Menkää metsään! julistaa oululainen Tommi Kaukola, joka ammentaa luonnosta terveyttä ja hyvinvointia

Metsässä liikkuminen on kuulunut Tommi Kaukolan elämään aina. Hän muistelee jo pienenä tykänneensä leikkiä metsässä. KUVA: Ester van Dam
Kale! 3.2.2019 17:19
Mari Rytilahti

Oululainen Tommi Kaukola, 44, harrastaa metsässä kaikenlaista ulkoliikuntaa.

– Käyn hiihtämässä, pyöräilemässä, melomassa. Suosikkilajini on polkujuoksu.

Kaukola on myös osallistunut juoksukisoihin Suomen lisäksi Amerikassa, Kyproksella ja Norjassa.

– Kilpailuissa minua kiinnostaa lähinnä reitti ja se, miten pärjään itseni kanssa.

Metsässä liikkuminen on kuulunut Kaukolan elämään aina. Hän muistelee jo pienenä tykänneensä leikkiä metsässä. Nykyisen kodin sijainnin valintaan vaikutti oleellisesti metsän läheisyys.

– Tällä hetkellä meidän perheen koti sijaitsee metsän reunassa, Kaukola kertoo.

Perheensä kanssa Kaukola tekee päiväretkiä kodin ja mökin lähialueille kävellen, maastopyöräillen, hiihtäen tai meloen. Kaukolalle onkin tärkeää yhdessä liikkuminen ja se, että on voinut siirtää metsäharrastuksen myös omille lapsilleen. Kaukola peräänkuuluttaa erityisesti lähialueisiin suuntautuvia päiväretkiä.

– Mielestäni tämä on hyvä suuntaus. Lähiretkistä on hyvä aloittaa metsäharrastus. Tykkään itsekin käydä liikkumassa lähialueilla.

Kaukola viihtyy luonnossa ja sen rauhassa. Perheen kanssa tulee vietettyä paljon aikaa myös mökillä. Kaukolalle on tärkeää se, että hän pääsee jakamaan kokemuksia toisten kanssa. Vuosien varrelle on kertynyt paljon hienoja ja mieleenpainuvia hetkiä.

– Viime kesänä Syötteellä ollessamme poro juoksi meidän mukana muutaman kilometrin verran, Kaukola naureskelee.

– Suosittelen metsässä liikkumista kaikille, koska sillä on kokonaisvaltainen vaikutus ihmisen terveyteen ja hyvinvointiin. Jos metsään ja luontopoluille meno yksin tuntuu pelottavalta, niin esimerkiksi sosiaalisesta mediasta voi etsiä jokaiseen lajiin liittyviä ryhmiä ja pyytää sieltä joku kaveriksi.

Näin Kaukola on itsekin tehnyt mennessään uuteen paikkaan.

Lue tämä juttu kokonaan ja muut Kalen! jutut näköislehdestä. Kale! on Kalevan letkeä lehti kaupunkilaiselle.

MAINOS

Kommentoi

Sipilän hallituksen vähäinenkin menestys perustuu pelkästään kasvatettuihin metsien hakkuuseen. Metsien hävityksellä on nyt hetkellisesti parannettu kansantaloutta.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Metsä on parasta mitä tiedän...Siellä on ihana kulkea tai istua kesällä kannon nokassa ja syödä eväitä. Toki näin talvellakin kuljen paljon metsässä. Kannattaisi kaikkien kokeilla miten rauhoittavaa on kuunnella tuulen huminaa puissa. Lintujen laulu kesäisin, näin talvellakin siellä piiksuttaa nämä meidän talvehtijat..

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kyllä se on niin,että metsässä on sitä jotain siellä voi rauhoittua ja hermot saavat energiaa lepoa ja mieliala paranee.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Justiinsahan sitä iltapäivälehdissä varoitettiin menemästä metsään. Siellä on kuulemma niin vaarallista. Voi vaikka henki mennä, jos sattuu lunta putoamaan niskaan... Voi elämän kevät.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Olisipa täällä Oulussa metsiä. Tuntuu, että viimeisetkin hakataan joka puolelta. Haloo, Oulu!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kyllä Oulussa on metsiä. Ja kun kaikki kaupunkilaiset ei sinne löydä, saa olla rauhassa. Paitsi iinatissa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tämä Tommi puhuu niin totta! Minutkin metsä on kuntouttanut ja tiedän monia muita jotka ovat päässeet "elävien kirjoihin" takaisin metsän ansiosta! Hyvä me kaikki, jotka jaksamme rummuttaa tätä metsän ilosanomaa! Metsä parantaa! Eläköön metsä!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tykkään liikkua metsässä nykyisin harrastan lumikenkä kävelyä kuntoilu mielessä metsäisissä paikoissa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Eieiei.. Nykyään ajellaan autolla kuntosalille. Uusimmat treenitrikoot niskaan, vähän hikoillaan ja sitten otetaan muutamat selfiet.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Metsä on hieno asia, kunhan vain jostakin päin löytyisi. Puupelto tai "hyvin hoidettu" talousmetsäkään ei metsän nimeä ansaitse, Lähinnä tekee surulliseksi.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Avaa vähän mitä tarkoitat metsällä. Tänään hiihtelin koskemattomalla suolla, ojitetulla suolla, hakatussa metsässä ja hoitamattomassa metsässäkin, jossa hiihtäminen ei ole niin nautinnollista risujen seassa. Suot ovat parhaita. Ja kaikki nämä Oulussa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

tottakai,suomalaiset on korpikansaa,siitä olen iloinen ja aijon vaeltaa luonnossa niin kaun kun jalka nousee..

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Niille ketä metsä on pettymys pitää tämä ilo ja etu korvata esim. rahana tai vw paperin vaihtopalveluna.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Metsä ja luonto on hieno paikka liikkumiseen, se on parasta mielen hoitoa. Suosittelen erityisesti niille, joilla väsyttää maanantai aamuna.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Hyvä Tommi, täällä toinen saman moinen, kera emännän.
Kyllä ulkona ja metsässä päivittäin tapahtuva liikunta on ihan parasta.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

41
Yrittäjien Mikael Pentikäinen on huolissaan tulevista verolinjauksista: "Vaalikampanjoinnissa monien puolueiden kädet olivat syvällä yrittäjien taskuissa"
40
Kellojen siirtelyn loppuminen vaatii vielä monta päätöstä – Suomessa ratkaisu kesä- tai talviajasta on vastavalitulla eduskunnalla
29
Miten Oulun Kaupunginojaa pitäisi kehittää? – kaupunkilaisilta kysytään toiveita ja historiatietoa
22
Kirkkovaltuusto hyväksyi suunnitelmat Ylivieskan uudesta kirkosta – Kirkkohallituksen yliarkkitehdilta kehut hyvästä työstä ja kohtuullisuudesta
10
Kerro meille: Millaisia muistoja sinulla on Iin Rysäklubista?
9
Kärpät kaatui Hämeenlinnassa sysimustaan minuuttiin toisessa erässä – Manner HPK:n salamamaaleista: ”Ei siinä mielestäni mitään isompia virheitä tapahtunut”
8
Sulamisvedet uhkasivat rakennuksia Pudasjärven keskustassa – palomestari: "Vesi jo nurkkapielessä"

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Metsäpalovaroitus päättyy tänään klo 12 Ahvenanmaan maakunnassa. Metsäpalovaroitus on edelleen voimassa Varsinais-Suomen ja Uudenmaan maakunnissa. Ruohikkopalojen vaara on suuri Ahvenanmaan, Satakunnan, Kanta-Hämeen, Päijät-Hämeen, Kymenlaakson, Etelä-Karjalan, Pirkanmaan, Etelä-Pohjanmaan, Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan maakunnissa.

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Kommunismi on luonnollinen tapa toimia

218 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Miksi eläkekatto on Suomessa tientynlainen tabu?

Ilkeää on, tuo kateus nimittäin. Alle promille, siis tuhannesosa eläkeläisistä, saa yli kymppitonnin eläkettä (Iltalehti... Lue lisää...
Taloudesta

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.

Naapurit

24.4.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image