Tasa-arvoinen avioliittolaki

Vuonna 2015

Uusi avioliittolaki voimaan 2017 – homoparien kirkkohäät vielä vuosien päässä

Kotimaa 4.11.2015

Vaikka uusi avioliittolaki tulee voimaan keväällä 2017, vihkikaavan muutos vie aikaa ja vaatii kirkolliskokouksessa kolmen neljäsosan enemmistön.

Perussuomalaiset kritisoivat omia ministereitään - Lindström avioliittolaista: "Velvollisuuteni on esitellä"

Kotimaa 22.10.2015

Perussuomalaisten kansanedustajat kritisoivat myös oman puolueensa ministereitä, kun eduskunta keskusteli lainmuutoksista, joita jo vahvistettu avioliittolain muuttaminen sukupuolineutraaliksi edellyttää.

Aikovatko Sipilä ja Soini estää tasa-arvoisen avioliittolain? Tämä löytyi hallituspaperista

Kotimaa 2.6.2015

Hallitus julkaisi työryhmien hallitusneuvotteluissa laatimat tausta-aineistot, jotka toimivat pohjana hallituksen politiikan jatkovalmistelussa.

Sipilä: Tasa-arvoisen avioliittolain valmistelu jatkuu normaalisti

Kotimaa 2.6.2015

Juha Sipilän mukaan hallituspuolueiden puheenjohtajat eivät käsitelleet missään vaiheessa ajatusta siirtää laki puheenjohtajien pöydälle.

Presidentti vahvistaa huomenna tasa-arvoisen avioliittolain

Kotimaa 19.2.2015

Presidentti Sauli Niinistö saa huomenna vahvistettavakseen tasa-arvoiseen avioliittoon liittyvät avioliittolain muutokset.

Vuonna 2014

Suurin osa helsinkiläispapeista olisi valmis vihkimään homopareja – katso jättikyselyn tulokset

Kotimaa 14.12.2014

Suurin osa helsinkiläispapeista olisi valmis vihkimään homoliiton, selviää Lännen Median papeille tekemästä kyselytutkimuksesta.

Vanhoillislestadiolaiset toivovat sopuratkaisua samaa sukupuolta olevien vihkimisessä

Kotimaa 13.12.2014

Viljo Juntusen mukaan vanhoillislestadiolaiset odottavat rauhassa, miten evankelisluterilainen kirkko reagoi samaa sukupuolta olevien parien vihkimiseen.

Kari Mäkisen sateenkaarikommentit jakavat papistoa – ”Ei ole enää koko kirkon arkkipiispa”

Kotimaa 14.12.2014

Arkkipiispa Kari Mäkisen homomyönteiset kommentit jakavat selvästi evankelisluterilaista seurakuntaa.

Toivola: Uskon ja toivon, että avioliittolain muutos on selvä

Kotimaa 12.12.2014

Vihreiden kansanedustaja Jani Toivola sanoo luottavansa siihen, että avioliittolain muutos toteutuu suunnitellusti.

Iltalehti: Joka seitsemäs harkitsee kirkosta eroamista

Kotimaa 5.12.2014

Joka seitsemäs kirkkoon kuuluva harkitsee siitä eroamista, kertoo Iltalehti.

Tasa-arvoinen avioliittolaki loppusuoralle

Kotimaa 4.12.2014

Tasa-arvoinen avioliittolaki eteni eduskunnassa jälleen torstai-iltana askeleen.Uudistuksesta käytettiin suuressa salissa vielä parikymmentä puheenvuoroa.

Kirkkoon liitytty perjantain jälkeen tavallista vilkkaammin

Kotimaa 4.12.2014

Kirkkoon on liitytty tavanomaista vilkkaammin viime perjantain jälkeen. Perjantaina eduskunta äänesti avioliittolain muuttamisesta.

Suuri valiokunta kannattaa tasa-arvoista avioliittolakia

Kotimaa 3.12.2014

Eduskunnan suuri valiokunta kannattaa täysistunnon tavoin tasa-arvoista avioliittolakia äänin 17-8.

Arkkipiispa Mäkinen: Aika avioliittokeskustelulle on nyt

Kotimaa 2.12.2014

Aika kirkossa käytävälle arvokeskustelulle avioliitosta on nyt, sanoo evankelisluterilaisen kirkon arkkipiispa Kari Mäkinen.

Unohtuiko avioliittolakialoitteesta yksi merkittävä asia? ”Ei voi jättää tulkinnan varaan”

Kotimaa 2.12.2014

Erilaisten tukien kannalta myös avoliiton käsitteellä on paljon merkitystä.

Sipilä: Tuleva hallitus noudattaa avioliittopäätöstä

Kotimaa 2.12.2014

Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilän mukaan eduskunnan perjantainen päätös hyväksyä kansalaisaloite sukupuolineutraalista avioliittolaista sitoo tulevaa hallitusta.

Tahti hidastuu: Kirkosta eroaa tänään noin 3 000

Kotimaa 1.12.2014

Kirkosta eroamisten määrä on tänään vähentynyt verrattuna kahteen edellisen päivään.

Kotimaa24: Arkkipiispasta kanneltu tuomiokapituleihin

Kotimaa 1.12.2014

Yksityishenkilö on tehnyt kantelun arkkipiispa Kari Mäkisen tasa-arvoista avioliittolakia koskevasta some-viestinnästä.

Lisää aiheesta Tasa-arvoinen avioliittolaki

Paikallissää

Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

Ei varaa eläkkeiden korotuksiin

se ei saisi antaa "etua "suurituloisille? Me tämä maa elätetään. 10%, eli suurituloiset maksaa pitkästi yli puolet vero... Lue lisää...
MIksi?

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.

Naapurit

16.8.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi