Aloita uusi keskustelu

Suomen osuus maailman hiilidioksidipäästöistä 0,15%.

Aloittaja: Martti K. Politiikka 13.12.2018 09:55

Tästä 0,15% Suomen osuudesta en ole kuullut kenenkään poliikon suusta. Aikajoin tuntuu että kukaan Suomen johtavista poliitikoista ei taida tietää tätä tosiasiaa ollenkaan tai sitten kansaa pyritään huijaamaan tietoisesti. Liikenteen osuus tästä on noin 20% ja yksityistautoilun siitä noin puolet. Suomi on jo nykyisellään hiilinielu. Kuka meitä HUIJAA ja MIKSI?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Näytetään 1 - 20 / 662 viestiä

meitä huijaa.

Avatkaa nyt ihmiset silmänne ja iskekää kepun kimppuun. Se on nopein tapa kaataa Suomentuhohallitus.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Onneksi meidän päästöt puolittuu jo ensi talvena, kun helmarihallitus nostaa polttoaineveroa. Syrjäkylien asukkat saavat tuntea nahoisaan, kun ovat saastuttanett maapallon ilmaston. Lehmän pieru on kaikista pahin, ainakin Antti Rinteen mielestä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

1900-luvun alussa länsimaat olivat maatalousvaltaisia, vähän saastuttavia fossiiliautoja ja teollisuutta vähän. Jopa USAssa. Sotien jälkeen tahti muuttui. Länsimaat alkoivat kuluttaa. Esimerkkinä oli USA. Suomi tuli perässä. Esimerkkiä noudattaen. Suomessa haluttiin samaan kulutusyhteiskuntaan kuin USAssa. Sitä pidettiin niin hianona elämisen mallina. Samaan aikaan muualla eli Kiinassa elettiin kurjasti. Mutta tahti muuttui. Myös Kiinassa. Esimerkkiä noudattaen. Nyt maailma saastuu kovaa tahtia. Jonkun pitäisi näyttää esimerkkiä kohtuuelämisestä ja ei niin saastuttavasta. Länsimaiden on näytettävä esimerkkiä. Suomen myös. Vaikka prosenttiosuus olisi se 0,15.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Politiikot huijaaa...onko yuo outoa. Tosifktat pöytään niin ok.

Onkait meillä yliopoistot ja tutkijat . Kenen silla. Aina on ollut lämmintä ja kuuma...totuuden helmi...

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Suomalaisen osuus maailmankansalaisen päästöistä on moninkertainen. Yhdenvertaisuuden nimissä päästöjä olisi kasvatettava muualla kuin Suomessa, jollei niitä täällä haluta vähentää kestämättömiin elämäntapoihin vedoten.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Mainos. Keskustelu jatkuu alapuolella.
Mainos. Keskustelu jatkuu alapuolella.

Toiset on valinneet määrän, me laadun. Mikä ratkaisee, on päästöjen suhde oman maan kantokykyyn. Siinä ollaan hyvällä mallilla.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kansalaisten päästöoikeudet on määriteltävä niin, ettei taakka jakaudu epätasa-arvoisesti.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Suomesta teollisuuden pois, niin samat tuotteet valmistetaan kymmenen kertaa pahemmin saastuttavissa maissa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Otsikko ei ollut mikään uutinen, edes vuonna 2018, se on ollut tiedossa jo kauan. Politikot ovat tehneet päätöksiä jo kymmeniä vuosia asian tiimoilta ja siksi esitetty luku on mahdollista ja kun ottaa huomioon väkimäärämme alueen laajuuten nähden, olemme onnistuneet keskinkertaisesti. Meillä on onni asua syrjässä mutta se ei riitä, koska ilmaston tilaa ei pysty yksin pitämään kuosissa luonnon ja muiden valtioiden suuremman vaikutuksen vuoksi. Tässä tullaan kansallisvaltion tehtäviin. Valtion on huolehdittava kansalaistensa terveydestä ja ilmaston muutoksen huonoja vaikutuksia on estettävä kotimaassa, ei voi tyytyä toisten toimiin. Pitämällä oma alue mahdollisimman puhtaana, vähennetään muualta tulevaa kuormitusta paikallisesti.
Suomi ei yksin ratkaise ilmasto-ongelmaa mutta on se meilläkin mukavampi elellä puhtaammissa metsissä ja syödä aitoja marjoja ja sieniä, hirvenlihasta puhumattakaan. Luonnon oma vaikutus on ilmeinen ja sitä kiihdyttää ihminen mutta kuka "hullu" ei tekisi asialle mitään, vaan jäisi tumput suorana ihmettelemään.
Pojois-Euroopan alueelle helpotusta ilmastomuutoksen torjumiseen tuo, jo nyt talviaikainen lämpeneminen mutta sen varaan ei voi laskea, kun skenaariot voivat olla jotain muuta kuin todellisuus. Kannaattaa pysyä valitulla tiellä, lisää se ainakin toimeliaisuutta monilla aloilla.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Yhden ison konttialuksen YKSI matka Kiinasta Eurooppaan tuottaa hiilidioksidisaastetta saman verran, kuin 50000 henkilöautoa tuottavat vuodessa!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tämä konttialusko lopettaa kulkemisen, jos Suomi ja muut pienet valtiot eivät osallistu ilmastonsuojeluun?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Käytä aivojasi ja ajattele, miksi tilaat roinaa Kauko-Idästä?

