Ou­lu­lais­ru­noi­li­ja purki sielunsa runoteokseen – "Mie­len­ter­vey­son­gel­mat voi valjastaa itselle voimavaraksi"

Terapian myötä runoteoksen julkaissut Taru Lauru on oppinut vapautumaan hänelle asetetuista muoteista ja olemaan juuri sitä mitä on. KUVA: Ester Van Dam
Kale! 28.6.2018 20:18
Laura Tauriainen

Oululaisrunoilijan teoksessa puetaan sanoiksi monia vaikeita asioita, joista yhteiskunnassamme ei olla totuttu puhumaan ääneen.

Taru Lauru ei kykene menemään suihkuun, koska pelkää, että suihkuverhon läpi tulee joku. Hän päättää haluta oman asunnon ja viisi päivää myöhemmin hänen kädessään ovat uuden kodin avaimet ja jokainen muuttolaatikko on purettu samana iltana. Lauru ruuvaa ovikellon patterin irti ja makaa päiväkausia olohuoneen sohvalla lamaantuneena.

Taru Laurun esikoisrunoteos Sieluni sinervä julkaistiin toukokuun alussa. KUVA: Ester Van Dam

Hän päättää muuttaa Hailuotoon 20 neliön metsämökkiin, jossa ei ole sisävessaa ja juoksevaa vettäkin tulee vain keittiössä. Joinakin aikoina hän ei peseydy viikkoon eikä jaksa huolehtia edes koiristaan. Synkimmillä hetkillä tulevat itsetuhoiset ajatukset.

Tällainen on Laurun todellisuus kaksisuuntaisen mielialahäiriön kanssa. Sairaus diagnosoitiin kolme vuotta sitten, kun hän meni työterveyslääkärille useaan otteeseen loppuun palaneena.

– Diagnoosi tuli noin 30 vuotta liian myöhään, mutta se oli helpotus. Sain selityksen sille, miksi elämäni on ollut niin kiivastahtista. Mitään en vaihtaisi pois, mutta kyllä tasaisempi elämä on tervetullutta, Lauru hymähtää.

Sairaus ja muut menneisyyden traumat, kuten koulukiusaaminen ja lapsettomuus, ovat toimineet inspiraationa hänen 3. toukokuuta ilmestyneessä esikoisrunoteoksessaan, Sieluni sinervä. Jotkut runoista ovat syntyneet jo 15 vuotta sitten, mutta suurin osa on kirjoitettu viimeisen kahden vuoden aikana.

– Vaikkei se siltä tunnu, mielenterveysongelmat voi valjastaa itselle voimavaraksi. Kannattaa tehdä itselle tärkeitä juttuja oman jaksamisen mukaan. Jokaisella on oma taiteenlaji, jolla pystyy sielunsa syövereitä tuomaan esille, oli se sitten soittaminen, laulaminen, maalaaminen tai runot, Lauru neuvoo muita samassa tilanteessa olevia.

Lue tämä juttu kokonaan ja muut Kalen! jutut näköislehdestä. Kale! on Kalevan letkeä lehti kaupunkilaiselle ja se ilmestyy Oulun alueella torstaisin.

MAINOS

Kommentoi

Herkkä, hento ja vahva samaan aikaan, onnea teoksesta! Odotan innolla että pääsen lukemaan :)

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kiitos Taru, annat monelle toivoa vastaavassa syvissä vesissä uiville! Näistä asioista on niin vaikea puhua edes lähimmilleen ja kuinka monia meistä vaivaa syvä masennus ja mielen ongelmat.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Hieno homma, että hän kertoo avoimesti sairaudestaan. Valitettavasti mielenterveysongelmat ovat edelleen häpeällisiä yhteiskunnassa. Muut sairaudet, nimenomaan sairaudestatahan niissä on kysymys, eivät ole häpeällisiä ja tabuja.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Olen sama mieltä ja kaikkien olisi hyvä muistaa, että mielenterveysongelmaiset eivät itse ole syyllisiä niihin ongelmiin, vaan biologiset tekijät vaikuttavat. Ne joilla on näitä ongelmia tarvitsevat tukea ja ennenkaikkea hyväksyntää. Ollaan siis ymmärtäväisempiä ja kiitollisia jos olemme tällä hetkellä hyvässä kunnossa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ei nykyisin ole yhtään hävettävää mikään mielenterveyteen liittyvä häiriö. Kun lukee julkimojen juttuja, niin kyllä tämä bipolaarinen (kaksisuuntainen) mielenterveyshäiriö on hämmästyttävän monella suositulla julkimolla. Tuntuu jo, jotta onko se yleisin taiteilijoiden ammattitauti.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Olen eri mieltä ja puhun aivan tavallisista ihmisistä. Jos julkisuuden henkilö on alkoholisti tai huumeiden käyttäjä, sehän on meriittiä hänen uralleen. Toisin on tavallisten ihmisten kohdalla.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

11:29
Britannia ja Ruotsi sopivat ilmapuolustuksen yhteistyöstä – Suomeenkin ehdolla olevat Gripen- ja Eurofighter-hävittäjät nostettiin kumppanuuden esimerkeiksi
11:07
Esperi Care kertoo tehneensä isoja muutoksia talven kohun jälkeen – hoitajaliiton mukaan laatu vanhusten hoivakodeissa on parantunut vain viranomaisten huomautuksesta
10:53
Poliisi valvoo tehostetusti raskasta liikennettä koko ensi viikon – valvonta kohdistuu muun muassa ajo- ja lepoaikojen noudattamiseen
10:43
Nyt apu ehtii vesille entistä nopeammin: Oulu-Koillismaan pelastuslaitos otti käyttöön vesijetin
10:40
Sorsapoikue joutui pinteeseen Ranualla – pelastuslaitos auttoi poikaset ulos lietealtaasta
10:34
Kotimaisesta viljasta on tulossa keskimääräinen sato – Vuodet eivät ole veljeksiä, sillä vuosi sitten pelättiin jopa leipäpulaa
10:23
Ed Sheeranin lentokenttäkonsertit rikkovat Suomen suurimman konserttitapahtuman ennätyksen – paikalle odotetaan yli 106 000 katsojaa

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Sotkun munkki.

80 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Paljonko sinä tienaat bruttona/kk ja montako vuotta on yläasteen jälkeen koulutusta ja paljonko työelämää?

7 vuotta peruskoulun jälkeen. Palkka 5450€/kk. Kokemusta 9 vuotta. Tulkki Lue lisää...
Aikaperuspalakka

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

19.7.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image