Lapsuutensa unelman to­teut­ta­neel­le vannetaituri Henna Ikoselle sirkus on visuaalista ja fyysistä taideurheilua

Lahden sirkusartistikoulutuksesta vuonna 2017 valmistuneen Henna Ikosen oma laji on vanteet. KUVA: Ester van Dam
Kale! 25.5.2019 22:21
Mari Rytilahti

Oulussa asuva Henna Ikonen, 23, on ammatiltaan sirkustaiteilija. Hänen mielestä sirkus on taideurheilua, jossa lavaesiintyminen on tärkeässä roolissa fyysisyyden lisäksi.

Ikonen kiinnostui sirkusmaailmasta jo lapsena.

– Ihailin sirkusesityksiä. Olen myös tanssinut ja harrastanut rytmistä voimistelua ennen sirkuskouluun menoa. Sirkuskouluun menin 12-vuotiaana.

Ikosta kiehtoo sirkuksessa ennen kaikkea visuaalisuus, se että siinä yhdistyvät liike ja musiikki.

– Sirkusesitys on kauniin näköistä, mutta myös viihdyttävää. Sirkusesityksessä tehdään haastavia ja vaikeita temppuja, mutta esiintyjät saavat ne näyttämään helpolta, Ikonen pohtii.

Ikoselle itselleen on ollut vaikeinta jännityksen voittaminen ennen esiintymistä.

Ikonen myös opettaa Oulun Tähtisirkuksessa lasten ja aikuisten ryhmiä.

– Opetan heille ilma-akrobatiaa sekä ohjaan käsilläseisonnan kursseja. Minulla on myös lasten esiintyvä ryhmä.

Ikosen oma laji, missä hän esiintyy, on vanteet. Ikonen valmistui Lahden sirkusartistikoulutuksesta vuonna 2017.

– Kouluun oli laaja-alaiset pääsykokeet. Siellä testattiin fyysisyyttä, notkeutta ja esiintymistaitoa, Ikonen sanoo.

Ikosen mielestä sirkuksen suosio on koko ajan kasvussa. Lajin harrastajamäärätkin ovat lisääntyneet.

– Kehoittaisin kaikkia halukkaita sirkusharrastuksen pariin. Uskon, että kaikki voivat oppia esimerkiksi käsilläseisontaa ja ilma-akrobatiaa, mutta se vaatii harjoittelua ja oman pelon kohtaamista sekä voittamista. Niin ja aina kannattaa tietysti aloittaa alkeista, Ikonen korostaa.

Lue tämä juttu kokonaan ja muut Kalen! jutut näköislehdestä. Kale! on Kalevan letkeä lehti kaupunkilaiselle.

MAINOS

Kommentoi

Katso, katso, vannetta
vanne, pyörähtää!
Jäntevämpää lannetta
sä muualla et nää!
Katso, katso, rengasta
kun se pyörähtää!
Minä, pidän Hennasta
pyörällä, taas pää!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

10:14
Näin Hahtiperän hylyn kappaleita lastattiin autoon Oulussa
9:50
Vanhan laivanhylyn kappaleet lähtivät rekalla Oulusta etelään kunnostettaviksi – paluu koittaa vuoden tai kahden päästä, katso video
8:47
Amnesty: Siirtotyöläiset Qatarissa kuukausia ilman palkkaa – MM-kisojen rakennustöiden kuolonuhrit ja boikotit eivät ole vaikuttaneet epäkohtiin
8:00
Näin syntyvät kasvissyöjän kampasimpukat – Herkuttele hyvin myös pihlajanmarjoilla, palsternakalla ja syyssipuleilla Tilaajille
8:00
Sofi Oksasen odotettu uutuusromaani kertoo rumasta bisneksestä – kävimme kirjailijan kanssa hedelmöitysturismin tapahtumapaikoilla Ukrainan suljetussa kaupungissa Tilaajille
7:00
Kalen! kalluppi: Näytäkkö nää hyvältä?
7:00
Uotinen johdattaa sinkut pöytään – sokkotreffeillä vaivaava jännitys välittyy kotikatsomoon
41
Sekasyöjälle on tarjolla helppoja keinoja vähentää lihan osuutta ruokavaliossaan – katso tästä kotitalousopettajan vinkit
29
Caruna nostaa sähkönsiirtomaksuja lähes neljä prosenttia, Omakotiliitto pöyristyi: ”Eikö verkkoyhtiöille mikään riitä?"
20
Korkeiden talojen ja pienten asuntojen rakentaminen johtaa siihen, että Oulun väestörakenne muuttuu yksipuoliseksi Lukijalta
20
Harvalukuiselle yleisölle virkamiesmäinen esitys – Kärppien nihkeän voiton pääarkkitehti Heshka selitteli vaikeaa alkua: ”Jokainen joukkue tulee pelaamaan tänne aina täysillä”
17
Toimittaja Sanna Ukkola irtisanoutui Yleltä, ilmoitti päätöksestään Twitterissä
11
Näin budjetti vaikuttaa arkeesi: Keskituloisen palkasta tippuu 160 euroa, autoilu kallistuu ja kotitalousvähennys laskee
7
Uskomaton ihmenousu! Suomen lentopallomaajoukkue taisteli lähes toivottomasta tilanteesta tiensä EM-kisojen neljännesvälieriin

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

Eurojackpot voittaja osti Toyota yariksen

Kerran olen toyotan koeajanut ja jäi myös viimeiseksi. Miksi noin huonoja autoja edes tehdään. Lue lisää...
Jalmari100

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.

Naapurit

19.9.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image