Muutaman euron säästäminen on tärkeämpää kuin maapallon saastuttaminen...

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Vielä parempi esimerkki ovat ne Indonesiasta tänne kulkevat tankkerit, joiden rahtaamasta superhaitallisesta palmuöljystä niin lähileipomomme kuin teollisuus vääntävät elintravikkeita. Tuon teollisuusmargariinin tilalla voisi olla kotimaisesta rypsistä tehty rasva, win-win-win -tuote. Mutta kun ei, koska tuotanto haluaa kasvattaa voittojaan, muutamalla sentillä per tuote. Ja ihmiset ostavat ala-arvoisia syötäviä, kalliilla.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Suomessa tehdään tuotteita ulkomaalaisten käyttöön, joten hiilidioksidin syntymäärä pitäisi kirjata tavaran ostajamaan piikkiin.
Arviolta ehkä vain kymmenen prosenttia tuotanto arvosta käytetään kotimaassa.
Olisiko pohtimisen paikka tässä asiassa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ja suomalaiset firmat ovat ulkoistaneet hiilidioksipäästöjään Kiinaan ja Puolaan. Myös lähes kaikki kulutustavaramme on ulkomaista tekoa. Vaatteet, autot, elektroniikka..

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kyllähän meidänkin oma osuutemme asian eteen pitää tehdä, mutta miksi tällaisen lilliputin pitäisi olla esimerkkinä? Poliitikoista harva taitaa olla asiasta edes välttävästi perillä, näyttää tuo touhu siltä.Meillä on hyviä ratkaisuja jatkaa polttomoottorin käyttöä, esim. kaasu, etanoli ja biodiesel. Nyt näyttää mopo keulivan pahasti, ja maksajana on jälleen köyhä kansa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Suomi on kärjessä sivistysvaltioista aina. Ruotsi toki yleensä edellä. Tämä vain saattaa olla uusi Nokia, joten teknologian osaajat toimeen ja ovatkin kyllä!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ja turha matkustelu mm Eu-kokoukset 27 maan edustajjat trampaa ees taas...

Video ja puh kokouksia vois lisätä ja ja äänestys säästäi aikaa ja rahhaa ja tupakkaaaa. Ja ilastoa....

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ivan Poupolo kirjoitti kolumnissaan näin : " Muualla maailmassa särjetään veneeen keulaa kirvellä, Suomessä korjataan veneen perää nuppineulalla ". Oli paljon muutakin esimerkkejä, millaisessa hölmölässä me asumme. Kiinassa otetiin viime vuonna käyttöön 5 uutta hiilivoimalaa. Koko maailman päästöistä 30 % on Kiinalaisten aikaansaannoksia. Intiassa kuskataan kuorma-autoilla kaikki paskat jokeen, jota pitkin ne valuu suoraan mereen. Venäjällä maaperä öljykenttien läheisyydessä on iäksi pilalla. Miten Suomessa on noin lapsellisia päättäjiä ? Tuo Ivanin kolumni poistettiin muutamia tuntia julkaisemisen jälkeen. Kielto tuli ilmeisesti korkealta taholta ( presidentin kansliasta ? ). Ollaan, kuin Neuvostoliitossa. Valtaklikkiä ei saa arvostella.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Ajokeli on erittäin huono Etelä-Lapissa sekä Koillismaalla lumisateen vuoksi.
Ajokeli on huono Kainuun maakunnassa, Keski-Lapissa sekä muualla Pohjois-Pohjanmaan maakunnassa lumi- tai räntäsateen vuoksi.
Ajokeli muuttuu huonoksi keskiyöstä alkaen Etelä-Pohjanmaan, Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan maakunnissa lumisateen vuoksi.

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Olen ansiosidonnaisella

133 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Sairaanhoitajille 6,8 %n korotus

Sairaanhoitajille lisää palkkaa. Pysyy ala jatkossakin kiinnostavana kohteena opiskelijoille. Lue lisää...
EHDOTTOMASTI

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

18.1.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Pohjoisen kattavimmat mediatilat ja monipuoliset markkinoinnin palvelut printtiin ja digiin.

Kaleva Media B2B asiakasratkaisut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityksille