Kuvagalleria: Ter­wa­hölk­kä ja -ma­ra­ton juos­tiin jälleen Oulussa

Kolumni: Na­to-jä­se­nyys on so­ti­laal­lis­ta liit­tou­tu­mis­ta syvempi asia, ja Poh­jois-Suo­men asemaa se vah­vis­taa

Mainos: Juuret kas­va­vat tie­dos­ta. Tutustu Ka­le­vaan 1kk 1 €. Tilaa tästä.

Lukijalta
Mielipidekirjoitus

Ai­nut­laa­tui­nen tie­de­yh­tei­sö vaa­ras­sa

Koska entinen työpaikkani, humanistinen tiedekunta olisi tarkoitus siirtää Raksilaan, tuli mieleen, miksi vuonna 1977 tulin Ouluun opettamaan ranskaa.

Vuonna 1977 Sorbonnen suomen kielen laitos ilmoitti, että haettiin opettajia sekä Turun että Oulun yliopistoon. Turku ei kiinnostanut, joten katsoin kartasta, missä sijaitsi Oulu.

Ihme kyllä en tarkistanut, missä kaupunginosassa yliopisto oli. Olin opiskellut neljässä eri yliopistossa Pariisissa ja minua kiinnosti ainoastaan, mitä niissä opetettiin eikä niiden sijainti. Minulle riitti, että Oulu on merenrannalla, lähellä Lapin lääniä ja että oli juna- ja lentoyhteydet.


Vuosina 1977-1992 työpaikkani oli ahtaassa ja ikkunattomassa rakennuksessa, mutta kun tuli päätös v. 1992 siirtää tiedekuntani pois keskustasta, muutin Linnanmaalle pelonsekaisin tuntein. Olihan vielä muistissa, mitä eräs kollega oli kirjoittanut siperialaisesta tehtaasta.

Pian huomasin, kuinka väärässä hän oli ollut. Tärkein syy olla tyytyväinen muutosta oli sen tarkoitus kerätä kaikki tieteenalat saman katon alle ja pian tajusin, mitä se tarkoitti käytännössä.

Nahkatehtaalla minulla oli ollut pelkästään vieraitten kielten opiskelijoita, Linnanmaalla opiskelijaprofiili muuttui nopeasti. Suurin ilo oli saada vaativia ja kriittisiä kasvatustieteen ja musiikkikasvatuksen opiskelijoita. Heidän ansiostaaan oli pakko miettiä, miten ja mitä opetan.

Lisäksi opiskelijat, jotka halusivat tulla kielten opettajiksi suorittivat kävelymatkan etäisyydellä pedagogiset opinnot ja opetusharjoittelun eivätkä enää kadonneet jäljettömiin moniksi kuukausiksi.

Suuri ilo oli myös kun eräät teknillisen ja luonnontieteellisen opiskelijat tulivat suorittamaan ranskan opintoja. Koska he edustivat minulle tuntemattomia tieteen aloja ja kulttuuria, heidänkin ansiostaan en koskaan tylsistynyt työssäni.


Minua harmittaa, että jäin eläkkeelle juuri kun ammattikorkeakoulun opiskelijat siirtyivät Linnanmaalle. Olisin saanut uusia haasteita ja ajatuksia.

Kerroin, että jouduin opiskelemaan neljässä eri yliopistossa, koska Pariisissa ei ole vastaavaa monitieteistä instituutiota, kuten Linnanmaa, jossa voin opiskella, mikä kiinnosti.

Onko tarkoitus hävittää tällainen ainutlaatuinen yhteisö, jossa eri tieteen alojen opettajat, tutkijat ja opiskelijat voivat tavata ja työskennellä yhdessä?


Daniel Attias