Aloita uusi keskustelu

Jos haluat oikeasti vaurastua, tavoittele pikavoittoja

Aloittaja: Ottakaa oppia oikeasta sijoittamisesta Talous 8.11.2019 19:35

Mediassa kerrotaan Nikosta, joka on Suomen kovatuloisimpia alle kolmekymppisiä. Hän sijoitti aikoinaan 2000 euroa virtuaalivaluutta bitcoiniin. Myöhemmin hän sai kuulla, että olisi tulossa NEM-niminen uusi virtuaalivaluutta, joka vaikutti hänen mielestään lupaavalta sijoituskohteelta, koska alkuvaiheessa hän sai kyseistä valuuttaa todella halvalla. Hän laittoi lihoiksi bitcoininsa ja sijoitti kaikki tähän uuteen virtuaalivaluuttaan ja loppu onkin historiaa. Hän ansaitsi miljoonia. Tämä kaikki varsin pienellä alkupääomalla ja suht lyhyellä aikajanalla.
Tässä on sitä oikeata sijoittamista, jota minä arvostan. Aina löytyy niitä, jotka ovat olevinaan sijoittajia ja jakavat muka vinkkejään muillekin, mutta todellisuudessa he vain yrittävät pitkäjäntäisesti kerryttää sijoituksillaan hieman rahaa eläkepäiviinsä. Tämä Niko on elävä esimerkki rohkeasta sijoittajasta, joka laittoi rahoiksi maltillisella pääomalla parhaassa iässään, eikä vain yrittänyt kerätä muodollista "ruumisarkkurahaa" sinne jonnekin rollaattoripäiviinsä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Näytetään 1 - 20 / 31 viestiä

Minä kerään vain pikavoittoja pienissä erissä. Se tarkoittaa punaisia lappuja marketissa, kuponkitarjouksia, ilmaisia aterioita eri seminaareissa jne kaikkea vastaavaa. Ja uskokaa pois, se myös on tuloksellista. Tosin minulla on muutenkin kivasti varallisuutta.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

LKM ja Tuntematon kävivät tuolla alempana hyvää keskustelua osakepoiminnan riskeistä. Osakepoiminnassa ON riskinsä, joten lisään vielä indeksisijoittajan näkökulman meitä varten, jotka yhtään epäilevät omaa kykyään tehdä itse tuo valinta voittoisalla tavalla.

Ei ole mitään takeita tai historiallista näyttöä yksittäisen yrityksen menestyksestä. Pitkällä ajalla sijoittamisen tuotoista on tieteellisen tutkimuksen kriteerit täyttävää ja kiistatonta näyttöä paljonkin, mutta se koskee koko markkinaa, eikä yksittäistä yhtiötä. Siksi valinnoistaan tai hajautuksestaan yhtään epävarman kannattaa yksittäisten osakkeiden sijasta ostaa koko markkina indeksirahaston kautta, kuten Burton Malkiel (Random walk down Wall Street) ja Marko Erola (Paras sijoitus) mainioissa kirjoissaan opettavat.

Kustannustehokkaat indeksirahastot antavat riittävän laajan hajautuksen yritysriskiltä suojautumiseen. Vaikkapa MSCI World tuottaa suunnilleen sen mitä maailman talouskin. S&P500 ja Dow Jones ovat amerikkalaisen teollisuuden mittareita ja OMXH25 ETF on sama asia Suomeksi (tosin eri laskukaavalla).

Sijoittajan ei tarvitse välttämättä itse analysoida yhtään mitään, kun voi sitoa oman menestyksensä laskukaavaan, joka valitsee hänen puolestaan automaattisesti joka vuodeksi kymmeniä tai jopa tuhansia isoimpia yrityksiä valitulta kohdealueelta, olipa se valittu alue yksi maa, toimiala, maanosa tai vaikka koko maailma. Ero huonomaineisiin lähinnä pankkeja lihottaviin kalliisiin rahastoihin on siinä, että kun kallispalkkainen pankkiiri yrittää pelata muiden rahat omaan rahastoonsa, hän laskuttaa näkemyksestään jopa yli puolet sijoittajan osingoista, vaikka 90% näistä talousalkemisteista häviääkin vertailuindeksilleen joka vuosi. On paljon järkevämpää ostaa suoraan se vertailuindeksi, etenkin kun yksinkertaisella laskukaavalla hallinnoidun indeksirahaston kustannus on ehkä vain 10 % pankin rahaston kuluista, ja 10 vuoden kuluessa indeksirahasto on voittanut niistä lähes jokaisen.

Älkää uskoko minua, uskokaa John Boglea. Vielä pari vuosikymmentä vuotta sitten hänen tavoitteelleen tyytyä markkinatuottoon naurettiin. Eivät naura enää, kun viime vuonna jo yli puolet rahastosijoitusvarallisuudesta meni indeksirahadtoihin ja Boglen tyhjästä rakentama Vanguard on tänään maailman suurin indeksirahastopankkiiri. Tämä homma on laskettu läpi niin monen viisaan toimesta, että se ei uskalla olla toimimatta.

Kun vielä vetää vakiokokoisilla kuukausierillä oman ostohinnan alle markkinan keskihinnan (mikä sekin tapahtuu aivot narikassa täysin automaattisesti), niin pidemmällä ajalla on vaikea hävitä pelissä, jossa "kasino" palauttaa pelaajalle keskimäärin 106.7 %.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Bitcoinit ovat oivallinen maksuväline huumekaupassa. Tilastoja ei ole kuinka nopeasti huumekauppiaat ovat rikastuneet virtuaalivaluutan suojissa. Voiko verottajalle maksaa virtuaalivaluutalla.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Vilpittömät onnittelut Nikolle, jonka menestys ei ole meiltä muilta pois. Nopea vaurastuminen olisi tietenkin mukavaa, mutta minä ainakin joudun jättämään tämän tarjouksen väliin, koska MINÄ EN OSAA.

Me muut jotka emme osaa Nikon tavoin monistaa rahaa kovin nopeasti joudumme valitsemaan Lottoamisen, haaveilun omien huonojen korttien valittelemisen ja jo 200 vuotta toimineen vaurastumistavan välillä.

Kaikkien ei tarvitse valita samoin ja pääasia että on itse tasapainossa valintojensa kanssa. Minä parannan ostovoimaani pikku hiljaa samalla menetelmällä, jota kuka tahansa palkansaaja voi käyttää, vaikka en sillä Nikon tuottoprosentteja voitakaan enkä saa aloittajan kunnioitusta. Mutta tämä on minulle helpoin tapa hankkia lisätuloa.

Aloittajan mittakaava arkkurahana on määrätietoiselke sijoittajalle pahasti pielessä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Arkkurahalla tarkoitin lähinnä sitä, että jotkut pyrkivät pikku hiljaa kerryttämään rahaa eläkepäiviä varten, vaikka ei ole edes varmaa, että pääseekö niistä rahoista silloin enää edes nauttimaan vai maakako jo arkussa 65-vuotiaana syövän saaneena. Jotkut taas tähtäävät siihen, että pääsevät nauttimaan rahoista vielä varmasti eläessään ja hyvissä voimissa ollessaan.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Mainos. Keskustelu jatkuu alapuolella.
Mainos. Keskustelu jatkuu alapuolella.

Olemme täysin samaa mieltä siitä, että elämää ei kannata vaihtaa kilpailuun siitä kellä on kuollessaan eniten.

Sijoitusten tuotolla on varsin helppoa lisätä omia tulojaan, mutta ei ole vain yhtä oikeaa valintaa vaan tärkeintä on pysyä itse tasapainossa omien valintojensa kanssa ettei elämä mene tavoittamattomasta haaveesta unelmointiin tai huonojen lähtökohtien suremiseen.

Jos sinä tiedät milloin on hyvä hetki lyödä lypsävä lehmä hengiltä, niin anna toki kirveen heilahtaa silloin kun siltä tuntuu. Minäkin tein näin parikymmentä vuotta sitten ostaessani talon perheeni kodiksi lainaa kysymättä. Minulta tuo temppu ei olisi hyvälläkään palkalla onnistunut ilman sijoitusharrastustani. Tämän yhden valinnan seurauksena minusta ei tule miljonääriä, mutta kun prioriteetit ovat kunnossa, voi vain todeta Pohojaistyyliin että
"Mikä Ristus, kun ei ahista yhtään?"

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Näinhän ne (pyramidi)huijarit toimii. Luvataa kovia tuottoja ja alkuun joittenkin annetaan onnistua ja heidän saamiaan voittoja uutisoidaan näyttävästi jotta saadaan hölmöt massat liikkeelle. Joka uskoo tuollaisiin miljoonatuottoihin muutaman tonnin sijoituksilla, joutaakin menettää rahansa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

taisi alotuksesta unohtua että kaiken moiseen touhuun hävinneitäkin on paljon. siinä sitä uhkapeliä, oikein tosi mitassa. ja täällä naristaan jostain peliautomaateista.
XDD

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Aloituksessa kerrotaan todella ylitsevuotavia ylisanoja virtuaalivaluutta eli byramidihuijaus "sijoittamisesta". Hakematta tulee mieleen aloituksen kierot tarkoitusperät eli tarkoituksena on saada joku juttutupalainenkin lankaan.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ainahan missä tahansa sijoitustoiminnassa suuri osa häviää. Muutoinhan kaikki aina vain tienaisivat.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ei mene ihan noin. Yhtiöt tekevät tulosta jonka lisäarvo tulee yhtiön omistajille eli välttämättä kukaan yhtiöön sijoittanut ei häviä. Pannari on tämän jo muutaman kerran vääntänyt tämän rautalangasta

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Hohhoijjaa, minäkin väännän rautalangasta. Mutta tässäkin kohtaa pitää olla valittuna silloin se oikea yhtiö. Ihan samalla tavalla kuin mitä hakisit pikavoittoja. Periaate on molemmissa sama; oikealla valinnalla tienaat ja väärällä häviät.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ei siis tarkoitus ole hakea pikavoittoja ja tässä tulee taas hajaituksen tärkeys. Jos huolella valitsee esimerkiksi kymmenen yhtiötä niin riski että kaikki sijoitukset pitkän ajan kuluessa menevät tappiolle on äärimmäisen pieni. Toki huonoilla sijoituksilla voi jäädä tappiollekin mutta se ei tarkoita että osakesijoittamisen odotusarvo olisi negatiivinen

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

"Jos huolella valitsee esimerkiksi kymmenen yhtiötä niin riski että kaikki sijoitukset pitkän ajan kuluessa menevät tappiolle on äärimmäisen pieni"

Niin... Jos huolella valitsee. Ei tämä edelleenkään muuta sitä tosiasiaa, että pikavoittojen ja pitkäjänteisten voittojen tavoittelussa on loppujen lopuksi pohjimmiltaan sama logiikka; valitse oikein.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Joo, sorry, en huomannut että korostit jo aiemmin oikeaa valintaa. Lähinnä halusin kommentoida tuota "suurin osa häviää". Pitemmällä sijoitusajalla ja riittävällä hajautuksella osakesijoitusten odotusarvo on kuitenkin positiivinen. Pikavoitoille todennäköisesti negatiivinen

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tällä ajatusmallilla ollaan pienikuluisen passiivisen osakerahaston valintaperusteen äärellä.

Tämän keskustelun killeriargumentti on klassinen kotitehtävä: osoita OMXH25 ETF arvokäyrältä kohta, jossa vaikeuksiin joutunut Talvivaara ei enää täyttänyt tuon indeksirahaston sääntöjä ja korvattiin seuraavalla yrityksellä joka täytti sääntökriteerit.

Totuus on, että indeksisijoittaja ei pystynyt silmämääräisesti salkkunsa arvokäyrää tarkastellen edes havaitsemaan yhden yrityksensä tuhoa.

Syy on siinä, että kyseiseen indeksirahastoon kuuluvat 25 Helsingin pörssin eniten vaihdettua osaketta omalla painoarvollaan. Jos yksi lakkaa kiinnostamasta, rahastonhoitaja myy sen pois ja ostaa toisen tilalle.

Tämän lisäksi osakkeiden mahdollisen arvon nousun lisäksi rahastoon lisätään joka vuosi noiden 25 yhtiön keskimäärin yli 4 % osingot. Sijoittajan ei tarvitse tehdä muuta nauttia osinkojunan tasaisesta kyydistä junailijan vaihtaessa hiipuvia vetureita nopeampiin silloin kun se on tarpeen.

Tämä pelistrategia ei pyri arvaamaan tulevia voittajia, vaan se betsaa laskukaavaa, jonka mukaan tyydytään laskukaavan valitsemien kiinnostavimpien yritysten tarjoamaan markkinatuottoon.

Menestyvä sijoittaminen on oikeasti näin yksinkertaista.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tuo on totta! Yhtiöt tekee voittoa ja jakaa omistajille osinoa, mutta työtekijä tässä pelissä samalla häviää, eli eivät saa sitä palkkaa, minä arvosta tekvät työtä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Työntekijä saa kuitenkin palkkansa riippumatta siitä, meneekö yrityksellä hyvin vai huonosti. Hänelle maksetaan ensiksi, sitten jos vielä jotain jää, se maksetaan omistajille.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Paikallissää

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Sinun valintasi - eroa AY-liitosta!

224 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Sinun valintasi - eroa AY-liitosta!

Kovapalkkaisimmat ammattityöntekijät kuuluu ammattiliittoon. Nytkin itselleni maksetaan 25% enemmän kuin TES määrää. Amm... Lue lisää...
FAKTAA.

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

21.11.

Fingerpori

21.11.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan kokonaistavoittavuus on 86 % Oulun markkina-alueen kuluttajista viikossa.

Kaleva Media Yrityspalvelut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityspalvelut/