Aloita uusi keskustelu

Uhkaako maapalloa ilmastohätätila: tutkijat varoittaa.

Aloittaja: käppyrät osoittaa Tiede ja luonto 6.11.2019 11:42

Tutkijalauma on nähnyt aihetta varoittaa jälleen ilmastokatastrofista, mutta meneekö jakeluun sen enempää kuin aikaisempi varoitus 40 vuotta sitten.

"Yksiselitteisesti maapalloa on kohtaamassa ilmastohätätila. Näin lausuu yli 11 000 tutkijaa, jotka ovat eilen tiistaina julkistaneet kannanottonsa Biosciense-julkaisussa. Allekirjoittajia on 153 maasta.

Tutkijat kertovat moraaliseksi velvollisuudekseen varoittaa ihmisiä uhkaavasta katastrofista kertomalla totuus.

Tutkijat myös muistuttavat, että päivälleen 40 vuotta sitten Genevessä pidettiin ilmastokonferenssi, jossa jo todettiin pakottava tarve toimia ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi. Sen jälkeen hälyttävät merkit ovat vain voimistuneet.

Silti olemme viimeiset 40 vuotta käyttäytyneet kuin kaikki olisi aivan tavallisesti, tutkijat kritisoivat. Iso ongelma on suurelta osin sivuutettu, he arvioivat. Kannanoton mukaan ilmastokriisi on edennyt oletettua nopeammin, on ennakoitua vakavampi ja uhkaa sekä luonnon ekosysteemejä että myös ihmiskunnan kohtaloa." ote Helsingin Sanomat

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Näytetään 1 - 20 / 150 viestiä

Joo, se on totta mutta, napajäätiköiden sulaminen totaalisesti on jo useasti "ennustettu". Ehkä se on yksi syy miksi tämä homma haisee.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Joittenkin maiden olisi syytä tehdä jo jotain, mutta vaikeaa, koska USA, Eurooppa ja piskuinen Suomi mukana rintakaarella työntämässä niihin maihin rahaa ja varsinkin tulevaisuudessa, kun Suomessa verotetaan yhteiskunta invaliidiksi. Mutta eihän osa talebaneista voi ajatella niin pitkälle, vaan vaativat lisää veroja ja manipuloivat ihmisiä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Mainos. Keskustelu jatkuu alapuolella.
Mainos. Keskustelu jatkuu alapuolella.

maapallolla tulee täys hätä ilmaston muutumisen takia.alkaa valtavat pakolais virrat.maapallo ei kykene ruokkiin kaikkia ja osasta alu eista tulee asuin kelvotonta

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ilmasto on lämmennyt jo tuhansia vuosia. Ellei olisi niin Suomikin olisi monta kilometriä paksun jään peitossa.
Nyt noita USA:n ja Australian maastopaloja kauhistellaan ja niistäkin syytetään ilmaston lämpenemistä. Ne maastopalot saataisiin estettyä jos sammutuskalustoon panostettaisiin vaikka muuta prosentti mitä pannaan asevarusteluun. Ostetaan palonsammutus lentokoneita hävittäjien sijaan.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Joo mutta yksi perus-suomalainen kunnanvaltuutettu sanoi että, 11000 tutkijaa on väärässä, ei mitään ilmaston lämpenemistä ole tulossa kyllä hän sen tietää.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

No 30000 tutkijaa väitti päinvastaista ja ainoastaan usassa. Niin kyllä tässä on vaikea uskoa kuka on oikeassa.Ja varsinkin kun on vain yksi raamattu IPCC. Kun titeestä on kyse niin ei ole yhtä totuutta varsinkaan tällaisissa tapauksissa joissa on kyseessä ennustuksista. Ympäristön suojelu on taas erikseen joka liittyy tähän asiaan vahvasti.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Pannaampa lisää vettä myllyyn tähän keskusteluun mikä on totta ja mikä ei tässä ilmastokatastrofissa: Satellittikuvat paljastaa, että maapallo on vihreämpi kuin muutama kymmenen vuotta sitten. Ilmakehän lisääntynyt hiilidioksidia kasvit pystyvät hyödyntämään ja voivat paremmin. Tutkimusta tekemassä on ollut 32 tutkijaa 24 eri laitoksesta kahdeksassa eri maassa. Teollisuuden ja liikenteen CO2-päästöt itse asiassa hyödyttävät luontoa. Puiden ja kasvien menestyminen hidastaa kasvihuoneilmiötä kun kasvit sitovat hiilidioksidia. Koska hiilidioksidia on aikaisempaa enemmän, kasvit kasvavat nopeammin. Tuota noin...eikös tuo nyt lisää noita paljonkaivattuja hiilinieluja...?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kasvu kiihtyy jossakin, ja jossakin lakkaa kokonaan.
Se kasvistoon sitoutuva hiili varastoituu niihin vain hyvin lyhyeksi aikaa. Kasvit hajoavat mikkroobien, bakteerien, sienten ja pieneliöiden hajoittaessa niitä omaksi ravinnokseen. Niinpä hiili on jo kohta takaisin luonnon kiertokulussa.
Hiili ja myös monet muut ravinteet aiheuttavat maaperän happamoitumista. Kun niin käy, kasvu hidastuu ja myös kierto hidastuu. Maapalloa ei siis pelasta hiilen sitoutuminen kasvustoon. Lisätuhoja voidaan välttää vain jos jätetään ne miljoonien vuosien takaiset hiilivarastot sinne syvälle kallioperään. Kivihiilen poltto pitää loppua kokonaan ja öljyä ei saa enään käyttää muutoin kuin ruuan valmistuksessa. Kaikkein paras ratkaisu olisi jos ihmisten määrä vähenisi.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Nauttikaahan nyt nuoremmatkin. Kerralla päästiin kunnon talven makuun. Vanhan kansan sääennusteet osui kohdalleen, kolme myrskyä ja talvi tuli. Ja syysloman nimitys ”karvalakkiloma” aukesi siinä samalla.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Huuhaata. Saahan sitä ihmisiä näin avaamaan kukkaronnyörejä.
Satuitteko katsomaan dokumenttia auringon voimasta ja käyttäytymisestä. Viimeksi 1850-luvulla oli tuo noin 150 vuoden välein toistuva aurinpilkun voimakkaampi magneettiräjähdys, mikä lamautti maapallon joksikin aikaa, lähinnä sähköjärjestelmiä.
Tuossa ohjelmassa käsiteltiin odotettavissa olevaa uutta magneettiräjähdystä, mikä saattaisi lamaannuttaa koko nykyisen infrastruktuurin ja palauttaa maapallon melko alkeelliseen tilanteeseen, kun sähköllä toimivasta nykytekniikasta ei ole mitään jäljellä.
Olisiko syytä nykyyään rueta turvautumaan johonkin muuhun, kuin tuohon niin ylivertaiseen digitekniikkaan, minkä toimivuus on kiinni sähköstä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Rinteen pitäisi olla huolissaan Suomen poliittisen ilmaston pilaamisestaan. Lupaukset odottavat ja rahat on vähissä. Rinne itse aloitti törsäämisen perustamalla ennennäkemättömän suuren hovin . Ihmettelen näitä demareitten palvelusväen tarvetta.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Hätätilaa julistetaan varmuudella niin kauan, kun sillä voi tehdä henkilökohtaista hyötyä. Mitä kovempaa tutkija tai poliitikko huutaa, sitä suurempi tilipussi.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Mikki Hiirikin oli allekirjoittanut julistuksen. Mikki on taatusti luotettavampi kuin vauhkoontuneet tutkijat. Pitäisikö Mikkiin luottaa?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Se on tuo maailmanloppukin ennustettu olleen jo monta kertaa, mutta täällä sitä vain ollaan vaikka maailma on loppunu monta kertaa

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Maailmanloppu saa odottaa, mutta nykyinen yhteiskunta voi loppua tunnin varoitusajalla, kun tulee auringosta pulssi ja sattuu kohdalle. Kun sähköt menevät pysyvästi eikä ole varauduttu. Tämän ilmastohysterian sijasta pitäisi puhua todellisesta vaarasta.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Palstakirjoitteluistakin näyttäisi vähintään puolet olevan sellaisia, jotka tuomitsevat koko ilmaston muutospelottelun täysin turhana ja tarpeettomana, vaikka maailman huipputiedemiehistä jo suurin osa on esittänyt mitä peräti jo me, mutta erityisesti meidän lapsemme joutuvat kokemaan ellemme ryhdy tehokkaasti toimimaan ilmastomuutosta vastaan. Kaikki toimenpiteen mitä esim. maamme hallitus esittää tilanteen parantamiseksi tyrmätään perustellen Suomen vähäistä osuutta kasvihuonekaasujen tuottamisessa. Jonkun tai paremminkin joidenkin maiden se toiminta tulee aloittaa ja kannatta muistaa, että ne jotka toimivat ja kehittävät tehokkaita menetelmiä ilmastomuutosta vastaan, saavat myös mahdollisuuden todella suuren bisneksen tekoon. Junttimeiningistä kannattaa luopua ja pyrkiä luomaan maallemme uusi kansantalouttamme parantava teollisuuden ja uusien palvelukokonaisuuksien haara.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Ajokeli muuttuu huonoksi yöllä ja aamulla maan pohjoisosassa sekä Keski-Suomen, Pohjois-Savon ja Pohjois-Karjalan maakunnissa lumisateen vuoksi.

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Sinun valintasi - eroa AY-liitosta!

250 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Työvoimapula ko?

Nykyajan nuoret on vötkylöitä. Aamulla kun pitäisi aikaisin herätä ja sitten töhinmeno pitäisi olla, että menenpä sitte ... Lue lisää...
niin ja.,

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

12.11.

Fingerpori

12.11.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan kokonaistavoittavuus on 86 % Oulun markkina-alueen kuluttajista viikossa.

Kaleva Media Yrityspalvelut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityspalvelut/