Aloita uusi keskustelu

Yrittäjyyden alasajo

Aloittaja: Kaukaa viisas Politiikka 11.9.2019 09:35

Eilen julkaistu parobetri yrittäjien ja yritysten uskosta nykyhallituksen kykyyn saavuttaa tavoitteensa on karmeaa luettavaa. Yli 90 % uskoo, että nykyhallitus ei saavuta kaikkein tärkeintä; työllisyyden kasvua joka turvaa rahoituspohjan. Kukaan ei tunnu yrityselämässä uskovan hallitukseen; on tulossa velttouden aika, jossa rahaa taas jaetaan vastikkeetta. Mistä löytyy vastavoima nykymenolle? Kaiken lisäksi tämä halitus ei näytä osaavan mitään muuta kuin lykätä kaikkea eteenpäin. Päätöksentekokykyä ei ole ollenkaan.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Näytetään 1 - 20 / 81 viestiä

YRITTÄJYYTTÄ AJETAAN ETEENPÄIN

Yritetään tulla toimeen rahalla, ei millään pahalla. Hallituksen tehtävä on tehdä parhaansa, kaikkien toimeentulon parhaaksi. Pitkästä aikaa sellainen hallitusohjelma, jossa nähdään muutoksen mahdollisuus, eikä toista jalkaa pidetä liiassa. Työnantajaliittojen on nyt katsottava peiliin, ovatko auttaneet jäsenyrityksiään ja sama koskee maatalousyrittäjiä, missä on auttaminen. Kovat pärjää ilman suuria tukiakin mutta missä on PK yrittäjän mentorointi. Olisiko jalkautua kentälle ja hiljaa siellä töntekijäliitoissa, onko kuunneltu jäseniä, onko. Suomessa tehdään lujasti töitä ja se voi näkyä myös negatiivisesti henkisissä voimavaroissa. Monella on erikoinen käsitys rahojen jakamisesta, kaikki raha on loppupelissä yhteiskunnan omistuksessa, paitsi karkkiraha ja tietysti maailmalla kiertävä laillinen ja laiton raha. Tavalliselle tasamaantallaajalle on kuitenkin tärkeintä, että raha kiertää ja mahdollisimman lähellä. Nykyinen hallitus toteuttaa Suomen lakeja, siinä ei ole varaa suurille liukumille. Nyykana pitää elellä, "Kyllä se siitä".

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Liiketoimintaympäristön ja yhteiskunnan tervehdyttämiseksi markkinatalouden mukaiseksi vaatii että kaikki yhteiskunnan jatkuvat tuet, nykyiset valtavat tulonsiirrot, yrityksille lakkautetaan kokonaan. Elinkelvottomat yritykset menevät konkurssiin kuten niiden pitääkin vapauttaa tilaa uusille terveille yrityksille.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Sipilän hallitus ei saanut mitään aikaan jos ei lasketa vastikeetonta varojen siirtoa rikkaille ja firmoille.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Mainos. Keskustelu jatkuu alapuolella.
Mainos. Keskustelu jatkuu alapuolella.

Mikähän perätön hiutaisu tuokin on? Täysin vailla perää. Vähäosaiset otettiin mukaan, Suomi pantiin kuntoon.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Sipilä kannusti työttömiä perustamaan firmoja ja vielä ilman koulutusta. Katastrofi tuli saman tien, ei osattu työtä, laskutettiin miten sattuu kilometrikorvauksia, kaksinkertaisia alv veroja, työt parin tunnin pätkissä ym.ym.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Vastikkeettomia yritystukia ja vero helpotuksia yrityksille jaetaan tänä vuonna 8,8 miljardia + maatalous+ vienti tuet. On siinä "toimeentulo tukea" yrittäjille. Ja sitten pitäisi saada vielä työntekijöitä 9€/pvä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Milloinkahan se selviää ihmisille että "se arvokas työllistävä pk-yrittäjä" ei kuulu siihen ryhmään joka saa miljoonatuet lobbareiden avulla , tai on EK:n taustalla?
Yrittäjän "lyöminen" tukiaisilla on lähinnä tietämätön herja lukumäärään suhteutettuna. Mustamaalausta jonka tarkoitusta ja tavoitetta voi vain arvailla ... sensuurin vuoksi.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Toivottavasti myös pk-yrittäjät joskus ymmärtävät että he eivät ole samassa veneessä Ek:n ja kokoomuksen kanssa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

...väkisin tunget "kultalusikkaa" yrittäjän suuhun, vaikka yli 90%:sti olet väärässä yleistäessäsi...

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Työllisyysaste ei kerro tulonjaon onnistumisesta,voi olla että on edullisempaa vaan tyytyä nykyiseen asteeseen tai laskea sitä,veroittajan näkökulmasta,ennen oli niin että työssäkäyvä on veroittajalle ja työntekijälle tuloa nyt voi olla että on menoa esim tulonsiirtoina ja yritystukeina,ja ainoa hyötyjä on yritys,veroittajan ja työntekijän kustannuksella,ilmanvelanottoa ei moinen työllistäminen onnistu,sillä jostakin ne osinkotulot aina revitään.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

"Aina ei kannata työnteko" esittää kommentin, jota myös ammattiyhdistyksen ekonomistit viljelevät: voisimme tavoitella nykyiseen tai jopa nykyistä alhaisempaan työllisyysasteeseen. AY-ekonomistit näyttää usein puhuvan siitä, että pitäisi hakea minityöllisyysastetta, joka riittäisi valtiontalouden tasapainoon.

Yksittäiselle kansalaiselle tällainen ajattelu on tuhoisaa. Suomessa köyhyys liittyy voimakkaasti nimenomaan pitkittyneeseen työttömyyteen (ja yksinhuoltajuuteen, mutta se on eri asia). Työllisyysasteen laskeminen lisää pitkittynyttä työttömyyttä ja sitä kautta köyhyyttä. Ihmiset eivät pysty rakentamaan elämäänsä, kun pitää kitkuttaa minimituloilla. Jostain syystä köyhyys ei ole ikinä ongelma vasemmistolle. Mä en tajua miksi näin on?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Puolueillakin on y-tunnukset ja Rinteen hallitus lupasi +25 prosenttia lisää julkisia tuloja viivan päälle ja alle.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Yrittäjyyden alasajo: Eikö ole viisasta katsoa tuloksia ihan rauhassa jonkun aikaa. Tässä hallituksessa on myös osaajia ja yrittäjien puolesta toimivia. Se on varmaa että työllistävien yritysten toiminnan vaikeuttaminen tekee tälle hallitukselle äkkilähdön. Keskusta ei tule sitä meininkiä hyväksymään.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ja Hakkarainenkin kantoi rahansa mieluummin Hondurasiin asti kuin kotimaahan. Suosi suomalaista, osta ulkomaista!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Eikö yrittäjien itse pitäisi hoitaa asiansa eikä maanhallituksen... Esim. EK vain yritää leikata suomalaisten eli yrittäjien asiakkaiden ostovoimaa palkanalennuspuheillaan ja siten tehdä yrittäjien aseman tukalaksi koska ei ole asiakkaita...

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ai, nykyhallituksestako se on kiinni yrittäjien tulevaisuus tässä maassa. Taitaa taustalla olla pelko siitä, että nykyhallituksen aikana saatettaisiin leikata yrityksille maksettavia tukia, jotka ovat jo nousseet luvalla sanoen järjettömiin mittasuhteisiin. Verovaroista ja KIKY huomioiden tukia on tullut vuosittain reilut kahdeksan miljardia euroa. Mitä se tämmöinen yrittäminen on, jossa tuotteista kansalaisten pitää maksaa pitkä penni ilman että edes näkee koko tuotetta saati ostaa niitä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Sinun tavallasi laskien kansalaisten verotuki ilman avustuksia oli 22 miljardia. Miksi heitellä tuommoisia kuvitteelisia lukuja jotka pohjautuvat mm. alennettuun alv kantaa, alennettuun polttoaineveroon jne. kun kaikki palkansaajat saavat roppakaupalla samanlaista veronhuojennusta eri muodoissa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Paikallissää

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Kun sanotaan ettei palkka riitä elämiseen

84 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Kun sanotaan ettei palkka riitä elämiseen

Niin mikä on nyt sitä? Tämä nykyinen yltäkylläisyyskö? Ihmiset elävät pidempään ja rutiköyhien osuus on maailmassa pien... Lue lisää...
Taloudesta

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.

Naapurit

14.9.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi