Aloita uusi keskustelu

Koominen sijoitusneuvoja

Aloittaja: Että se siitä Oma elämä 20.7.2019 21:39

Eräs tuttavani piti minulle pitkän saarnan siitä, kuinka kannattaa ruveta sijoittamaan. Kertoi omasta mielestään hyviä kohteita mihin laittaa rahansa. Hän oli sattumoisin vasta laittanut myös uuden auton. Totesin, että ilmeisesti sijoitukset on tosissaan poikineet, kun on autoakin vaihdettu. Totesi ostaneensa auton lainalla kuuden vuoden maksuajalla. Sanoin, että jos ostat auton velaksi korollisella lainalla, jonka arvo laskee koko ajan huomattavasti, niin sehän on sijoituksena suorastaan naurettavan huono. Meni aika hiljaiseksi eikä puhunut sen jälkeen sijoitusvinkeistä enään mitään.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Näytetään 1 - 20 / 41 viestiä

Sijoittaminen keskimäärin kannattaa pitkällä ajalla, mutta koska tavoitteemme niin elämässä kuin sijoittamisessa ovat erilaiset, omat valinnat on tehtävä itse.

Jaan aloittajan epäluulon "sijoittajakaveriaan" kohtaan. Hyväksi sijoittajaksi ei tulla miettimällä mitä ostaisi lisärahalla. Se kyllä selviää aikanaan. Sitä ennen on paljon tärkeämpää määritellä rehellisesti millaisia riskejä on valmis sietämään sekä oman asiantuntemuksen ja ajan käytön. Tämän pohjalta valitaan itselle sopiva sijoitustapa.

Julkisuudessa kimpoilee "sijoittajia", jotka ovat nähneet vain kuluvan lähes jatkuvan nousun vuosikymmenen. Heiltä saa liian hyvän kuvan sijoittamisen realiteeteista.

Sijoituskonsultin horisontin voi tarkistaa kysymällä kuinka paljon hän otti turpiin 2009 tai 2011. Ellei selkeää vastausta löydy, se konsultti ei sitten ole vielä nähnyt kun pörssikielellä kuvannollisesti "veri virtaa kaduilla". Todellinen tuotto lasketaan yli koko pörssisyklin. Vuosi tai pari ei mittaa osaamista vaan pörssin trendiä.

Puhun kokemuksesta, kun vuosien nousun jälkeen 2009 tuli turpiin niin kovaa, että mietin koko homman uusiksi. Jotain ilmeisesti onnistuikin, koska vuoden 2011 uudessa romahduksessa Helsingin pörssi kyykkäsi lähes -30%, mutta oma salkkuni enää vain -20%. Laiha lohtu tietenkin voittaa indeksi ottamalla turpiin muita vähemmän, mutta suunta oli oikea. Eläkesalkun rakentajan kannalta tärkeämpää oli silti, että arvon romahduksesta huolimatta osinkotuottoni kasvoi pari prosenttia myös romahdusvuonna.

On hieno kannustin nähdä oppikirjan lisäksi omassa excelissään, kuinka myös todellisuudessa pääsee lisäostoille romahtaneilla markkinoilla entistä suuremmalla henkilökohtaisella osinkopotilla.

Vaihtoehtoiskustannuksen käsitteen selkeyttämiseksi kysyisin aloittajan tuttavalta ajan kuluessa, millaista tuottoa hän saa rahoituksella ostamastaan autostaan säästämällä rahalla. Ellei konkreettista vastausta ole, silloin aloittaja tietää "sijoittajakaverin" pelaavan leikkirahalla. Jos taas tuttava osaa kertoa autorahoituksen koron olevan uskottavasti hänen vähintään auton kokoisen sijoituksensa tuottoa pienempi, silloin autorahoitus tekee järkeä.

Auton pääomakulu muodostuu autokohtaisesta arvon alenemasta ja ostajan henkilökohtaisesta rahoituskulusta. Huolella valitun Saksantuonti Mersuni arvo ei ensimmäisenä vuonna 2011 pudonnut lainkaan, mutta Helsingin pörssi kyykkäsi -28%, joten sen vuoden Mersu oli osakkeita parempi sijoitus. En tiedä, missä puolella uuden hinnasta ostamani ja jo vuosia sitten myymäni Mersu nyt vaeltaa, mutta sen arvo on tänään varmasti alle 10.000 euroa. Sen Mersun yhä tallella oleva puolikas on salkkuni tämän vuosikymmenen keskituotolla tänään yli 72.000 euron kokoinen. Kun sijoitukset onnistuvat edes keskinkertaisesti, oma tuottavista sijoituksista purettu raha on kalleinta saatavissa olevaa rahaa mihin tahansa kulutukseen.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Paukutteleen, pannarimies.
Itekehua koko kirjoitus.
Ois riittäny ko ois toennu pölijäksi, niinku muutki, tuon sijoitusneuvojan .

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ainakin pankkien sijoitusneuvojat erityisesti maaseudulla 80- ja 90-luvulla olivat koulutettu antamaan sijoitusvihjeinä etupäässä pankkeille tuottoisimpia kohteita. Omakohtainen perehtyminen sijoitusalaan helpotti kokonaan irtautumaan pankkien sijoitusneuvonnasta ja sitä ei todellakaan ole tarvinnut katua. Säännöllinen talouden seuranta kotimaassa, Pohjoismaissa, Euroopassa ja muualla maailmassa vie viikottain yllättävän paljon aikaa, mutta sijoituspäätöksien teko helpottuu myös merkittävästi.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Jos pankkien sijoitusneuvojat olisivat ammattilaisia hehän olisivat luonnollisesti itsekkin miljonäärejä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Auton voi näillä autoliikkeiden antamilla koroilla ostaa vaikka olisi hyvä sijoittajakin, jos nimittäin autoa tarvitsee ja olisi hankittava kaikesta huolimatta, eikä niitä sijoitusmielessä yleensä laiteta. Sijoittamisen aloittelijat ovat yleensä sen ahaa-elämyksen jälkeen yllyttämässä muitakin, mutta huomaa jossakin vaiheessa, että jokaisella on oma lompakko.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Mainos. Keskustelu jatkuu alapuolella.
Mainos. Keskustelu jatkuu alapuolella.

Sijoittaminen tavallisen palkansaajan rahoista on pelkästään harrastus. Ei sieltä tule rahaa niin että uuden auton voisi ostaa. Sehän pitäisi aloittajankin ymmärtää.
Mutta jos sijoituksista saa esimerkiksi autolainan korot, niin se on jo hyvä.
Velkarahalla ostettu auto on ihan normimeininkiä normisuomalaiselta.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Näin se on.
Tavallinen tallaaja ei koskaan pääse kuin muutaman tonnin osinkoihin ja se jo vaatii huomattavan sijoitetun pääoman.
Jos vuosi palkkansa tuplaa sijoituksilla niin asia alkaa kiinnostamaan.
Muuten se on pelkkää puuhastelua suuren riskin kanssa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Sulla saattaa olla liian kiire? Hetikaikkimullenyt hosujille tulee varmasti vaikeuksia, koska menestyksellinen day treidaaminen vaatii paljon osaamista ja todella suurta ajankäyttöä. Se ei ole mitään harrastelua, vaan todellista työtä, johon vain osaajat pystyvät (menestyksellisesti).

Samasta syystä liian hätäisenä näet myös riskejä arvon vaihtelussa. Jos tarkoitus on ostaa entistä suurempia osakepotteja, ei osakkeiden arvon alennus ole riski, vaan mahdollisuus ottaa keskimääräistä suurempia loikkia kohti isompaa osinkotuottoa.

Pörssiromahdukset lakkaavat olemasta riski pitkäaikaiselle osinkosijoittajalle, koska niistä tulee vain hyviä ostopaikkoja. Minä käytän arviossani pörssin yli 200-vuotisen historian toteutumaa, jonka muuten Credit Suisse on taas kerran vahvistanut tämän vuoden alkupuolella. Viime vuosikymmenien tuotot ovat kärsineet 90-luvun laman lisäksi dotcom romahduksesta, sub-primekriisistä ja sitä seuranneen tupla-Ween toisesta kuopasta 2012. Kaikkien näiden romahdusten jälkeen viime vuosikymmenien keskituotto osui silti suorastaan hupaisan lähelle pitkän ajan inflaatiokorjattua keskituottoa 6.7 %, eli tällä kertaa osuttiin arvoon 6.7 %. Ja se laskelma on muuten tehty viime vuoden lopun viimeisten kolmen kuukauden kyykkäyksen jälkeen, siis ennen kuluvan vuoden alun kovaa nousua.

Ennen 1990-lukua Suomen kansalaisella ei ollut mitään käytännön mahdollisuutta ostaa tuota indeksituottoa. Nyt on, joten valinta on jokaisen oma ja se tekee normaalin työuran aikana pelkistä tupakkarahoista useamman omakotitalon arvoisen eläkesalkun.

Jos sinulla on aiheesta parempaa tietoa, nyt olisi hyvä jakaa se, mieluiten linkin kera, kiitos?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Sulla on päivät aikaa seurata tilannetta mulla ei.
Siksi olenkin antanut sijoittamisen toisten tehtäväksi.
Pari velatonta asuntoa Rovaniemellä tuottaa ihan hyvin kun vuokralaiset maksoivat ne velattomaksi.
Toinen asunto on ollut Airbnb viikko-vuokralla talvi-aikana ja tuotto on oikein hyvä.( viikossa sama mitä normaali vuokralla kuukaudessa)

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Jos asuntosijoittaminen on sinun tapasi, niin sittenhän me molemmat olemme valinneet itsellemme sopivan tavan, enkä missään nimessä yritä puhua sinua pois hyvin osaamastasi ja tuottavasta sijoituksestasi. Päinvastoin, harkitsin itsekin muutamaa sijoitusasuntoa, mutta alan amatöörinä en ilmeisesti vaan osaa, koska en saanut numeroita täsmäämään omalta osaltani? Nimittäin sen ajan kun velkavivutettua asuntoa maksetaan omaksi, on nettotuotto käsittääkseni melko pientä? Siksi oma valintani samalla alalla ovat olleet yhtiöitetyt seinien vuokraajat Sponda ja Technopolis, joista olen saanut mielestäni varsin hyvän tuoton. Olin harmissani, kun ikiholdiin suunnittelemani hyvät firmat ostettiin pois pörssistä. Nyt on pieni nurkka Kojamoa Rouvan salkussa, kun en Ovaroonkaan uskalla koskea kun jäljet pelottavat.

Ja kuten sanot, suorat osakeomistukset vaativat jonkin verran seurantaa, mutta sehän ei suinkaan ole ainoa tapa sijoittaa osakkeisiin. Itse asiassa omakin track recordini osoittaa minut indeksisijoittajaksi, kun voitan OMXH yleisindeksin rullaavalla 10 vuoden keskiarvolla keskimäärin suunnilleen osinkojen verran, eli en siis kykene saamaan ylituottoa. Siksi minunkin sijoituksistani suurin osa on Dow Jones indekseissä ympäri maailman. Ei niitä seurata tarvi, riittää kun ohjelmoi kerran kuussa maksettavan kuukausierän ja homma on sillä hoidettu.

Jo ostovaiheessa saa nauttia sijoittajan ainoan ilmaisen lounaan, joka on ajallisen hajautuksen tuoma markkinoiden keskihintaa alempi ostohinta.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Minä olen harrastellut osakesijoittamista ihan tavallisen asuntolainaa maksavan palkansaajan tuloilla hieman vajaat kymmenen vuotta, sen verran olen toimissani voittoa tehnyt että halvimmasta päästä olevan uuden auton voisin niillä rahoilla ostaa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ei aina kannata myydä sijoituksia. Nyt saa tosi pienellä korolla hyvää lainaa. Tyhmää myydä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Eihän autoa tietenkään sijoituksena voi pitää, mutta jos kuitenkin auton tarvitsee ja sen saa esimerkiksi 3% rahoituskorolla ja sijoitukset tuottavat vähintään 4%, niin silloin kannattaa auto velaksi ostaa

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uuden auton oston voi perustella ainoastaan sillä, ettei tarpeita vastaavaa autoa ole saatavilla käytettynä järkevään hintaan. Muussa tapauksessa kyse on ainoastaan näyttämisen halusta.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Aika rankka yleistys tuo, että uuden auton ostaminen ilman, että vastaavaa käytettyä on saatavilla, olisi pelkkää näyttämisenhalua. Entäs, jos vain haluaa olla auton ensimmäinen omistaja ja on valmis maksamaan siitä?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

No sellainen ei ainakaan fiksu sijoittaja ole. Joillakin raha ei pysy näpeissä edes liimalla. Heti kun tili tullut, pistetään kaikki menemään sen enempää ajattelematta ja sitten lähes 2 viikkoa kituutetaan ja odotetaan seuraavaa tiliä. No pääasia on, että velaksi ostetun rivarin pihassa seisoo uusi auto.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kaikki on suhteellista. Toisille uuden vaikka sadantonnin auton laitto on sama kuin sinulle torikahvin osto. HEHEH.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Nyt et tainnut poika tietää, kenelle poskeasi soitit. En harrasta yksityisautoilua, kun asun melkein Helsingin ydinkeskustassa. Mutta sanotaan näin että minulle reilun puolen miljoonan euron asunnon osto on sama kuin sinulle parin tonnin auton osto.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Paikallissää

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Työeläkkeisiin on myös puututtava

230 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Itsensä peukuttavat ja itsensä kanssa keskustelut

Minäpä nostanki molemmat peukut pystyyn kun keksin hyvän jutun jonka sitte jaan muiden kans. Mitäpä kyttääjänä olet siit... Lue lisää...
Mitäs siihen sanot, ...

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

24.8.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi