Aloita uusi keskustelu

Kaikkea se pelko teettää

Aloittaja: Kotimaa 9.1.2016 17:15

Pelolla voidaan näemmä myydä mitä aatetta tahansa. Kansallissosialismi saatiin 20-30 luvulla myytyä saksalaisille herättämässä heissä turvattomuuden ja pelon tunteita, leimaamalla yksi kansanosa.

Meilläkin huolestuneet kansalaiset ovat valmiita tukeutumaan mihin ja minkä tahansa aatteen kannattajiin tukahduttaakseen pelontunteen jolle arkitodellisuudessa ei ole katetta, mutta jota ylläpidetään taitavasti mediassa ja varsinkin somessa.

Jos ja kun näin tapahtuu, epäilemättä yhteiskunnan päättäjät ovat epäonnistuneet tehtävässään turvallisen ilmapiirin luomisessa kansalaisille. Hallituksen edustajien suusta on jopa kuultu sellaisia sammakkoja, että kansalaisia kannustetaan ottamaan valvonta omiin käsiin perustamalla katupartioita. Siis senkin uhalla, että katupartioiden ideologia ei paljoa poikkea siitä, mitä pakoon n. 30 000 maahantulijaa on lähtenyt.

Kun kansalaisten mielestä katupartio joka koostuu entisistä väkivaltarikollisista on parempi vaihtoehto kuin virkavalta, ollaan jo ihan mielenkiintoisten kysymysten äärellä. Kuten nyt vaikka sen, että mihin on kadonnut suomalaisten ymmärrys ja onko hallituksellamme ja päättäjillä sitä yhtään enempää?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Näytetään 1 - 20 / 160 viestiä

Niinpä. Ja nyt kaikki eturivin poliitikot punaviherkommarit etunenässä keskittyvät ihmisten pelotteluun ilmastonmuutoksella. Agenda kuuluu: "miten säästämme itsemme tehokkaimmin hengiltä, jotta kiinan, intian, usan yms saastutuksen suurvaltojen ei tarvitsisi laittaa tikkua ristiin?".
Tässä siis alkusoittoa vaalien jälkeiseen elämään.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kommunismi saatiin Venäjälle aikanaan Saksan rahoituksella. Lupailtiin vilpillisesti Leninin toimesta maajusseille omaa maata yms. Työläisiä villittiin luulemaan rikastuvansa ja maksettiin lakkoja. Saksalaiset rahoittivat myös vähemmistöjä ja pieniä kansoja eroamaan Venäjästä. Sama peli pyöri Suomessakin, sillä jääkäriliike ja sosialismi rahoitettiin saksalaisten varoista. Vapaussodassa taisteli saksalaisten luomat osapuolet ja tietysti saksalaisten armeijan tukema voitti, kun Leninkin meni lopuksi saksalaisten puolelle.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

En usko ajatukseen, että laaja turvattomuuden tunne syntyy ilman konkreettista, aiheellista syytä. Kun aito turvallisuuden tunne on vahva, sitä voidaan jopa siirtää rauhoittelulla herkemmin ja aiheetta huolestuviin sekä ylläpitää yleistä turvallisuuden tunnetta.

Tärkeää olisi, ettei turvattomuutta tuntevia ja ongelmia uhkaavaksi näkeviä koskaan vähäteltäisi, vaan että heille osoitettaisiin aidosti, ettei moisiin tuntemuksiin ole aihetta. Kun lisääntyviin ongelmiin olisi syytä varautua jo ennalta, ihmisarvoa pilkkaavat "raiskaavathan suomalaisetkin" -kommentit eivät rauhoita ketään, mutta saavat "takajaloilleen" nekin, joiden pelko tai huoli on liioiteltua.

Kun valtiovalta suhtautuu jokseenkin yhtä välinpitämättömästi kantaväestön huoleen omasta oikeusturvastaan monikulttuuristuvassa yhteiskunnassa, se ruokkii turvattomuuden tunnetta. Oikeuslaitoksen eriarvoistavilla päätöksillä ratsastelu on jo aktiivista paniikin ja vihan lietsontaa.

