Kale!

Oululainen Sofia Yang vetää kotikeittiössään Koskelassa kiinalaisen ruuanlaiton saloihin opastavia kokkikursseja

Oululainen Sofia Yang pitää kotonaan Koskelassa kokkikursseja. Kiinalaisen ruoan lisäksi hän opettaa keksienkoristelutekniikoita. KUVA: Maija Pylväs
Kale! 3.11.2019 20:07
Maija Pylväs

Oululaisten Sofia Yangin ja Lauri Härön keittiön seinää värittää pitkät rivit erilaisia koristekeksejä. On jouluaiheita, sarjakuvahahmoja ja esimerkiksi maailmanmestari Marko ”Mörkö” Anttilan mukaan muotoiltu Mörkö-keksi. Kaikki ovat Yangin käsialaa, sillä kotikeittiössään kiinalaisen ruuan kokkikursseja järjestävä Yang on alkanut opettaa myös keksien koristelun tekniikoita.

– Järjestin aiemmin todella usein kavereiden kanssa päivälliskutsuja. Sitten he halusivat tietää, miten kiinalaista ruokaa valmistetaan, ja siitä sain idean kokkikursseille, hän kertoo.

Ensimmäisen kerran Yang opasti kiinalaisen ruoan saloihin viime toukokuussa. Pian sana kursseista kiiri, ja nyt Koskelassa sijaitsevan omakotitalon keittiössä on kokkailtu jo monet kerrat.

Keskimäärin kurssille osallistuu yhdellä kertaa neljä henkilöä, mutta välillä ruokaa laitetaan isommallakin ryhmällä tai yksityisopetuksena. Sofia Y Kitchen -kurssien opetuskieli on englanti, mutta koska kurssit painottuvat esimerkistä oppimiseen ja tekemiseen, huonommallakin kielitaidolla uskaltaa osallistua.

Pietarissa syntynyt mutta Kiinassa kasvanut Yang kertoo olevansa itseoppinut ruoanlaittaja.

– Kun olin lapsi, vanhempani eivät halunneet, että oppisin ruoanlaittoa, ettei minusta tulisi sellaista kotiäitiä. Sen takia minua ei päästetty keittiöön. Isoisäni oli kokki, joten seurasin usein, miten hän valmisti ruokaa, Yang kertoo.

Vaatesuunnittelijaksi opiskellut Yang tekee tällä hetkellä kirjoitus- ja valokuvaustöitä freelancerina kotoaan. Tämä mahdollistaa kokkikurssien järjestämisen joustavasti asiakkaiden toiveiden mukaan vaikkapa keskellä päivää. Yksi kurssi ruokailuineen kestää kolmisen tuntia.

Osallistujat saavat valita etukäteen useista vaihtoehdoista, mitkä kolme ruokalajia haluavat valmistaa. Suurin osa aineksista on sellaisia, jotka saa tavallisista ruokakaupoista, mutta jotkut ruoka-aineet hankitaan aasialaisesta marketista.

Useimmat valitsevat kanakurssin, mutta myös tofukurssit, kasvisruokakurssit sekä dumpling-kurssit ovat olleet suosittuja. Muita perusraaka-aineita ovat riisi, perunat, erilaiset vihannekset sekä kaalit.

– Ananaskana hapanimeläkastikkeessa on yksi suosituimmista ruuista kiinalaisissa ravintoloissakin, Yang tietää kertoa.

Lue tämä juttu kokonaan ja muut Kalen! jutut näköislehdestä. Kale! on Kalevan letkeä lehti kaupunkilaiselle.

MAINOS

Kommentoi

Uutisvirta

27.1.
Jokunen republikaani äänestää Trumpia vastaan, uskoo puolueen senaattori – Trumpin oikeudenkäynti jatkuu, uusi vuoto asetti puolustuksen tukalaan asemaan
27.1.
Ettan vire kestää lentopalloliigassa, nyt kotisalissa talttui Hurmos: "Onneksi pelaajat pystyvät repimään ratkaisevan eron, kun valmentaja ei saa mitään aikaan"
27.1.
Analyysi: Oulun valtuusto kokoustaa kuin sillit purkissa – auttaako tiivis tunnelma päättämään isoista säästöistä? Tilaajille
27.1.
Turun synagogaa töhrittiin maalilla holokaustin muistopäivänä – presidentti Sauli Niinistö pitää töhrimistä huolestuttavana
27.1.
Päävalmentaja Jukka Jalonen Ruotsin EHT-turnauksen lähtökohdista: "Sopivan haastavaa itsellekkin"
27.1.
Helsingin poliisin ylikomisario teki rikosilmoituksen kansanedustaja Ano Turtiaisesta – taustalla kansanedustajan tviitti
27.1.
Yhdysvaltain sotilaskone putosi Afganistanissa – Taliban väittää ampuneensa koneen alas, USA kiistää Talibanin osallisuuden

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Ajokeli on huono maan itäosassa, Uudenmaan, Kanta-Hämeen, Päijät-Hämeen, Pirkanmaan, Keski-Suomen, Etelä-Pohjanmaan, Pohjanmaan, Keski-Pohjanmaan, Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun maakunnissa sekä Enontekiön kunnassa lumisateen vuoksi.

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Keskusta korottamassa lapsilisiä!

188 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Hinnoittelevatko selluköpit itsensä työttömäksi?

Oulu oyn aikaan sinne pääsivät kaikki kun tehtaalle ei kukaan halunnut. Oli valtion laitos. Sitten se laitettiin kuntoon... Lue lisää...
Miksi et aikanaan me...

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

28.1.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Pohjoisen kattavimmat mediatilat ja monipuoliset markkinoinnin palvelut printtiin ja digiin.

Kaleva Media B2B asiakasratkaisut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityksille


stats-image