Lukijalta
Mielipidekirjoitus

Itikat inisee luon­nos­taan, ihminen muuten vaan

Forum24-lehden tekstareissa 23.6. kysyttiin kenen vastuulle kuuluu varisten ja harakoiden hävittäminen. Ovat kuulemma kovin äänekkäitä otuksia. Viereisessä mielipiteessä inistiin kilpaa itikoiden kanssa: Hyttyset ovat ikäviä otuksia, sietäisi hävittää ihmisten kiusalta ettei tarvitsisi pukea pitkähihaista päälle, tulee kesällä hiki.

Mitä muita eläinlajeja hävitettäisiin?

Ihminen on toiminnallaan hävittänyt sukupuuttoon jo melkoisen määrän lajeja, mutta vielä riittää elukoita tuhottavaksi. Aloitetaan siis hyttysistä, noista ihmisen kanssa kilpaa inisevistä hyönteisistä.

Luonnosta vakavasti erkaantuneiden ihmisten riemuksi hyttysten ohella tulisi tapettua suurin osa hyttysiä ravinnokseen tarvitsevista linnuista. Ei tarvitsisi enää kuunnella peippojen laulua, tulisi hyvä mieli sille kermakorvallekin jota omalla nuotillaan laulelevat varikset ja harakat piinaavat.

Sitten hävitettäisiin sudet, ne mokomat syövät ihmisen metsiin kuskaamia koiria. Tapetaan samalla kaikki pedot, ihan vain tasapuolisuuden vuoksi.


Seuraavaksi menkööt hirvet autojen tieltä. Peurat kolhivat autoja myös, pois joutavat. Siis peurat, ei autot.

Rusakoita on muuten vain liikaa, syövät ihmisten salaatit samalla kun istuvat viereiset istutukset littiin. Oravat rapisevat ikävästi peltikatolla, myrkytetään ne kuin rotat ja muut jyrsijät.

Mehiläiset ja kimalaiset, pölyttäjät, on saatu jo melkein aisoihin, ei pörise enää. Samalla menetetään marjat ja hedelmäsadot, mutta pahempi nälänhätä on toki vasta tulevien vuosien murhe.

Hyttysten kanssa kilpaa inisijä on jo saanut rauhan ja varisten lailla järjettömiä raakkuva voisi syödä vaikka harakoita, jos niitä olisi.

Vieläkö löytyisi tuhottavia lajeja? Kyllä. Niitä riittäisi niin kauan kunnes ihmi-nen hävittäisi itsensä joko sodan varjolla, eläinkunnan sukupuuton ohella tai syömällä viimein toinen toisiaan.

Siihen päädytään kun luonnon tarjoama ruokapöytä on tyhjennetty kilpailijoista, niin lihansyöjistä, kasvinsyöjistä kuin itikoista, ihmisen kaltaisista luontoäidin verenimijöistä.


Heidi Arffman,

Tyrnävä