Tarinoita menneisyydestä

Tässä kuussa

Tilaajille
Tilaajille

Ihmeellinen Adam-laite näytti 1960-luvulla kankeakielisille suomalaisille, miten vieraiden kielten ääntäminen sujuu

Oulu 5.10.

Uudenlaisen havaintolaitteen uskottiin helpottavan suomalaisten kankeakielisyyttä. Se esiteltiin 1961. Oulun yliopisto puolestaan sai kieltenopetukseen ensimmäisen kielistudion joulukuussa 1966.

Syyskuussa

Tilaajille
Tilaajille

Pyöveli oli kuolemanrangaistuksen toimeenpanija, murhaaja mestattiin näkyväksi kulkijoille – muhoslainen Mikko Moilanen kokosi pyöveleiden historian

Oulu 27.9.

Tutkimusmatkailija Englannista piirsi mestauspaikan Siikajoelta matkakirjaansa 1799.

Oulun suistoalueelle on vuosien saatossa tehty lukematon määrä siltoja – Ämmänväylän sillalla luki 1920-luvulla: "Juosten ajo silloilla kielletty"

Oulu 22.9.

Ensimmäinen maantiesiltojen osuus Oulujoen yli valmistui150 vuotta sitten. Sitä ennen joen yli mentiin veneillä tai losseilla, joita veivattiin kosken yli hartiavoimilla.

Tilaajille
Tilaajille

Oulussa kuvattu Pojat-elokuva kasvatti Vesa-Matti Loirista näyttelijän – nuoren miehen kasvoilla näkyi Peter von Baghin mielestä koko isättömän sukupolven tuska

Kulttuuri 14.9.

Julkisuus Vesa-Matti Loirin ympärillä antaa luulla, että miehen herkin elin sijaitsee jalkojen välissä. Loiri nousi taiteilijaksi kuitenkin kasvoillaan.

Heinäkuussa

Tilaajille
Tilaajille

"How do you do, mister Naftalinin" –  Avaruuspuhelu USA:sta Ouluun avasi maailman

Oulu 27.7.

Suora kaukopuhelinyhteys Telestar-satelliitin välityksellä Atlantin yli mahdollisti ensimmäisen langattoman puhelun.

Tilaajille
Tilaajille

Gondolihissiä suunniteltiin Oulun torin ja Nallikarin välille jo 30 vuotta sitten – "Köysirata olisi pitänyt toteuttaa"

Oulu 19.7.

Savosta saapuneen matkailujohtajan Heikki Kähärän ajatus köysiradasta ammuttiin heti alas.

Kuppilat kuuluivat katujen kulmiin Oulun keskustassa – ”Kolomen kuppilan kulumassa” Isonkadun ja Heikinkadun risteyksessä riitti omaperäisiä hahmoja

Oulu 14.7.

Antero Allas kokosi 40 vuoden harrastuksensa näyttelyksi, jossa vanhat ja uudemmat kuvat kertovat Oulun muutoksen.

Tilaajille
Tilaajille

Iiläisen nuorukaisen sotaretki päättyi arvalla kuolemaan – Aunuksen vapautus "ryssän orjuudesta" houkutteli heimoaatteesta intoutuneita koulupoikia

Pohjois-Suomi 6.7.

Sotakaverit käskivät iiläisen Yrjö Saarenpuun vahtia kirkon ovella, kun he itse ryhtyivät varastelemaan Vieljärven kirkossa.

Kesäkuussa

Toukokuussa

Tilaajille
Tilaajille

Joukko oululaisnuoria pääsi istumaan meppien tuoleille EU-parlamenttiin keväällä 1999: "Kurkkua kuivasi pitkien istuntojen aikana"

Oulu 26.5.

Ensimmäinen koululaisryhmä Oulusta pääsi kansainvälisyyden makuun 20 vuotta sitten.

Tilaajille
Tilaajille

Leskirouva ja kuuden lapsen äiti kantoi päivät laastia Valkealinnan työmaalla vuonna 1941 – Oulua rakennettiin ylöspäin sotavuosina

Oulu 20.5.

Leskirouva Aili Perälä kiipesi muuraussementti olallaan rakennustyömaan huipulle, lasti toisensa perään, aamusta alkuiltaan joka arkipäivä keväällä 1941.

Maaliskuussa

Tilaajille
Tilaajille

Oulun pommitusten loimu kantoi matkojen taakse helmikuussa 1944 – "Lopulta näytti Torikadulta katsoen koko pohjoispuoli kaupunkia yhtenäiseltä tulimereltä"

Oulu 1.3.

Oulun helmikuun 1944 pommitusten loimu kantoi matkojen taakse.Kivitalojen armada korvasi Tuomiokirkon itäpuolen puisten kotien rivit.

Tammikuussa

Tilaajille
Tilaajille

Nokikana, grönlanninlokki ja mustakaularastas – Pohjois-Pohjanmaalla on kisattu lintujen tunnistamisesta jo vuosikymmeniä, tavallisten lajien näkyy lisäksi harvinaisuuksia

Luonto 27.1.

Pohjois-Pohjanmaalla on vuodesta 1984 kilpailtu, kuka havaitsee eniten lajeja tammikuussa.

Tilaajille
Tilaajille

Myllytullin luistelukentillä kävi vilske 1950- ja 1960-luvuilla, kun Heikinkadulla asuneet lapset pelasivat jääpalloa – moni heistä oli rautatieläisten lapsia

Oulu 6.1.

Pojat pelasivat jääpalloa 1950- ja 1960-luvulla. Tytöt harrastivat kaunoluistelua.

Vuonna 2018

Tilaajille
Tilaajille

Prostituutio oli 1800-luvun Oulussa sallittua Pariisin mallin mukaisesti – "yhteisiksi naisiksi" laskettiin 18 seksiä myyvää naista

Oulu 30.12.2018

Kun ihmisiä tuli ja meni, ja raha liikkui, syntyi tarjontaa ja kysyntää myös prostituutiolle.

Tilaajille
Tilaajille

Ravikuningas karhitsi peltoa Höyhtyällä 60-luvulla – Lauri Kontio ei ymmärtänyt maatöiden koneellistumista vaan luotti suomenhevoseen

Oulu 16.12.2018

Lauri Kontion tytär Pirjo Kontio kertoo, että Oulussa oli 50 vuotta sitten tavanomaista viljellä heinää, kauraa sekä perunaa kaupunkialueella.

Tilaajille
Tilaajille

Entisajan opettajalla oli aikaa lapsia varten – Kauko Kalaoja toi jääpallon Huttukylän koululle 1960-luvulla

Oulu 2.12.2018

Kauko Kalaojan muistelmakirja kertoo opettajan ammatista ja koulusta 1960-luvulta 2000-luvun alkuun.

Tilaajille
Tilaajille

Ikä ei paina konekillan vanhinta jäsentä Ykää – "perkeleen paloautoon" suunniteltiin aikoinaan kiljusammiotakin

Oulu 25.11.2018

Koneinsinöörikillan vanha rouva jaksaa edelleen, vaikka mittarissa on jo kunnioitettavat 90 vuotta.

Tilaajille
Tilaajille

Puutalo-Oulua ryhdyttiin purkamaan 1950-luvulla – Klubitalo nousi kaupungin pilvenpiirtäjäksi seuraavalla vuosikymmenellä

Kotimaa 18.11.2018

Kaupunki on hakenut mittakaavaansa sopivaa rakennuskorkeutta vuosikymmeniä.

Lisää aiheesta Tarinoita menneisyydestä

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Ajokeli on huono Pohjois-Savon ja Keski-Pohjanmaan maakunnissa sekä Pohjois-Pohjanmaan maakunnassa lukuun ottamatta Pudasjärven, Taivalkosken ja Kuusamon kuntia lumi- tai räntäsateen vuoksi.
Ajokeli muuttuu huonoksi iltapäivällä ja illalla Keski-Lapissa ja Pohjois-Lapissa lumi- tai räntäsateen vuoksi.

Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

Palkkojen halpuutustako

S-ryhmä varmasti maksaa suomalaisille kokeille työehtosopimusten mukaista palkkaa kuten laki vaatii. Se taas on eri asi... Lue lisää...
Realismia

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.

Naapurit

17.10.

Fingerpori

17.10.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan kokonaistavoittavuus on 86 % Oulun markkina-alueen kuluttajista viikossa.

Kaleva Media Yrityspalvelut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityspalvelut/