Ilmastonmuutos: Ra­port­ti: Ete­lä-Suo­mes­sa lunta ja pak­ka­sia esiin­tyy jat­kos­sa yhä har­vem­min, poh­joi­ses­sa lu­mi­mää­rä voi jopa li­sään­tyä

Rakentaminen: Ter­veel­li­sem­piä ja tur­val­li­sem­pia ra­ken­nuk­sia luvassa - Oulussa aloi­te­taan ra­ken­nus­ter­veys­tee­man DI-kou­lu­tus

His­to­riaa

Tervanpoltto tunnettiin jo vuosituhansia ennen Suomen tervanpolton kukoistusaikaa.

 

Tervanpoltto tunnettiin jo vuosituhansia ennen Suomen tervanpolton kukoistusaikaa.

Tervaa käytettiin jo paalurakennusajalla noin 4000 - 1800 eaa. Vuonna 79 kuollut roomalainen historioitsija Plinius kirjoitti, että tervavettä käytettiin jo muinaisessa Egyptissä rakennusten kattojen ja laivojen suojaamiseen sekä ruumiiden balsamointiin.

Euroopassa tervaa tuotettiin keskiajalla etenkin Preussin alueella. Metsien väheneminen Euroopassa johti siihen, että katseet käännettiin Pohjois-Euroopan suuntaan.

Suomeen tervanpoltto tuli Euroopasta ja Venäjältä. Sen tarkkaa saapumisajankohtaa on vaikea arvioida, mutta tervaa on tuotettu maassamme vuosisatojen ajan. Jo 1500-luvulla sitä vietiin vähäisiä määriä ulkomaille.


Suurtuotanto syntyy

1600-luvulla tervanpoltto kehittyi suurtuotannoksi Järvi-Suomessa sekä Pohjanmaan rannikolla. Tervantuotannon kasvuun Suomessa vaikutti Englannin ja Hollannin nousu siirtomaavalloiksi. Tervaa käytettiin Euroopassa puulaivojen suoja-aineena. Purjelaivojen rakentaminen lisääntyi, ja Suomessa tuotetun tervan kysyntä Euroopassa kasvoi.

1700-luvun alkupuolella Viipurin kaupunki ja Saimaan vesistöreitit joutuivat Ruotsi-Suomelta Venäjälle ja tervakauppa siirtyi Haminaan. Tervalla ei ansainnut niin hyvin, että sitä olisi kannattanut kuljettaa Saimaan seudulta Haminaan saakka.

1700-luvun puolivälissä tervan tuotanto olikin siirtynyt lähes yksinomaan Pohjanmaalle. Pohjanmaa oli ollut aikaisemminkin merkittävä tuotantoalue, mutta vuosisadan kuluessa tervanpoltto levisi rannikolta sisämaahan. Samaan aikaan ainoastaan muutamat yksittäiset alueet eteläisemmässä Suomessa tuottivat tervaa.

1600-luvulla Oulun ympäristössä tervaa poltettiin ainoastaan kaupungin lähikylissä.

Pohjanmaan rannikolla laivanrakennus ja tervanpoltto alkoivat kuitenkin vähitellen ehdyttää metsävaroja. Kun Oulu sai vuonna 1765 tapulioikeudet eli oikeuden käydä ulkomaankauppaa, alkoi tervantuotanto kannattaa sisämaassakin. 1800-luvulla tervanpolttoalue levisi Oulun seudulta itään. 1700-luvun puolivälissä tervaa poltettiin jo Oulujärven ympäristössä. Vuosisadan kuluessa tuotanto valtasi koko Kainuun alueen.

Tervanpolton siirtyminen kyseiselle alueelle mahdollistui Oulujoen hyvien jokikuljetusreittien ansiosta. Oulujoen koskien perkaaminen 1700- ja 1800-luvuilla paransi tervaveneiden kulkumahdollisuuksia Kainuusta Ouluun.  Kainuun tervanpolton kukoistuskausi oli vasta 1800-luvun jälkipuoliskolla. Tuotannon huippukausi oli 1860-luvun puolivälissä.

Kainuun talonpoikien kannatti polttaa tervaa, sillä tuotto oli luonnonolosuhteista riippumatonta, toisin kuin katovuosille alttiissa maanviljelyssä. Paikoitellen Kainuussa tervanpoltosta muodostui jopa pääelinkeino, mutta yleensä se oli lisäansiokeino niinä vuodenaikoina, jolloin maanviljelykseltä jäi aikaa.

Vuonna 1900 peräti ¾ Suomessa poltetusta tervasta tuotettiin Kainuussa. Loput Suomessa tuotetusta tervasta oli peräisin pääasiassa Pohjanmaan ja muun Pohjois-Suomen metsistä.

Video ei enää saatavilla.