Vuosi 2012

Vuonna 2013

Yhteisöverokertymä sukelsi, raju pudotus Raahessa ja Oulussa - katso vertailu

Talous 1.11.2013

Raahessa yhteisövero-osuus oli viime vuonna 81,4 prosenttia pienempi kuin vuonna 2011. Oulussa vastaava pudotus oli 44 prosenttia.

Oulun kaupunginteatterissa kävi viime vuonna lähes 70 000 katsojaa

Kulttuuri 10.1.2013

Yleisömenestyksiä olivat Raja, Kätilö sekä lastennäytelmä Urpo, Turpo ja Ihanaa.

Nokia, NSN ja Accenture Suomen kovimpien irtisanojien listalla

Talous 4.1.2013

Viime vuonna eniten työntekijöitä vähentäneiden listalla on useita Oulussa isosti irtisanoneita yrityksiä.

Vuonna 2012

Kotimainen elokuva sai ennätysmäärän katsojia

Kulttuuri 31.12.2012

Kotimaisia elokuvia on katsottu elokuvateattereissa ennätyksellisen paljon.

Uutisvuosi 2012: Sinnikkäät siilot ja lentävä kissa

Oulu 31.12.2012

Vuoden 2012 aikana Suomi sai uuden presidentin, jääkarhuvauvan ja katkeraa kalkkia kiekkokisoissa. Kooste kiteyttää vuoden mieleenpainuvimmat uutiset.

Eteläkorealainen ratsastustanssi teki nettihistoriaa

Viihde 29.12.2012

Kuluneen vuoden nettihiteistä yksi oli ylitse muiden.

Kuvagalleria

Kalevan uutisvuosi kuvina

Pohjois-Suomi 28.12.2012

Vuoden 2012 uutiskuvat kertovat ilosta ja vastoinkäymisistä.

Iloa ja surua vuoden 2012 uutiskuvissa

Pohjois-Suomi 28.12.2012

Viime vuoden tapahtumat muistuvat mieleen uutiskuvien kautta.

Google paljasti vuoden haetuimmat sanat: Robin etsityin ihminen

Viihde 12.12.2012

Googlen julkistamien listojen mukaan suomalaiset kuuntelevat Robinia, syövät lihapullia ja katselevat Salattuja elämiä.

Vedenpaisumuksia ja Nokia-uutisia - Näistä muistetaan kesä 2012

Pohjois-Suomi 1.9.2012

Elokuu on vaihtunut syyskuuksi ja kesä kääntyy hiljalleen syksyksi. Mitä jäi käteen kesästä 2012?

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Maan itäosassa, Uudenmaan, Kanta-Hämeen, Päijät-Hämeen, Keski-Suomen, Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun maakunnissa sekä Lapin maakunnassa lukuun ottamatta Enontekiön, Inarin ja Utsjoen kuntia kehittyy ukkoskuuroja, joiden yhteydessä esiintyy voimakkaita ukkospuuskia, yli 15 m/s.
Varsinais-Suomen, Uudenmaan, Kanta-Hämeen, Päijät-Hämeen, Pirkanmaan, Keski-Suomen ja Pohjois-Savon maakunnissa kehittyy huomenna ukkoskuuroja, joiden yhteydessä esiintyy voimakkaita ukkospuuskia, yli 15 m/s.

Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

No, sossuja äänestäneet, miltä nyt tuntuu

Paljon paremmalta tuntuu kuin edellisen kepulien kokkareiden kavalluskavalkaadin 'maanpetosvaltioneuvoston' aikana. Su... Lue lisää...
Sini-Valko Oikeistol...

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

20.8.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi