Jaana Räisänen onnistui pelastamaan kauppahallin remontin jalkoihin jääneen leipäpuotinsa Kaup­pu­rien­ka­dul­le

Jaana Räisänen on kauppias jo kolmannessa sukupolvessa. KUVA: Maija Pylväs
Kale! 18.5.2019 11:41
Maija Pylväs

Jaanan Puodin ovi käy tiuhaan, vaikka kauppa on ollut auki vain muutaman viikon. Asiakkaat tuntuvat olevan vilpittömän iloisia siitä, että kauppahallin remontin takia lopettanut puoti on päässyt avaamaan ovensa uudelleen. Eikä varsinaisesti huonommassa paikassa: Kauppurienkadun ja Aleksanterinkadun kulmauksessa puoti on nyt näkyvällä ohikulkupaikalla.

Vitriinistä löytyy moneen makuun – makeaa ja suolaista, kakkua ja karjalanpiirakkaa. Tuttavallisenkuuloinen puheensorina yrittäjän ja asiakkaiden välillä alkaa aina kun ovi käy. Puodilla on selkeästi paljon vakioasiakkaita.

– Onneksi on tullut entisiä asiakkaita takaisin, että on jonkinlainen pohja, mistä aloittaa, yrittäjä Jaana Räisänen kertoo asiakaspalvelun lomassa.

Räisänen etsi uutta liiketilaa koko alkuvuoden ja oli vähällä jo luovuttaa.

– Aika kului ja ajattelin, että asiakkaat ehtivät löytää uuden paikan, josta hakevat leipänsä. Sitten sattui tämä kohdalle ja tuntui, että oli pakko tarttua. Välillä olin jo luopumassa koko yritystoiminnastani, että alan tekemään jotakin muuta, hän kertoo kauppahallin sulkemisen jälkeisistä kuukausista.

Nyt yrittäjä on iloinen, että on päässyt jatkamaan. Uusissa tiloissa on myös enemmän tilaa kahvila-asiakkaille.

– Minulla on kuitenkin oma asiakaskunta ja hyvät tuotteet.

Räisänen on kauppias jo kolmannessa sukupolvessa: Hänen äitinsä ja mummunsa toimivat pitkään lihakauppiaina kauppahallissa. Räisänen työskenteli jo nuoresta tytöstä lähtien lomat ja viikonloput kiireapulaisena ja vannoi silloin, ettei enää aikuisena astu sisään kauppahalliin.

Kolmikymppisenä Räisänen päätyi kuitenkin perustamaan oman puodin, mutta lihan sijaan hän halusi myydä leipää ja pullaa.

– Alun perin minusta piti tulla kätilö. Hain kouluun ja olisin päässytkin, mutta sitten päädyin kuitenkin yrittäjäksi.

Lue tämä juttu kokonaan ja muut Kalen! jutut näköislehdestä. Kale! on Kalevan letkeä lehti kaupunkilaiselle.

MAINOS

Kommentoi

Näytä kaikki kommentit (28)

Positiivisia asioita tapahtuu. Onnea ja menestystä Jaana.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Viesti poistettu

Hyvä että ainakin tämä yrittäjä selvisi kaupungin hyökkäyksestä lakkauttaa ko yritystoiminta.

BusinessOulu on kunnostautunut rahtaamalla verovarojamme mm. USA:n Silicon Valleyhin perustettuihin yrityksiin, jotka työllistvät siellä ja maksavat veronsa sinne. Sekö on verovarojemme käyttötarkoitus - pois isänmaan ja paikallisen yrittämisen sekä täällä työllistämisen kehittämisestä?

Milloin BusinessOulu ottaa laput silmiltä ja ryhtyy tukemaan kaikkia liiketoiminta-aloja eikä vain ICT-sektorin toteutustason massaa?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Olen samaa mieltä BusinessOulun toiminnasta. Yksisilmäistä hommaa, ei näy oululaisten yrittäjien arjessa. Suuret ovat logot ja uudet toimitilat, mutta näitä ei-IT yrittäjiä ei tunnuta arvostavan. Menestystä Jaana puodille ja sinnikkäälle yrittäjälle !

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ei milloinkaan.
Eivät ymmärrä yhtään mitään yrittämisestä.
Ei siihen pumppuun kannata ajatus energiaa käyttää.
Ilman niitä tullaan toimeen ihan hyvin.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Niin ja sokerina pohjalla satsaukset Kazakstanin valloitukseen Business Oulun toimesta.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ikkunasta kävin kuikuilemassa. En tohtinut vielä sisään, näytti fiiniltä paikalta. Tohtiiko sitä tämmöinen erakko sisään yrittää. Jospa toisella kertaa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Hieno juttu, suklaaruusuja sitten tilaukseen, niin tulen hakemaan ensi viikolla !
Oulu olisi järjestänyt väistötilat, jos puhuttaisiin ICT-teknologiasta.

Tiedoksi: Nyt siellä Hallikaisen tontilla on joku siirrellyt maita kaivurilla!
Hallikainen on sanojensa mittainen mies.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Näissä artikkeleissa olisi mahtavaa, jos olisi kartta ja siihen merkittynä liikkeen kuva! Pätee samalla tavalla myös esimerkiksi tietöitä käsitteleviin uutisiin.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kuluman patiolta kun kattelet merelle päin niin on vaikea olla huomaamatta. Sieltä vain lampsit kadun yli ja olet pullapuodin ovella.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Hienoa että jaana sai uuden paikan jatkaa leivän myyntiä,tuolla tulen käymään leipäostoksilla .

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

oli kyllä törkeyden huippu miten kaupunkimme oulu kohteli kauppiaitaan kauppahalliasiassa, on kyllä ollut muitakin törkeyksiä oulun kaupungilla toimissaan aina 2000 luvun alkupuolelle saakka kaupunki vedätti aikoinaan yrittäjiä vaatien maksua käyttötilan muutoksesta, esim. leima lappuun kun 500m2 muuttui ravintolatilaksi 500.000mk, onneksi silloin oli vielä varakkaita, suoraselkäisiä rakennusyrittäjiä jotka eivät pelänneet kaupungin kostoa, vaan valittivat asiasta etiäpäin ja voittivat asiassa muiden yrittäjien iloksi.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Juuri näin.
Oulun kaupunki tekee kaikkensa tappaakseen - ainakin kaikki Kauppahallin - paikalliset pienyrittäjät.
Käskiköhän monopolistinen Arina ja kartelli Kesko niin tehdä - vai mistä typeryydestä on kyse?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Hyvä Jaana! olen ostanut sinulta kun ole hallissa käynyt.Hyvä tietää mihin suunnistan..

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Näytä kaikki kommentit (28)

Uutisvirta

10:00
"En halunnut tehdä pitkää kiekkoa, joten lähdin ylittämään keskialuetta kiekon kanssa" – Se kostautui ja pysyy kärppävalmentaja Toni Sihvosen mielessä ikuisesti Tilaajille
10:00
Tanssikansaa pursusi parketilla ja meno äityi hurjaksi Nuijamiesten lavan kulta-aikana – Nyt 60 vuotta täyttävälle tanssilavalle tullaan tanssimaan ei tappelemaan Tilaajille
9:53
Oululainen Zeffi tähtää suuruuteen online-kyselyiden miljardimarkkinoilla – "Kun seuraava vallanvaihdos tulee, aiomme olla markkinajohtaja"
9:00
Sähköauton latauspisteet kuuluvat työpaikoille ja taloyhtiöihin – hinta ei ole enää ylivertainen este puhtaammalle autoilulle
9:00
Joka viides pientalo tehdään nyt hirrestä, oululaisprofessori: "Mielikuva hirrestä on muuttunut modernien talomallien myötä" Tilaajille
8:15
Aura Saarikosken valokuvissa sumu valtaa mielen ja maiseman: "Teoksissa on yritystä löytää vastauksia, mutta ne ovat tuhoon tuomittuja yrityksiä"
8:08
Kun kesätyöt ovat kiven alla, itsensä voi työllistää myös yrittämällä – haukiputaalaiset nuoret pyörittävät tilausleipomoa kotoa käsin
23
Oulun kaupunginjohtaja: Sote-uudistusta kehitettävä palvelut edellä, maakunnan verotusoikeuden vaikutukset selvitettävä perusteellisesti
11
Kumpi tienaa enemmän euroedustaja vai kansanedustaja? – Brysselissä tilille voi kilahtaa kuukausipalkkioiden ja kulukorvausten lisäksi tuhansien eurojen veroton päiväraha
7
Sähköauton latauspisteet kuuluvat työpaikoille ja taloyhtiöihin – hinta ei ole enää ylivertainen este puhtaammalle autoilulle
7
Jari Kurri on Jokerien uusi omistaja, mutta kuka todellisuudessa kantaa taloudellisen riskin seurasta?
6
Oulun torialueen kehittämisen umpikuja seurausta kaupungin liian sinisilmäisestä suhtautumisesta yrittäjän esittämiin suunnitelmiin Lukijalta
5
Euroopan jättävä Jyrki Katainen: Suomeen on helppo palata – Nyt mietin, mikä muu voi sytyttää kuin politiikka
4
Tämä mies tietää, mitä Salkkareissa seuraavaksi tapahtuu – "Glamour on kaukana meidän hommasta", Ville Muhonen kertoo mökillään Siikajoella

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

Koiran ulkoitus

Pyörätiellä jalankulkijalla on oikeus valita kumpaa reunaa kulkee, oli koira tai ei. Lue lisää...
Tämä fakta

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

25.5.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image