Aloita uusi keskustelu

Hallitus osti sotalaivoja 1300 miljoonalla!

Aloittaja: laivan kapteeni Politiikka 19.9.2019 14:01

Näin hallitus tänään. Halpaa lainaa saa ulkomailta alle nollakoron, joten ostaa kannattaa. Hallitus on luottamuksensa arvoinen ja nojaa vahvaan puolustuspolitiikkaan puolustusminusteri Kaikkosen johdolla. Laivat tietysti ostetaan Ruotsista.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Näytetään 201 - 220 / 252 viestiä

Suunitelmat neljän korvetin hankkimisesta merivoimille teki Sipilän, Orpon ja Soinin sosialistihallitus.

Nykyinen hallitus toimii vain suunnitelmien toteuttajana.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Jaa, nytkö meillä on sosialistinen hallitus? Tähän saakkahan sinä olet ollut sitä mieltä, että hallitus on kommunistinen.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kommunistisissä maissahan vallan otti tyytymättömäksi tulleen kansan vuoksi jonku kirjailijan kirjan perusteella luvaten parempaa huomista. Todellisuudessa valtaa piti pieni joukko, monissa maissa lähinnä "diktaattori" halliten niin lainsäädäntöä, sen toteuttamista, työvoimaa, raaka-aineita, suurimpia yrityksiä, mediaa ja sen myötä vaalituloksia. Eipä se nyky markkinataloudessakaan enää kovin kaukana ole. Suurimmat yritykset ovat pitkälti pienen joukon hallussa, työntekijöiden edut ja palkat pitää myös paikallisesti sopimalla saada heidän päättää, media suomessakin on pienen piirin omistuksessa, googlekin useimmilla tiedonlähteenä lähes monopolina ja jopa STT:tä on osittain yksityistetty. Kuka Kalevanki omistanee? 26 ihmistä omistaa juorulehtien perusteella puolet sijoitusomaisuudesta. Tiedejulkaisun yhden artikkelin mukaan tutkimuksessa olleista suurista 43 000 kansainvälisestä yrityksestä 80 % omisti 737 ihmistä, toivottavasti siinä sentään oli joku virhe, että silleesti.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Vasemmisto innoissaan näistä hankinnoista, koska se työllistää heidän äänestäjiään ja kannattajajoukkoa. Köyhän asia siten unohtuu.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Mainos. Keskustelu jatkuu alapuolella.
Mainos. Keskustelu jatkuu alapuolella.

Uskoisin, että hanke työllistää jonkin verran myös Suomen suurimman työväenpuolueen, Perussuomalaisten kannattajia.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Niinkin salaiseen projektiin kuin sotalaivojen valmistamiseen pitäisi palkata vain kristillissosiaalis-kansallismielisiä perussuomalaisia, koska he ovat luotettavia sotasalaisuuksienkin säilyttäjinä toisin kuin salakavalat vasurit.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

En uskaltais antaa ps:n käsiin. Viittaan Italiassa pidettyyn tilaisuuteen jossa oli mukana Huhtasaari.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Mitänä höpötät? Raumalla ne tehhään, aseet Ruotsista. Palijoko luulet tämän investoinnin tuottavan jatkossa? Maksavat tuon 1,3 miljardia.
No, autan vähän, muutamia kymmeniä miljoonia, jopa satamiljoonaa euroa vuodessa käyttö/remontti/miehistökuluja.
Näitä lisää, niin Suomen talous nousee.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Jos valtio teettää itselleen omalla kustannuksellaan pelkkiä kuluja aiheuttavia kapineita, niin miten se nostaa Suomen taloutta?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Stalinistithan väittävät Suomen talouden nousseen sotakorvaustuotteita tekemällä. Nämä laivathan kuitenkin jäävät Suomeen.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Miten puheet sotakorvauksista tähän liittyvät?

Se, että tuottmattomat laivat jäävät Suomeen, ei nosta Suomen taloutta vaan päinvastoin.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Vastaan: Hyvin.
Vielä vähemmän talous nousee, jos tehdään tuotteita ja annetaan ne ilmaiseksi ulkomaille.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Se nousu ei toki aiheutunut siitä että tavaraa vietiin ilmaiseksi.
Se aiheutui siitä että Suomi alkoi tuottaa sotakorvausten takia tavaraa jota sotakorvausten jälkeen myytiin ulkomaille. Suomi teollistui.
Ymmärrän ongelmasi, tuo vaatii ymmärrystä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kumpi heikentää taloutta enemmän, valmistaa pelkkiä kuluja aihettava tuote ja antaa se ulkomaille vai pitää se itse ja maksaa vuosikymmeniä sen aiheuttamia kuluja?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Olisiko mielestäsi parempi vaihtoehto valmistaa sotalaivat ja lahjoittaa ne Venäjälle?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Jos luet, minkälaiseen kysymykseen minä vastasin, niin ymmärrät ehkä vastauksenikin.

Minä en muuten puhunut laivoista mitään, mutta kun kerran kysyt, vastaan että laivat valmistetaan itselle eikä niitä pidä lahjoittaa kenellekään.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Sisämarkkinat on juuri tuonlaista, luo työllisyyttä ja hyvinvointia. Ainoastaan vientiteollisuus tuo rahaa ulkopuolelta.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Nousu aseita valmistamalla vaatisi menestyksekkään hyökkäys-/ryöstösodan. Mutta tätäpä ei ole hallitusohjelmaan kirjattu.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Ajokeli muuttuu huonoksi yöllä Kainuun maakunnassa sekä seuraavissa Pohjois-Pohjanmaan kunnissa: Pudasjärvi, Taivalkoski ja Kuusamo lumi- tai räntäsateen vuoksi.

Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

Työministeri Timo Harakan sidonnaisuudet

Nuo kaikki asiat on jo selvitetty virallisesti. Kaikkien ministereiden on täytynyt selvittää erilaiset sidokset eri intr... Lue lisää...
Taas kerran Höpötti6...

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.

Naapurit

15.10.

Fingerpori

15.10.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan kokonaistavoittavuus on 86 % Oulun markkina-alueen kuluttajista viikossa.

Kaleva Media Yrityspalvelut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityspalvelut/