Tilaajille

Jou­lu­ta­ri­na: Pi­par­kak­ku­yl­lä­tys – luukku 12

Luulo ei ole tiedon väärti.

-
Kuva: Miila Kankaanranta

Tassulan lämmin heinäntuoksuinen ilma tuntui turvalliselta ja kotoisalta kellarin koleuden jälkeen. Santtu nosti Robertin varovasti häkkiinsä ja Aino seurasi hoidokkiaan tarkasti. Robert kulki hitaammin kuin tavallisesti ja se varoi oikeaa takajalkaansa. Mutta sen pää oli pystyssä ja sen suussa oli tukevissa hammaspihdeissä pieni paperinpala.

Kun Aino hivutti kätensä häkkiin, Robert jäi paikoilleen ja antoi tytön silittää itseään. Robertin turkki oli pehmeä ja sileä. Sen pieni sydän sykki tuhatta ja sataa. Sitä täytyi kosketella aivan hellästi, sillä se oli niin pieni ja hentoinen. Aino tarjosi Robertille auringonkukan siemenen. Miten lystikkäästi tuo pieni otus otti siemenen etutassujensa varaan ja naksautti sen auki terävillä hampaillaan. Paperinpala tippui samalla sen suusta ja Aino nappasi sen nopeasti sormiinsa.