Kommentoi

Kummasti valkoihoisilla ei ole ihmisoikeuksia. Aina kun joku ehdottaa, että valkoiset kansat auttaisiavat vaihteeksi itseään, niin alkaa näiden Ku Klux Klan ja "äärioikeisto" -korttien pelaaminen valtamediassa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

En ole kokoomuslainen, enkä poliittinen muutenkaan. Mutta omaperäisyydestä ei ainakaan pääse Jaria haukkumaan.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Jaa, mielestäni tämä Jarin leikkisä oivallus kahden eri asian yhdistämisestä on erittäin osuva ja kuvaava tämän hetken Kokoomuksen varsin laumahenkisen nuorisoryhmittymän ajatusmaailmasta. Ulkopuolisen silmin katsottuna siellä ei näytetä juurikaan siedettävän ihan oikeasti älyllistä ajattelua ongelmien ratkaisussa, vaan niiden ilmaantuessa lähdetään suuntautumaan jyrkkiin ja kapea-alaisiin keinoihin ja toimenpiteisiin välittämättä siitä kohdistuuko johonkin kansalaisiin, joko ryhmänä tai yksilöinä, kohtuuttoman suuret vaatimukset. Tällainen jyrkkien asenteitten vuo kääntyy ennemmin tai myöhemmin esittäjiään vastaan ja kohdistuu usein myös heihin itseensä sillä seurauksella, ettei lopulta ole kenelläkään hyvä olla.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Meinasin nyt lähinnä sitä, että KKK:n viittaaminen on tehty vitsinä niin monta kertaa, että siitä kohdasta aitaa kun menee, niin ei tarvi edes jalkaa nostaa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Aijai, se kalikka älähtää mihin koira kalahtaa. Taidat olla kykypuolueen taimitarhaa?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ilmeisestikin vasemmistonuoret naamioituneet ja menossa kuokkimaan kokkareiden juhliin.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Nehän halusivat pitää rikokseen yllyttämisen rikoksena. Pitäis silti saada asioista puhua ilman pelkoa syytteestä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

HAH HAH HAH HAA!! Täyden kympin arvoinen oivallus! Tämä jos mikä todistaa sen, että Jari on mitä parhainta suomalaista poliittista pilapiirtäjätasoa yhdessä Kari Suomalaisen kanssa!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Mihis tämä kansanryhmä on matkalla? Eikäs tämä ole juuri sitä kiihottamista kansanryhmää vastaan?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Paikallissää

Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

Nyt ei ole oikea aika revitellä pörssisijoituksilla?

Ylivoimaisesti vilkkaimman sijoituskeskustelun koronan aikana sai aikaan aloittaja, mielestä sairastuneiden ja heidän lä... Lue lisää...
Pannarimies

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jarin piirrokset arkistossa.

Naapurit

30.3.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu


Pohjoisen kattavimmat mediatilat ja monipuoliset markkinoinnin palvelut printtiin ja digiin.

Kaleva Media B2B asiakasratkaisut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityksille


stats-image