Aloita uusi keskustelu

Milloin?

Aloittaja: thetruth Kotimaa 11.10.2018 10:01

Suomen omaa kansaa vedätetään oman maan hallituksen/päättäjien/eliitin puolesta kokoajan ahtaammalle ja ahtaammalle. Kikyt, "hallitsematon" maahanmuutto, nyt myös "ilmastomuutos", myydään kansallisomaisuutta pilkkahintaan ulkomaalaisille suuryrityksille, kumarretaan Eu;n typerälle poliitikalle ja verorahoja myönnetään samalla kumarruksella. Kuka ajaa suomen kansan etua? Kohta on pahempi kriisi entä 2008, tutkikaa vaikka esim Italian tilanneta muista kuin valtamedian uutislähteistä. Turkki kun kaatuu niin silloin mennään koska sillä on valtavat velat Ranskaan, Espanjaa ja Italiaan(pankeille). Ja kuka maksaa kun pankit kaatuvat? Sinä suomalainen joka asut Oulussa, Rovaniemellä, Mikkelissä jne. Mitä tekevät suomen päättäjät? Yhdessä selvitään ja maksetaan naapurin velat vaikka heillä seisoo "sadantonnin auto pihassa". Miloin te ihmiset tajuatte että te olette lirissä, ajatelkaa lapsianne, perheitänne, minkä takia pappamma ja mummomme olivat sodassa? Olisi hienoa olla ylpeä isänmaasta ja päättäjistä jotka puolustaisivat ja ajaisivat Suomen kansan omaa etua. Toivotan teille kaikille hyvää päivänjatkoa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Näytetään 1 - 20 / 33 viestiä

Niin - "Kuka ajaa suomen kansan etua?" Mikä on sitten se Suomen etu esim. persulaisittain tai vaikkapa kokoomuslaisittain. Kummankaan puolueen edustajat Arkadianmäellä tuskin tunnustavat ajavansa muuta kuin Suomen etua. Kun persut haluavat rajoitettua ja sulkeutunutta yhteiskuntaa, niin kokoomuslaiset haluavat vapaata ja avointa yhteiskuntaa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Missä tuollaisia aloittajan kuvaamia suomalaisia on joilla on noin kurjaa. Suomalaiset voivat nyt niin hyvin kuin kolmekymmentä vuotta sitten, siis taloudellisesti vakaatuloisia ja omistavia.
Mustamaalaus on alhaista, tarvitaan kannustusta ja esivallan tukemista, ei jyrsimistä.
Olen onnellinen suomalainen ja rakastan isänmaatani niin että lähes kyynel tulee silmään kun lippu hulmuaa salossa.
Mutta en pidä tuhon ennustajista, siihen ei ole aihetta.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

....Ei minulla kurjaa ole, päinvastoin, olen onnellinen ja terve fyysisesti ja henkisesti. On kavereita ja ystäviä , ja vaikka single olen tällä hetkellä niin iloinen tästä hetkestä. Anteeksi mustamaalaus mutta en voi yhtyä tuohon esim esivallan tukemiseen koska ei aja tietyissä asioissa kansan etua. Ja tuo lippu onkin vielä kummiskin jäljellä, vielä. Mutta ei tarvitse ennustaa tuhoa koska se tällä nyky menolla on vääjäämätön. Saat väittää mitä haluat mutta tämä nykyjärjestelmä Eun/euron kanssa on toimimaton. Joissain asioissa. Mutta toivotan sulle "M P M M tutkimuksilla" hyvää päivänjatkoa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Italiassa näytetään tulevan järkiinsä,kun eivät halua että EU päättää heidän asioista,näyttää hyvältä.Toivotaan että muutkin maat lähtee irti EU:sta mukaan.EU:han on herrojen keksimä korruptio pesäke,eihän sinne riitä mikään raha,kun lypsävät kuin lehmää ja kaikista köyhimmiltä viedään,tosi törkeää.Eliitti vain rikastuu ja köyhät köyhtyy.Saksa ja Ranska määräilevät kaiken,ei voi olla totta että tallaiseen alistutaan.Suomi juhli 100 vuotista itsenäisyyttä,ihan turhaan,Mikä itsenäinen Suomi tämä on,jos Saksa ja Ranska määrää kaiken maailman direktiivit.Voi hyvää päivää,että pitää äänestää tolloja,jotka haluaa olla toisten valtioiden vallan alla.Ahneusko kaiken typeryyden takana.Kysympähän vaan?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

"Näyttää hyvältä"

Lehtitietojen mukaan Italia on euroalueen toiseksi velkaisin maa ja tuore populistihallitus aikoo vain kasvattaa maan budjettivajetta. Italia ei eroa EU:sta, ja vaikka eroaisikin, niin sellainen kestää vuosia. Arvaa kuka maksaa jos Italian talous menee täysin sekaisin? Sekö on mielestäsi hyvä?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Mainos. Keskustelu jatkuu alapuolella.
Mainos. Keskustelu jatkuu alapuolella.

EU:sta päättää lähteä useampi maa,silloin hajoo koko EU,silloin voi tulla riitaakin.Ketkä siihen sitten on syyllisiä.Mietippä sitä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Parempi täällä on silti asustella kuin siellä itärajan takana 😊

Autot on kohtuullisen uusia ja kaupassa on muutakin kuin ei-oota.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Joo, mutta kuin kauan? Meillä suomessa alkaa olla aika lähellä sitä mitä tapahtunut itärajan takana, nythän esim viranomaiset pääsee tutkimaan meidän pankkitilejä? Onko se normaalia? Kyllä ne isoimmat roisto ovat muita kuin "normaaleja" kansalaisia.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Sinäkään et näköjään tiedä nykytodellisuudesta mitään. Itärajan takana ei enää ole Neuvostiliitto vaan todella oikeistokonservatiivinen Venäjä. Kaupoista saa kyllä kaikkea ja halvemmalla kuin Suomesta.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Vihonviimeiseksi vielä Marokon sopimus, jolla ajetaan hyvinvointivaltiot alas ja kansa vaihtoon!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Maamme asioita on jo pitkään ohjattu rajojemme ulkopuolelta. Poliitikkojen tehtävä on sopeuttaa kansa tilanteeseen. Ne palkitaan siitä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Niinhän Venäjä yrittää, mutta ei onnistu, hallitus ja eduskunta kiristävät turvallisuuslakejaan.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kirjoituksesi on täysi analyysi Suomi parkamme alennustilasta. Mikä asiaa edesauttaneita päättäjiä riivaa, kun lieveilmiöt ovat jokaisen vähäisenkin järjen kipinän omaavan nähtävissä? Tilille juokseva runsas hillo saa heidät suupielet korvia myöten jauhamaan mantraansa. Kun joku muistuttaa oman kansan olemassaolon puolesta toimimisesta, astuu puskasta esiin trollisyyttäjä. Seuraan suuresti kiinnostuneena Sipilän tarrautumista hallituksensa koossapitämiseen. Ote alkaa selvästi heiketä. Onneksemme.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Todella hyvä kirjoitus. Onneksi maailmassa on vielä ihmisiä, jotka näkevät metsän, vaikka puita kasvaakin edessä paljon. Itsekin olen pähkäillyt, että kuinka härskisti työnantajan pussiin tämä hallitus pelaisikaan, jos ay-liike tai kukaan ei panisi yhtään hanttiin. Voisi olla kylmää kyytiä tarjolla, vaikka kovin on kolkkoa kyyti ollut tähänkin asti. Kun tungetaan väkisin kolmiota neliönmalliseen reikään, niin siitä saatu tulos ei kovin häävi voi olla.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Paljonko tuija43n elämä on huonontunut viimeisen 3,5 vuoden aikana.Tai kenenkään tuntemasi henkilön?Oma tai kenenkään tutun elämä ei ole muuttunut ainakaan huonommaksi.Jotkut jopa päässeet töihin.EU on pääasiassa tae rauhasta Euroopassa ja siinä onnistunut hyvin.Virheitäkin on tottakai tehty,mutta niistä aina opitaan.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Sairaalta ystävältäni lääkekulut ovat kasvaneet valtavasti. Joistakin korvaus poistettu kokonaan ja omavastuuosuuksia nostettu jatkuvasti. Työn määrä on kasvanut, mutta palka pysyneet samoina, mutta kaikki hinnat nousseet. Autoilu, jota on pakko harrastaa jo työnkin puolesta, on tullut kalliiksi ja lisää maksuja kaavaillaan. Kiinteistöveroa myös kaavaillaan nostettavaksi ja se on taas yksi toimenpide, mikä syö tiliä pienemmäksi. Omalta kohdaltani voin kertoa, että minulle positiivisia päätöksiä tämä hallitus ei ole tehnyt. Ja hullua on, että sairaseläkettä odottavatkin ovat joutuneet aktiivimallin uhreiksi. Mutta minä olenkin pienipalkkainen nainen. Rikkaat ovatkin taloustalkoista välttyneet ja heille vain lisää jaellaan.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Lääkkeet ovat halpuneet huomattavasti mutta onko tämä ala lainkaan hallituksen määrättävissä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Paikallissää

Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

Osittainen varhennettu vanhuuseläke

Vaikka Y tuossa kuinka moittii suomalaista eläkejärjestelmää ja varsinkin sen riittävyyttä, on se tutkitusti maailman 3.... Lue lisää...
Uutinen 22.10.

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

22.10.

Fingerpori

22.10.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi