Oulun kan­sain­vä­li­ses­sä matkailussa 30 prosentin kasvu – eniten tulijoita Ruotsista, Norjasta, Saksasta ja Venäjältä

Anna Meriruoho on iloinen siitä, että saa markkinoida työssään suomalaista luontoa, koska se on hänelle tärkeä paikka. KUVA: Ester van Dam
Kale! 2.8.2019 22:15
Mari Rytilahti

Oulun kaupungin matkailuneuvonnan palvelupäällikkö Anna Meriruoho kertoo, että tänä vuonna kansainvälisessä matkailussa on ollut 30 prosentin kasvu edelliseen vuoteen verrattuna. 

Ouluun suuntautuvassa matkailussa eniten rekisteröityjä yöpymisiä on heinäkuussa. Eniten ulkomaalaisia matkailijoita tulee Ruotsista, Norjasta, Saksasta ja Venäjältä. Suurin osa eli 85 prosenttia yöpyjistä on kuitenkin kotimaisia matkailijoita. Matkailuneuvonnan vilkkain kuukausi on elokuu.

– Silloin täällä käy paljon kotimaisia ja ulkomaisia opiskelijoita. Opiskelijat kysyvät erityisesti asunnonvälitysfirmojen yhteystietoja sekä karttoja ja kulkuyhteyksiä Oulussa. Ulkomaalaiset opiskelijat haluavat tietää, mitä he voisivat opiskeluvuotenaan tehdä Oulussa ja Suomessa yleensä. Myös keskieurooppalaisia matkailijoita käy elokuussa paljon, koska silloin on heidän lomakautensa, Meriruoho kertoo.

– Matkailuneuvonnasta saa asiakaspalvelua useammalla kielellä. Suomen kielen lisäksi meiltä löytyy ruotsin, englannin, saksan, ranskan, hollannin ja espanjan kielen taitoa, Anna Meriruoho sanoo.

Kesäisin kaduille jalkautuu myös kaksi kiertävää matkailuneuvojaa. Uutena asiana ovat heinä-elokuussa ohjattujen aktiviteettien viikko-ohjelma, jossa muun muassa tarjotaan opastettuja kävelykierroksia, fatbike-retkiä, kalastusretkiä ja melontaa.

Meriruoho suosittelee paikallisillekin muun muassa opastettuja kaupunkikierroksia, Hupisaarten uutta teatteria ja erikoisempia kahviloita, kuten Igloo Café ja Villa Hannala.

– Saunalautat ja erityisesti Tuiran rannalla oleva vapaaehtoisten ylläpitämä sauna ovat myös kokemisen arvoisia, kuten Ilmakitaransoiton MM-kisat ja Höyhtyän ostarifestarit elokuun lopussa, Meriruoho sanoo.

Lue tämä juttu kokonaan ja muut Kalen! jutut näköislehdestä. Kale! on Kalevan letkeä lehti kaupunkilaiselle.

MAINOS

Kommentoi

Näytä kaikki kommentit (33)

Kun tunnetaan se seikka, että ulkomailta suuntautuva matkailu on kasvanut, täytyy tiedossa olla myöskin matkailijamäärä. No, paljonko se on, 50.000?
100.000, kenties vielä paljon enemmän?? Sanokaa nyt ihmeessä, voidaan ryhtyä noin kova kasvu huomioiden hankkimaan lisää kaupunkipyöriä turistilaumojen käytettäväksi.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Absoluuttisesti kv. yöpymisvuorokausissa on kasvua 9 100. Kuten aikaisemmin jo totesin oikea kasvuprosentti on 23, ei 30. Koska viipymä on vajaa kaksi vuorokautta, yöpyjien lisäys on noin 5 000 kpl tammi-kesäkuussa viime vuoden vastaavaan aikaan verrattuna (lähde: Tilastokeskus).

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Missä kohtaa norjalaiset ja ruotsalaiset muuttuivat kansainvälisiksi? Jos käyn Haaparannalla, olenko kansainvälinen vieras, vai vierailenko kansainvälisten ihmisten maassa?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kansainvälisiä ollaan kansainvälisen merialueen yläpuolella kansainvälisellä avaruusasemalla kansainvälistä laulaen.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ulkomaalaiset matkailijat eivät varmasti jätä niin paljon rahaa Ouluun. Kuin kymmenien "matkailun edistäjien" palkkakulut Oulussa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Onkohan Torihotellin katto liian moderni? Vielähän ehtisi muuttaa. Ks. Byströmin talo yms.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Is.fi: Mikä on Suomen kaunein rakennus – äänestä nyt!
Oulun kaupungintalo listalla, mutta ei Oulujoen kirkko, Oulun suomalainen yhteiskoulu eikä Valve.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Hyvä äänestys. Ei näyttänyt Oulun kohteista kuvaa, eikä antanut äänestää kumpaakaan. Katseli noita kuvia Suomen kauneimmista rakennuksista, niin ei hääviltä näytä mikään.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ihanaa, että Ouluun lentelee ja ajelee paljon matkailijoita.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Eikö Oulua yhtään hävetä nämä hiiliidioksiidi päästöt? Normi kansalainen on yhtä kuin paholainen jos tarvii käyttää omaa autoa. Kaikki ei ole valitettavasti samoilla kalkkiviivoilla.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Venäjäksi ei siis palvelua saa. Vaikka myös asukkaissa suurin ei-suomalainen ryhmä ovat venäläiset.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Missäpäin suomalaiset ovat niin suuri matkailijaryhmä, että palvelua olisi suomeksi? Ja sittenkin, onhan näitä: Tallinnan ja Tukholman lisäksi Espanjan Aurinkorannikolla, lukemattomissa lomakohteissa Kreikassa sekä Thaimaassa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Näytä kaikki kommentit (33)

Uutisvirta

Etusivulla nyt

Paikallissää

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

21.8.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image