Tervanpoltto tunnettiin jo vuosituhansia ennen Suomen tervanpolton kukoistusaikaa.
Tervaa käytettiin jo paalurakennusajalla noin 4000 - 1800 eaa. Vuonna 79 kuollut roomalainen historioitsija Plinius kirjoitti, että tervavettä käytettiin jo muinaisessa Egyptissä rakennusten kattojen ja laivojen suojaamiseen sekä ruumiiden balsamointiin.
Euroopassa tervaa tuotettiin keskiajalla etenkin Preussin alueella. Metsien väheneminen Euroopassa johti siihen, että katseet käännettiin Pohjois-Euroopan suuntaan.
Suomeen tervanpoltto tuli Euroopasta ja Venäjältä. Sen tarkkaa saapumisajankohtaa on vaikea arvioida, mutta tervaa on tuotettu maassamme vuosisatojen ajan. Jo 1500-luvulla sitä vietiin vähäisiä määriä ulkomaille.
Suurtuotanto syntyy
1600-luvulla tervanpoltto kehittyi suurtuotannoksi Järvi-Suomessa sekä Pohjanmaan rannikolla. Tervantuotannon kasvuun Suomessa vaikutti Englannin ja Hollannin nousu siirtomaavalloiksi. Tervaa käytettiin Euroopassa puulaivojen suoja-aineena. Purjelaivojen rakentaminen lisääntyi, ja Suomessa tuotetun tervan kysyntä Euroopassa kasvoi.
1700-luvun alkupuolella Viipurin kaupunki ja Saimaan vesistöreitit joutuivat Ruotsi-Suomelta Venäjälle ja tervakauppa siirtyi Haminaan. Tervalla ei ansainnut niin hyvin, että sitä olisi kannattanut kuljettaa Saimaan seudulta Haminaan saakka.
1700-luvun puolivälissä tervan tuotanto olikin siirtynyt lähes yksinomaan Pohjanmaalle. Pohjanmaa oli ollut aikaisemminkin merkittävä tuotantoalue, mutta vuosisadan kuluessa tervanpoltto levisi rannikolta sisämaahan. Samaan aikaan ainoastaan muutamat yksittäiset alueet eteläisemmässä Suomessa tuottivat tervaa.
1600-luvulla Oulun ympäristössä tervaa poltettiin ainoastaan kaupungin lähikylissä.
Pohjanmaan rannikolla laivanrakennus ja tervanpoltto alkoivat kuitenkin vähitellen ehdyttää metsävaroja. Kun Oulu sai vuonna 1765 tapulioikeudet eli oikeuden käydä ulkomaankauppaa, alkoi tervantuotanto kannattaa sisämaassakin. 1800-luvulla tervanpolttoalue levisi Oulun seudulta itään. 1700-luvun puolivälissä tervaa poltettiin jo Oulujärven ympäristössä. Vuosisadan kuluessa tuotanto valtasi koko Kainuun alueen.
Tervanpolton siirtyminen kyseiselle alueelle mahdollistui Oulujoen hyvien jokikuljetusreittien ansiosta. Oulujoen koskien perkaaminen 1700- ja 1800-luvuilla paransi tervaveneiden kulkumahdollisuuksia Kainuusta Ouluun. Kainuun tervanpolton kukoistuskausi oli vasta 1800-luvun jälkipuoliskolla. Tuotannon huippukausi oli 1860-luvun puolivälissä.
Kainuun talonpoikien kannatti polttaa tervaa, sillä tuotto oli luonnonolosuhteista riippumatonta, toisin kuin katovuosille alttiissa maanviljelyssä. Paikoitellen Kainuussa tervanpoltosta muodostui jopa pääelinkeino, mutta yleensä se oli lisäansiokeino niinä vuodenaikoina, jolloin maanviljelykseltä jäi aikaa.
Vuonna 1900 peräti ¾ Suomessa poltetusta tervasta tuotettiin Kainuussa. Loput Suomessa tuotetusta tervasta oli peräisin pääasiassa Pohjanmaan ja muun Pohjois-Suomen metsistä.
Tervanpoltto hiipuu
1860-luvulta lähtien tervanpoltto alkoi hiipua myös Kainuussa. Tämä johtui isojaon etenemisestä Kainuuseen. Metsien arvo kasvoi, ja tervapoltosta siirryttiin esimerkiksi sahateollisuuteen. Vaikka tervantuotanto hiipui, vuonna 1875 tervaa tuotettiin Suomessa edelleen moninkertaisesti verrattuna 1600-luvun tuotantoon.
1800-luvun lopulla purjelaivat alkoivat väistyä metallisten höyrylaivojen tieltä ja tervan tarve laivanrakennuksessa väheni. Myös tervan tuotantokustannukset nousivat liian korkeiksi, jotta tervantuotanto olisi voinut jatkua taloudellisesti kannattavana. 1900-luvun alussa tuotantomäärät romahtivat.
Tervanpoltto päättyi käytännössä kokonaan toisen maailmansodan jälkeen. Siitä lähtien tervanpoltto on liittynyt pääasiassa kotiseutuperinteiden ylläpitämiseen.
Terva päivittäisessä elämässä
Ennen tuotannon kukoistusaikaakin tervan asema ihmisten jokapäiväisessä elämässä oli merkittävä, mutta kiihtyneen kaupan ansiosta terva nousi tärkeään rooliin myös suomalaisten toimeentulon parantajana.
 |
| Kuva: Kalevan arkisto |
| Katon tervaus |
Tervanpoltto oli pitkään Suomessa ollut pääasiassa kotitarvepolttoa. Tervaa olikin ennen taloissa tynnyreittäin. Sille löytyikin paljon käyttökohteita. Sitä käytettiin lähes kaikkeen mikä piti saada kestämään sään vaihtelua ja kosteutta. Tervaa käytettiin muun muassa lääkkeenä mm. ihottumien hoidossa ja puunsuoja-aineena. Tervatut puukatot tunnetaan paanukattoina. Myös puuveneet ja airot tervattiin. Molemmat tervankäyttömuodot ovat säilyneet aina nykypäiviin saakka. Sukset ja vaatekappaleetkin saivat osansa tervasta. Myös työkalujen puuosat, reet ja kärryt saivat tervakerroksen pintaansa. Käytettiinpä siitä tuotettua pikiöljyä hyönteiskarkoitteenakin.
Tervan tärkeä rooli ihmisten elämässä tuleekin esiin esimerkiksi seuraavien vanhojen sananlaskujen muodossa:
Kahvi on mustaa kuin terva.
Jos terva, viina ja sauna eivät auta, niin tauti on kuolemaksi.
Minkä teet, tee tervan kanssa.
Työ on kuin tervan juontia.