä, ettei radio-ohjelmaa tehdä humalassa eli ei Rattoradio ole ainut!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kuunelen aina tätä kanavaa. On siinä sen verran hyviä teemoja ja asiaohjelmia. Kivaa piristystä arkeen.
Saa hymyn huulille ja omat ajatuksetkin tulevat iloisemmiksi. Huumorin kukka on kaunis.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

16:28
Kultaleijonat saapuivat Suomeen! "Mörkölennosta" ensimmäisenä pelaajana astui ulos Mörkö-Anttila itse
16:07
Oulun viestintäjohtajalle annettiin huomautus hänen Facebookissa julkaisemastaan "lesta"-kuvasta – Salmi: "Harkintakykyni petti"
16:04
Näkökulma: Sitra kutkuttaa Kataista sittenkin - yliasiamies vartioi satojen miljoonien eurojen tasetta
16:01
Oulun Heinäpäästä löytyy Mörkökivi – tuleeko paikasta kiekkofanien vaelluspaikka?
15:54
Jukka Jaloselle ehdotettiin jo patsasta Helsinkiin, jää ainakin vielä toistaiseksi toteutumatta
15:17
Moni maakunta jää ilman omaa meppiä kun Helsinki ja Keski-Suomi rohmusivat EU-päättäjiä – vihreät oli taas Helsingin suosituin
15:12
Sarjanäpistelijä iski Kajaanissa – Poliisi: alkoholijuomien näpistelyt lisääntyvät kohti kesää
39
Leijonien voitto keräsi oululaiset torille – "Mörkö"-huudot ja Maamme-laulu kaikuivat Oulun yössä
32
Pohjois-Suomi jäi ilman euroedustajaa – Mirja Vehkaperä on Oulun vaalipiirin äänikuningatar, mutta äänet eivät riittäneet Brysseliin asti
20
Soutuvenepaikat kortilla Oulussa – moni haluaisi venepaikan jokisuistosta, mutta niitä ei ole tarjolla
19
Oululaiset eurovaaliehdokkaat vaihtelevissa tunnelmissa - Mirja Vehkaperä: "Mitään en tekisi toisin"
18
Eurovaalien tulos selvillä: Kokoomus suurin puolue, vihreät nousi toiseksi – ääniharavina Eero Heinäluoma ja Ville Niinistö
16
Viestintäjohtajan viesti jäi epäselväksi – Mikko Salmen sopimattomaksi arvioitu kuva piti poistaa hämmentyneiden kommenttien takia
12
Vahva Euroopan unioni selvisi vaalien voittajaksi Suomessa – EU-myönteiset ryhmät joutuvat kuitenkin yhdistämään voimiaan parlamentissa

Etusivulla nyt

Paikallissää

Lukijakuvat

Katsotuin tänään

Saamei

Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

Mikko Salmi solvaa lestoja facebook-tilillään

Propsit Mikolle. Jostakihan se pitää tuota "likapyykkiä" ruveta purkamaan. Lue lisää...
TRJ

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

27.5.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image