Kolumni

Hir­si­kou­lua ra­kas­te­taan, 60-lu­vun rumilus pu­re­taan – hä­viää­kö jo liikaa tuon ajan ark­ki­teh­tuu­ria?

Toimittaja Anita Simola.
Toimittaja Anita Simola.
Kuva: Joel Maisalmi
Kolumni

Kun ajoin vanhan kansakouluni ohi, pystyin usein aistimaan 60-luvun tunnelmat. Kelkkoja pihassa, märkien villalapasten tuoksu sekoittui hernekeittojen ja mannavellien maailmaan. Lukuvuoden alussa jännitettiin, kenet saa parikseen kaksinistuttavaan pulpettiin. Siinähän sitten nökötettiin yhdessä koko lukuvuosi.

Nyt on tuo sodan jälkeen rakennettu koulu jyrätty samoin kuin 80-luvulla rakennettu lisäsiipi. Hometta.

Tilalla on uusi uljas rakennus, jossa on luovuttu perinteisestä ajatuksesta, että ikäluokilla olisi oma kotiluokka. Sen sijaan sieltä löytyvät tilat, jotka muodostavat ajan termein ilmaistuna avoimia muuntojoustavia oppimisympäristöjä.

Ideana on siirtyä opettajakeskeisestä opetuksesta oppilaskeskeiseen ja itseohjautuvaan oppimiseen aivan kuten kansallinen opetussuunnitelmakehys ehdottaa.

Asiantuntijoilla on vahva usko, että lapset ovat aktiivisessa ympäristössä motivoituneita opiskelemaan.

Kun vierailin uudessa koulussa, niin täytyy myöntää, että näin varmasti on. Ero 50 vuoden takaiseen kouluun oli valtava.

Komeita uusia kouluja kelpaa esitellä muuallakin. Koulujen rakennusbuumi on jatkunut kiivaana ympäri Suomen. Etenkin 1960-luvulla rakennetuista kouluista yhä useampi saa purkupäätöksen.

Kunnanvaltuustoissa käydään taistoa kouluverkoista. Mikä kyläkoulu saa jäädä, mikä lopetetaan.

Syy uudisrakentamisen tarpeelle ovat usein sisäilmaongelmat. Myös tilojen sopimattomuus nykyopetuksen tarpeisiin panee kuntapäättäjät miettimään, rakentaako uusi vai tehdäänkö peruskorjaus.

Yksi tärkeä näkökulma päätöstä hiottaessa on ikäluokkien suuruus. Kannattaako uutta koulua rakentaa, jos syntyvyys on alhaista? Tosin on kuultu tarinoita, joiden mukaan uusia kouluja on suunniteltu sellaisiinkin kuntiin, joissa syntyy alle parikymmentä lasta vuodessa.

On selvää, että oppilaiden ja henkilökunnan terveydestä ei saa tinkiä. Tilojen on oltava sellaiset, että ne läpäisevät kaikki sisäilman puhtauteen liittyvät testit.

Kun yhä useampi 60-luvun laatikkokoulu menee nurin, osa on ilmaissut huolensa siitä, häviääkö Suomesta jo liikaa tuon ajan arkkitehtuuria. On väitetty, että joskus purkamiselle riittävät kevyet perustelut, eikä home- ja sisäilmaongelmien syitä ole tutkittu perusteellisesti.

Vaikka tuon ajan laatikot eivät kaikkien silmää hivele, niin muutaman vuosikymmenen päästä tilanne voi olla toinen. Viime vuosisadan alkukymmenillä tehtyjen hirsirakenteisten koulujen arkkitehtuurista tuskin pitää kantaa huolta. Niitä onneksi riittää maaseudulla, kun monet ovat kunnostaneet ne kodeikseen tai muuhun käyttöön.

Mutta sotien jälkeen muuratut kolossit sekä 50 vuotta vanhat laatikot odottavat renessanssia. Ehkäpä korona-aallon tuoma etätyön mahdollisuus ja maaseudun imagon uusi nousu tuovat uusiokäyttöä näillekin kouluille.