Aloita uusi keskustelu

Köyhyydestä

Aloittaja: Talous 8.1.2019 19:14

Miksi köyhiä vihataan, sen sijaan että vihattaisiin köyhyyttä?

Köyhyydestä Suomessa näyttäisi muodostuvan (jälleen kerran) yksi keskeisiä vaaliteemoja. HS: alusti aihetta julkaisemalla suuren niukkuuskyselyn, joka oli paatuneille tutkijoillekin karua luettavaa. Se paljasti useille näkymättömän todellisuuden hyvinvointivaltioksi tiedetyn maan kulisseissa.

"On kuin kädet olisi sidottu, tai eläisi häkissä – ulospääsyä ei ole nähtävillä, kuvailee yksi vastaaja".

Kun mitä tahansa köyhyydestä kirjoittakaan, saa heti vastaansa kommentoijat jotka mitätöivät keskustelun ala-arvoisilla argumenteilla. Ei Suomessa ole köyhyyttä, kaikilla on katto pään päällä jne. Kommentoijat asettuvat köyhien yläpuolelle kieltäen heidän kokemuksensa köyhyydestä. Jos itsellä ei ole kokemuksia puutteesta, miksi edes kommentoida tai ainakaan pilkata.

"Eläkeiän oon ratkaissut niin, että XXX itseni myöhemmin. Ihmisten mielestä se on kamala ajatus, mun mielestä helpottava. Että saisi joskus edes kontrollin tähän kurjuuteen".

Tulevissa vaaleissa siis lähes varmasti löytyy köyhien ymmärtäjiä. Kukaan ei suoranaisesti tahdo köyhille pahaa, mutta kun se talous ja ne numerot. Vaikka yksinkertaisin tapa poistaa köyhyttää on jakaa rahaa, se ei poista sitä ongelmaa, että köyhyys on paljon muutakin kuin rahan puutetta. Kun Sipilän hallitus on tehnyt karhunpalveluksen köyhyyskeskustelulle syyllistämällä köyhät laiskoiksi ja saamattomiksi, on vaikea enää muuttaa kurssia yleisen mielipiteen suhteen.

Politiikkojen kannattaisi ottaa oppia siitä mitä Euroopassa yleisesti tapahtuu. Keltaliivit Ranskassa ei ole yksittäinen ilmiö, vaan oire siitä mitä tapahtuu kun liian pitkään sivuutetaan yhden osan kansalaisista mielipiteet. Keltaliivit, natsit, mellakat, rasismi, Trump, kaikki ovat köyhyyden ja syrjäytymisen sivutuotteita. Näyttää vahvasti siltä että me olemme uuden kynnyksellä ja poliitikot valmistautuvat siihen varustamalla poliisit panssariautoilla ja armeijan häivehävittäjillä. Varmasti olisi toinenkin vaihtoehto, vai onko?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Näytetään 1 - 20 / 179 viestiä

Kansanedustaja A.Rinnekin jauhanut köyhyysasioita päivästä toiseen niin runsain mitoin,että ihan kipeäksi tuli. Povitaskutkin ihan täynnä köyhyysruttoa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kyllähän totuus on kuitenkin se että köyhyys ja laiskuus kulkevat käsikädessä.Tunnen paljon ihmisiä jotka ovat heikosti palkatussa ammatissa mutta ovat suhkoht hyvin toimeentulevia.He eivät mene aina sieltä mistä aita matalin.Kesäisin marjastavat,sienestävät,lämmittävät kotinsa puilla jne.,eivät yleensäkkään ole heti ongelman tultua eteen ulkopuolisen apua vailla.Toiset taas ovat tottuneet Kelan maksamiin etuuksiin ja leipäjonoihin joihin ei paljon itsensä likoon laittamista tarvitakkaan.Turha siinä sitten on köyhyyttään ihmetellä ja eriarvoisuutta.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Meinaan Suomesta.
Kaikki pitää nykyään tehdä ilmaiseksi siis vapaaehtoistyönä.
Olet röyhkeä kun edes kysyt kulukorvausta.
Kyllä sellaiset pärjää joilla on perintöjä tai muuten kallis koulutus ja niitä optioita. Entäs ne, jotka on ammattinsa velkarahalla hommanneet ja maksaneet? Sitten joutuu yllättäen eläkkeelle nuorena ja tulot on minimissä.
vastaus on , mene tekemään vapaaehoistyötä ja hyödynnä hyvää koulutustasi.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Köyhyys ei vähene tulonsiirroilla, päinvastoin lisääntyy.
Köyhyys poistuu kunnon aktivoitumisella.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Köyhyys ei poistu siten että "aktivoidaan" palkatta, köyhä on köyhä olipa sitten aktiivinen tai passiivinen. Ainoa keino köyhyyden poistoon on se että työnantajat alkavat maksaa parempaa palkkaa työntekijöilleen. Sivutuotteena myös kannustinloukut poistuvat, verotulot kasvavat, kestävyysvaje pienenee, kotimarkkinat piristyvät, kansantalous kasvaa, jne.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Mainos. Keskustelu jatkuu alapuolella.
Mainos. Keskustelu jatkuu alapuolella.

No ei poistu aktivoinnilla, ellei työpaikkoja ja palkanmaksajia jollain poppakonstilla saada tuhansittain lisää. Itse asiassa näyttää siltä että olemme jälleen sukeltamassa laskusuhdanteeseen, siitä oireena mm. rakennusteollisuuden hiljeneminen. Aktiivimallin työllistäväksi vaikutukseksi on arvioitu n. 10 000 miestyövuotta ja se raja on jo saavutettu jo aikaa sitten.

P. skan puhuja on tietysti siinä mielessä oikeassa, ettei köyhyys poistu tulonsiirroilla, mutta kyllä ne helpottavat vaikeassa tilanteessa olevia. Mutta ennen kaikkea ne takaavat yhteiskuntarauhan ja sen, ettei työttömien enemmistön tarvitse kaivella keltaisia liivejä naftaliinista.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Alektum kertoo verkkosivuillaan, että luvan peruminen johtuu muutaman velallisen tekemistä valituksista eikä yhtiö hyväksy aluehallintoviraston päätöstä..

Alektum Oy on osa Alektum Groupia, jonka pääkonttori on Göteborgissa, Ruotsissa. Vuonna 1992 perustettu yritys toimii 16 Euroopan maassa, joissa sillä on yhteensä yli 500 työntekijää.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

aleta orjina orjapalkalla elättämään ja rikastuttamaan ennestään rikkaita,vaikka köyhiä ollaankin,ennen kuolee köyhänä kuin orjana.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

siitähän ei ole haittaa muille kuin teille itselle..mutta pitää lopettaa se ainainen köyhyys ja työttömyys ruikutus..Jokainen saa sitä mitä tilaa..

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Niinhän sinä luulet, mutta pitkässä juoksussa rikkaallekin tulee hätä käteen kun köyhät ei enää lisää rikastumista!
Kun sinä rikkaana tilaat köyhän töihin, ja köyhä ei tulekaan, niin joudut joko itse töihin, tai olemaan puutteessa! Saat valita ite, niinkuin köyhäkin!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

tieni valinnut.. Viimeisin työ kesti 36v,,kohtuupalkka mulle,sulle varmaan orjapalkka,,Tästä työstä jäämässä ansaitulle eläkkeelle,mulle kohtuu eläke,sulle varmaan orjaeläke..Olen tyytyväinen osaani,rahasta ja omasta halusta työ on minulle itsestään selvyys ollut aina..36v jälkeen töistä jäätyäni palkkani oli 2400e,mulle hyvä,sulle orjapalkka,,mutta näinhän meillä ihimisillä on halut,toiveet ja luulot erinlaisia..Ja vielä voin mainita,että tuolle palkalle ja työhön ei päässyt peruskoulun todistusella. :)

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Sipilä ja Orpo on päättänyt poistaa tuon köyhyysongelman sotella! Nostetaan hoitomaksut niin ylös, amerikan malliin, ettei köyhillä ole varaa käydä lääkärissä! Näin saadaan 3 miljardin säästöt terveydenhoitomenoissa! Samalla hoituu tuo suurien ikäluokkien eläkerahavajaus kun köyhät kuolee hoidon puutteeseen pois yhteiskunnan rahoitusta rasittamasta ja ökyeläkeläisille riittää eläkerahat!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Työvoimatoimistot joutaisivat yksityistää.Valtion rahaa palaa hukkaan ihan tyhjänpäiväisissä nyhjäämisissä. Kuntalaisille tuoteideointikilpailuja. Kyllä kunnissa turhanpäiväisempääkin hommaillaan,joutaisi yksihenkilö tuonlaistakin tekemään. Kunnissa tyhjillään romottaa huonetiloja,antakaa nekin pienyrittäjien käyttöön,että pääsevät jaloilleenpienen pientä riksaa vastaan.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Vuokrafirmoista ei tehdä työkkäreitä.muuten menee taas rahastamiseksi ja tulee matala palkat,näin ei saa mennä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kyllä netin palstoilla köyhän haukkujia riittää. Jos olisi ennen vanhaan jossakin näin ihmisiä solvannut niin sille olisi tullut hyvin nopea loppu. Se on liian helppoa somessa huudella typeryyksiä.
Miksi näin ? Otetaan esimerkiksi vaikka ala-asteen ensimmäinen luokka. Jokaisessa uudessa luokassa on noin kolme kappaletta lapsia jotka haukkuvat toisia lapsia mutta itseään he kehuvat. He ylentävät itsensä muiden yläpuolelle.
Näistä lapsista kasvaa aikuisia ja aina vaan he jatkavat samalla käytöksellä. He ovat omasta mielestään muita parempia ja se on työttömän oma syy kun on työtön ja köyhän oma syy kun kehtaa olla köyhä.
Tälle käyttäytymisen mallille on lääketieteessä aivan oma määritelmä ja sitä ei voi parantaa. Poliitikoissa on myös valitettavan paljon tätä tyyppiä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Köyhien kohtelu ja kiusaaminen taisi ennen vanhaan olla huomattavasti karumpaa kuin nykyään, kuten se köyhyyskin.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Niin oli, lapsia ja vanhuksia myytiin huutolaisina, samoin kaikki vähänkään vanhemmat köyhät vanhukset pelkäsi kunnantalon joutumista, siitä puhuttiin minunkin lapsuudessa kauheista kunnantaloista, silloin 70-80 luvuilla.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Köyhyys Suomessa on itseaiheutettua ja se korjautuu menemällä töihin. Laiskat köyhät vaan mieluummin makaavat sohvalla ja kuluttavat tukiaisia, kuin hankkivat töitä.

On se kumma, että esim. kesäisin maamme mansikkatilat ja muutkin maatilat täyttyvät Ukrainalaisista ja Venäläisistä korkeakoulutetuista. Sieltä tulevat tohtorishenkilötkin suomeen maatiloille, koska täällä on töitä ja siitä maksetaan hyvin. Suomalaisille laiskureille ne työt eivät vaan kelpaa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Melkein 40 prosenttia työttmistä on ammatiltaan johtajia ja asiantuntiatehtävissä toimineita, ehkä Suomen ongelma onkin juuri tuossa että noissa tehtävissä toimii heikoin aines?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Mistä tämä tieto on peräisin? On tietenkin mahdollista että nuo tyypit ovat "töiden välissä". Mikä on johtajien osuus pitkäaikaistyöttömissä?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Ajokeli on paikoin huono Kainuun maakunnassa, Etelä-Lapissa sekä Koillismaalla lumisateen vuoksi. Ajokeli muuttuu huonoksi illasta alkaen Pohjois-Karjalan maakunnassa lumisateen vuoksi.

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

PEKKA HAAVISTO

377 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Kyseenalainen onnellisuustutkimus

Kyllä tutkimus perustuu mitattavissa oleviin, ja myös vertailukelpoisiin tietoihin eikä mielipiteisiin. Tämä oli jo sei... Lue lisää...
Heippa vaan rehellis...

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

25.3.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi