Atrian eläinlääkäriTuomas Herva kirjoittaa (Kaleva 6.11./Lukijalta) median tarjoilevan yksinkertaisia ratkaisuja monimutkaisiin ongelmiin syyllistyen itse samaan. Kirjoittaja edustaa lihatalon voitontavoitteluun perustuvaa näkökulmaa.
Maailman peltopinta-alasta valtaosa käytetään rehun kasvattamiseen ja laidunnukseen. Murto-osa peltoalasta riittäisi kasvinviljelyyn siirryttäessä ruokkimaan väestön.
Maailmassa on arvioiden mukaan 50 000−300 000 syötävää kasvia, mutta pääosa ravinnosta saadaan vehnästä, riisistä ja maissista. Elintarvike- ja maatalousjärjestö FAO:n mukaan kolme neljäsosaa viljelykasvilajikkeista on hävinnyt. Yksipuolistuminen uhkaa ympäristöä, ihmiskunnan hyvinvointia ja sopeutumista tuotanto-olojen muutokseen.
Suomessa tuotetaan viljaa vuosittain lähes neljä miljardia kiloa, josta kaksi kolmasosaa käytetään eläinten rehuksi. Peltomaan rakenne on heikentynyt, monimuotoisuus vähenemässä ja ravinteita huuhtoutuu vesistöihin.
Toisin kuin Herva väittää, maatalousmaa ei ole kasviviljelyyn sopimatonta. Monipuolisesti eri lajeja suosimalla voimme kasvattaa omavaraisuutta ja vähentää maaperän köyhtymistä. Maataloustukien suuntaaminen kasviviljelyyn tukisi kestävää maataloutta.
Herva kokee jauhelihakeiton ja maitolasillisen korvaamisen vaikeaksi, vaikka jauhelihalle on monta haastajaa, ja kauramaito korvaa lehmänmaidon. Herva väheksyy kauraa ja härkäpapua, vaikka olemme kehittäneet uusia elintarvikkeita, joilla on potentiaali vientimarkkinoilla. Erikoiskasvit ovat alihyödynnettyjä satokasveja. Niitä ovat esimerkiksi herne, kvinoa, pellava, sinilupiini, tattari ja öljyhamppu.
Viljelykierrossa erikoiskasvit parantavat maan rakennetta. Niistä saatavien raaka-aineiden markkinointia on kehitettävä ja luotava yrityksille kannusteita jatkojalostukseen.
Herva rakentaa vastakkainasettelua kasviperäisen tuotannon ja lihansyönnin välille maalailemalla kuvaa monokulttuurisista maissi- ja soijapelloista: ”Eläimiä tarvitaan, jos haluamme ruokkia itsemme viemättä soijaa sorrettujen suusta.”
Herva käyttää lihanpuolustajien surkeinta soija-argumenttia, vaikka suurin osa soijasta syötetään rehuksi. Jos soijalla ruokittaisiin ihmiset, se ruokkisi enemmän väkeä kuin se, että soija syötetään eläimen kautta ihmiselle. Hervan puolustamalle lehmänmaitolasilliselle voidaan laskea soijajalanjälki.
Vaikka Suomessa lypsylehmien osuus soijankuluttajista on eri lajeista pienin, soijaa annetaan vasikoille. Eniten soijaa käytetään broilereille ja kirjolohille.
Herva hyödyntää lihanpuolustuksessaan myyttejä historiasta: ”Eläimet ovat tuoneet särvintä pöytään ja seuraa pimeään talveen. Olemme eläneet vuorovaikutuksessa kotieläintemme kanssa jo tuhansia vuosia.” Toistamalla romanttisia kuvitelmia menneestä maailmasta rakennetaan kuvaa Suomesta, johon kuuluvat lihantuotanto ja -kulutus.
Herva väittää, että ”eläinten terveys, hyvinvoinninseuranta sekä elintarviketurvallisuus ovat maailmanlaajuisesti ainutlaatuisella tasolla”. On absurdia väittää eläinten voivan hyvin, kun ne nähdään tuotantokoneina ja euroina. Suuri osa lehmistä viettää elämänsä parressa – tähän ei ole eläinlain esityksen mukaan tulossa muutosta. Sikojen, kanojen ja broilerien hyvinvoinnilla ei voi ylpeillä, sillä tuotanto-olot ovat täynnä ongelmia lajityypillisen käyttäytymisen rajoittamisesta jalostuksen aiheuttamiin kipuihin.
Ruoantuotannon ympäristövaikutusten takia kestävän ruoantuotannon pitää olla osana päätöksentekoa. Poliittisella ohjauksella edetään kohti kestävää raaka-ainetuotantoa, jalostusta ja kulutusta. Vastuu maapallomme tilasta on ihmisillä; myös suomalaisten on asetuttava tehtäväänsä kestävän kehityksen rakentajina.
Tiina Ollila
HuK, Eläinoikeuspuolueen
2. varapuheenjohtaja
Porvoo
Taru Konst
FT, Eläinoikeuspuolueen
hallituksen jäsen
Raisio
Lue lisää lukijoiden mielipiteitä päivän Kalevasta!
Näin lähetät mielipidekirjoituksen Kalevaan.