Rikollisten suorittamaa katupartiota ei liene kukaan turvattomuutta tunteva toivonut, mutta jos virkavalta on tehoton turvallisuuden takaaja, tilanteeseen pelkästään katupartioiden kieltoa mölöttävät jättävät kaduilla ahdistelua pelkäävät "tyhjän päälle". Mölöttäjäthän keskittyvät pelkästään ahdistelijoiden turvallisuuden takaamiseen silloinkin, kun ahdistelijat syyllistyvät ahdisteluun.

Mitä korkeammalta tasolta tämän tasoiset mölötykset tulevat, sitä suurempi syy on meillä huolestua turvallisuudestamme.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Harvinaisen hyvä, kiihkoton, mutta realistinen analyysi tilanteesta. Tällaista kaivattaisiin enemmän. Vihaisuuttaan pitäisi saada ilmaista ilman välitöntä vihapuhekortin nostoa, saada edes vähän huutaa ja lyödä nyrkkiä pöytään, purkaa pahimman vihaisuutensa " kirveeseen tarttumatta".
Aistinsa avoimina pitävä näkee ja kuulee kuitenkin pahaa tehtävän palkkana saadusta hyvästä, mutta yhteiskuntaan samaan aikaan pesiytynyt äänekäs joukko pyrkii estämään rankaisun. Seurauksena pitäisi olla välitön oikeuskäsittely ja sen perään ukko lentokoneeseen ilman mitään vastamielenosoituksia.
Miltä ongelmista puhumisen vaientaminen mahtaa tuntua uhrien omaisista? Ei se voi olla oikeus heitä eikä koko yhteiskuntaakaan kohtaan.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Minä muistan tämän ketjun, turha luulla että unohtaisin. Eri asia on sitten että kannattaisiko unohtaa? Mielestäni kannattaisi vaikka hieman hampaankoloon taisi jäädä, kiitos moden...

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Mainos. Keskustelu jatkuu alapuolella.
Mainos. Keskustelu jatkuu alapuolella.

Hienoa ettet unohda, mutta jos joku on unohtanut, lyhyt kertaus...

- omankädenoikeutta ei pidä sallia missään olosuhteissa
- ihmisoikeudet ja perusoikeudet ovat kaikille samat muutamaa kansallista poikkeusta
lukuunottamatta
- rikoksilla ja rasismila ratsastavat politiikot ja mielipidevaikuttajat ovat halveksuttavia
- ne maahantulijat jotka eivät kunnioita omia arvojamme ja oikeutta on poistettava maasta
- muuten raiskausrikoksiin on sovelletava samaa oikeuskäytäntöä kuin kantiksiin
- syyttömiä ei pidä kohdella potentiaalisina rikollisina
- medialta toivotaan asiallista kirjoittelua, jotta ihmiset eivät hae väärää tietoa muualta

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kertaus on opintojen äiti. Tuossa 2016 ketjussa menin liian pitkälle, hyvä että poistettiin. Tuo sun lyhyt kertaus ihan asiallinen.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tenava en tällä kertaa jaksa puuttua kuin siihen kohtaan kommentointiasi jossa mainitset "ne maahanmuuttajat jotka eivät kunnioita omia arvojammeja oikeutta on poistettava maasta".

Ensinnäkin islamin uskoieset eivät missään muuallakaan ole onnistuneet pitemmän päälle asumaan sovinnossa kristittyjen kanssa esim vaikka Ruotsi, Saksa ja Ranska .

Siis miksi vielä Suomenkin pitää ryhtyä koekaniini maaksi .Tenava on sata varma asia se ,että kun joku ihminen aivopestään koraanin avulla jo lapsesta asti niin hän ei viitsi edes keskaria näyttää sinun so so sormen heristelylle , he eivät yksikertaisesti lotkauta korvaansa heidän mielestään sinun yhdentekeville jutuille.

Ymmärrän silti niitä ideologiansa sokaisemia ihmisiä jotka evät usko tuota kirjoittamaani todeksi ,vaikka jo valtamediakin julkaisee päivittäin otsikoita jotka puoltavat näkemystäni .

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tämäpä ketju osoittaa juuri sen, miksi rasismia on ja miten äärioikeisto syntyy. Se syntyy siitä, että isoista ongelmista ei saa vapaasti puhua, vaan keskustelun pitää tapahtua kaikenkarvaisten helppoheikki-idealistien ja yhteisunnalle loppupeleissä vaarallisten höperöhumanistien ehdoilla. Kielletty keskustelu saa aikaan vihaa vaiennetuissa ja he siirtyvät pahimmillaan esimerkiksi uusnatsien riveihin. Tämä on nähty monet kerrat maailman ja myös Suomen historiassa. Tämä kehitys on parhaillaan menossa Suomessa ja monissa muissa maissa. Tätä ei aloittaja ymmärrä, eikä itseriittoisuudessaan voi koskaan myöntää olevansa väärässä myötäilijöiden määkiessä perässä lammaslauman tavoin.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tänne tarvitaan kunnon lain mukaiset partiot, jotka vie rikolliset ja kielteisen päätöksen saaneet suoraan lentokentälle ja ikuinen porttikielto Suomeen.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

pötyä.
95-99% mielestä niinsanottuja katupartioita ei tarvita yhtään mihinkään. se on myös fakta. ala-arvoista jos jokin puolue yrittää suhtautua tuollaiseen sallivasti.
pätemisen tarvetta lie lähinnä....
=//

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ainakin 41 hölmöä on tässä viestiketjussa ollut mukana suurinpiirtein tammikuun puolivälissä 2016 ,kuinkahan olisi nyt kun todellisuus on tullut ilmi mitä karuimmalla tavalla .

Varmaan noita hölmöjä vieläkin keskuudessamme seilaa sillä kun ideologia menee faktojen edelle ei erehtymistään voi myöntää vaikka tietäisi itsekkin olleensa väärässä .

No Oulun korkeudelta katsottaessa ainakin kaupungin korkeimmalta tahollta onneksi siikaset on lähteneet
silmiltä ,sillä kupunginvaltuuston puheenjohtaja Juha Hänninen (kok) tuomitsi koko maahanmuutto politiikan epäonnistuneen täysin (5.12.2018) .

Tenavalle ilmineeraisin vielä sen verran ,että on hyvä asia se ,että ihmisellä on haaveita ja unelmia mutta on parempi kätkeä ne sydämmeensä jos ne eivät ole realistisella tasolla .

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Aloittaja kertoo sivulla nro 4 puheenvuorossaan, joka alkaa: Kyllä näyttää liioittelu ja pelottelu hyvin onnistuvan.....
Ihan viimeisillä riveillä oleellisin: Raiskauksia tulee valitettavasti tapahtumaan, se kenen tekeminä, ei ole oleellista, vaan se että ne tulee saada loppumaan.

Kuten toiset olettivatkin, oleellista näyttää kuitenkin olevan, aloittajan mielestä valitettavaa. Loppuneet ne eivät kuitenkaan ole, vaan lisääntyneet. Juuri tuohon oleelliseen syyhyn: meillä ei ole edes haluttu saada kuria näille hyvän pahalla maksaville kuokkavieraille.
Kaksi vuotta on kulunut kirjoituksesta, eli kysyn, miten ne tuleekaan saada loppumaan, arvoisa aloittaja?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Yleensä näistä viisaista ei kuulu mitään sen jälkeen kun heidän aloituksensa on todistettu täydeksi soopaksi

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

" miten ne tuleekaan saada loppumaan, arvoisa aloittaja"?

Kuten tähänkin asti, sillä erotuksella että netin kautta leviävään rikollisuuteen on kiinnitettävä enemmän huomiota ja resursseja. Mikään ei edelleenkään oikeuta katupartiota ja oman käden oikeutta. Suomessa asuvien tai oleskeluluvalla asuvien vierasmaalaisten turvallisuudesta on huolehdittava. Ne jotka eivät sopeudu Suomalaiseen yhteiskuntaan ja syyllistyvät törkeisiin rikoksiin, kuten nyt meneillään olevassa keississä, on tuomittava ja poistettava maasta. Ei kait tässä pitäisi olla mitään epäselvää. Jos resursseja ei ole, niitä on niiltä osin lisättävä.

Nyt meneillään olevaa tapaus tulee satamaan mm. Perussuomalaisten laariin. Toivoa sopii, että keskustelu pysyy asiallisena ja sivuutetaan ääriryhmien äärimielipiteet. Tässä meneillään olevassa tapauksessa on epätavallista se, miten poliisi on siitä tiedottanut. Asia on vakava ja varoitus on paikallaan. Kannattaa huomata myös se, että alaikäisiin kohdistuvaa seksuaalista häirintää tulee myös kantasuomalaisten taholta...

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Persianlahden rikkaat öljyvaltiot käyttää intialaista, nepalilaista, kiinalaista työvoimaa.
Sinne pitäisi näiden etelän ihmisten suunnata matkansa.
Vai onko niillä palkat niin huonot, hinduilla, ym muilla uskovilla.
Kai ne nyt maksaa Islamin uskoisille vähän parempaa palkkaa, kuin vääräuskoisille.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Vielä tuosta vaikka on jo vanha aloitus että suomalaisten ymmärrys on kadonnut. Onko meillä joku kollektiivinen ymmärrys joka kattaa kaiken ja vallannut jopa hallituksen ja päättäjät?
Kuvailemasi tilanne ja ymmärryshän oli nimenomaan 30-40 lukujen Natsi-Saksassa ja osassa Eurooppaa ja myös Suomessa. Sitä ei voi kiistää mutta ei kai nyt enää?
Tajunnet tuon itsekkin että ajat ovat muuttuneet. Kristalliöitä ei enää ole eikä tule. Vaikka olisi mitä katupartioita niin ne on marginaalia.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tenavatähti, en ymmärrä sua. Lainaus kommentistasi: "Meilläkin huolestuneet kansalaiset ovat valmiita tukeutumaan mihin ja minkä tahansa aatteen kannattajiin tukahduttaakseen pelontunteen jolle arkitodellisuudessa ei ole katetta, mutta jota ylläpidetään taitavasti mediassa ja varsinkin somessa."
-Väitätkö, että todellisuudessa Suomessa ei ole tapahtunut mitään, minkä takia pitäisi tuntea pelkoa, vaan media pitää tyhjästä luotua pelkoa yllä, tai on peräti itse luonut pelon tyhjästä?" Se on keksinyt hölynpölyä olevan ilmiön nimeltä Taharrush Gamea? Se on fabrikoinut Kempeleen raiskauksen? Se höpisee Helsingin uudenvuodenyönä tapahtuneista kammottavuuksista? Se levittää huhuja naisten ja tyttöjen seksuaalisesta ahdistelusta? Se syyttelee uimahallipilkistelystä? Ompas meidän medialla valtaa!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

En tietenkään väitä etteivät kyseiset tapahtumat olisi niiltä osin totta kuin mitä viranomaiset ovat vahvistaneet. Turvapaikanhakijoiden mukana on tullut rikollisia ja niitä joiden tasa-arvo käsitykset poikkeavat täysin omistamme.

Ongelma on tiedonvälityksessä ja sen ymmärtämisessä. Kun viranomaisten ja hallituksen tiedottaminen on hapuilevaa, ei voida odottaa, että mediakaan voisi annetuilla lähtötiedoilla onnistua. Kun kansalaiset eivät luota sen enempää viranomaisten kuin painetun median uutisointiin, se hakee tietonsa sosiaalisesta mediasta, juttutuvasta.

Tilastoilla tehdään politiikkaa ja levitetään epävarmuutta ja pelkoa. Kun tilasto kertoo että kokonaisrikollisuus on viime vuodet laskenut ja toinen tilasto, että tietyt rikokset ovat kasvaneet osaa jo hitaampikin populisti vetää oikeasta narusta.

Kun viranomaiset kertovat että homma hanskassa, emme tarvitse katupartioita niin yleensä ihminen sen ymmärtää. Paitsi siinä tapauksessa, että ihminen on tunteen ja uskon varassa vietävissä vaikka miten epämääräisen aatteen mukaan. Tästä aloituksessa oli kysymys.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Paikallissää

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

jos sota syttyy

106 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

keltaliivivallankumous

Keltaliivien joukossa on taatusti myös niitä joiden tarkoitus on vain ryöstellä liikkeitä ja saada aikaan mahdollisimman... Lue lisää...
Werneri

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

8.12.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi