Sykkeli-kaupunkipyörät

Oulussa otettiin elokuussa 2019 käyttöön kaupunkipyörät.

Vuonna 2019

Kaikki Sykkeleillä tehdyt matkat otetaan talven aikana tarkkaan syyniin palvelun kehittämistä varten – "Kahden kuukauden kokemusten perusteella ei voida sanoa mitään"

Oulu 11.11.2019

Kaikki kaupunkipyörät ja niiden asemat on pian haettu talviteloille. Liikenneinsinööri Harri Vaarala kertoo, että lyhyen kauden matkat analysoidaan talven aikana.

Sykkelit siirtyvät talviteloille – Oulun kaupunkipyörillä ajettiin noin 26 500 matkaa ensimmäisen kauden aikana

Oulu 1.11.2019

Kaupunkipyöräkausi päättyi Oulussa lokakuun lopussa. Pyöriä ja niiden asemia alettiin kerätä pois katujen varsilta tänään perjantaina.

Sykkelien vuokrauksissa ja palautuksissa ongelmia – liittyvät tietoliikenneyhteyksiin

Oulu 2.10.2019

Oulun kaupunkipyöräjärjestelmän tietoliikenneyhteyksissä on ongelmia, jotka vaikuttavat pyörien vuokrauksiin ja palautuksiin.

Sykkeleillä ajettiin ensimmäisen viikon aikana yli 4700 matkaa – kolme vilkkainta asemaa Oulun keskustassa

Oulu 3.9.2019

Viime maanantaina käyttöön otetuilla Sykkeli-kaupunkipyörillä ajettiin ensimmäisen viikon aikana yli 4700 matkaa.

Järjestelmä Sykkelien käyttöön ei ole liikenneinsinöörinkään mielestä maailman selkein – "Palautetta toimimattomuudesta ja vaikeudesta on tullut"

Oulu 30.8.2019

Sykkelien käytön ensimmäinen päivä sai paljon palautetta kirjautumisjärjestelmän hankaluudesta. Kaleva kysyi kaupungin liikenneinsinööriltä Harri Vaaralalta valittuja kysymyksiä.

Oululaiset pääsivät vihdoin ajamaan Sykkeleillä – moni oli kaupunkipyöristä innoissaan, osa koki käyttöönoton hankalaksi

Oulu 27.8.2019

Kaleva kysyi lukijoiden kokemuksia Sykkeleistä: pitkän odotuksen päätteeksi käyttöön saadut pyörät jakoivat mielipiteitä. Moni oli iloinen, että Oulun omilla kaupunkipyörillä on vihdoin mahdollista ajaa.

Kommentti: Sykkelit eivät ole minua varten, vaikka niitä joskus tarvitsisinkin – "Miksi tämän järjestelmän rinnalla ei voi olla yksinkertaista?"

Oulu 26.8.2019

Eipä onnistunutkaan Sykkelillä ajoAjattelin kokeilla tämän jutun tekoa varten Sykkeli-kaupunkipyörää.

Kerro meille: Ajakko nää Sykkelillä ja kuinka niiden käyttö sujuu?

Oulu 26.8.2019

Odotetut Oulun kaupunkipyörät, Sykkelit otettiin käyttöön tänään maanantaina. Kerro meille, joko ryntäsit heti kokeilemaan pyörää tai aiotko kokeilla. Miltä vaikutti?

Sykkeleillä ajetaan vihdoin elokuussa – lue tästä ohjeet, miten kaupunkipyöriä pääsee käyttämään

Oulu 30.7.2019

Kaupunkipyöriä on määrä päästä käyttämään elokuun puolivälissä. Seitsemästä Oulun kaupungin kesätyöntekijästä koostuva ryhmä testaa pyöriä tällä viikolla.

Oulun Sykkeli-kaupunkipyöräjärjestelmän käyttöönotto viivästyy, myös 60 telakka-asemaa tulevat myöhässä – kaupunki on oikeutettu korvauksiin

Oulu 17.5.2019

Oulun Sykkeli-kaupunkipyöräjärjestelmän käyttöönotto viivästyy pyörätoimittajan viivästyksistä johtuen heinä-elokuulle.

Sykkeli on jämäkkä ajopeli: kaupunkipyörä on tehty kestämään kovaa käyttöä – katso video

Oulu 18.4.2019

GPS-paikannin ehkäisee varkauksia. Ilkivaltaa hillitään sillä, että mitään osia ei saa pyörästä tuosta vain irti.

Koe-erä Sykkeleitä saapui – kaupunkipyörät tulevat käyttöön kesäkuussa

Oulu 16.4.2019

Ensimmäiset Sykkelit saapuivat Ouluun tiistaina Puolasta. Kymmenen pyörän lasti purettiin kaupungin ympäristötalon pihamaalle aamupäivällä.

Oulun kaupunkipyörä on Sykkeli – nimi keräsi ylivoimaisesti eniten ehdotuksia

Oulu 7.4.2019

Oulussa ajetaan ainakin seuraavat kymmenen vuotta Sykkelillä. Sen nimen pinkin värinen kaupunkipyörä sai nimikilpailun raadilta.

Hurja suosio Oulun kaupunkipyörien nimikilvassa – ehdotuksia tuli lähes 2 200

Oulu 3.4.2019

Nimiehdotuksissa heijastuvat kaupungin historia ja murre. Myös kansainvälisyys näkyy. Monissa ehdotuksissa perinne ja kansainvälisyys yhdistyvät.

Lukijat haluavat, että Oulun murre näkyy kaupunkipyörien nimessä – esiin nousivat Villari, Mankeli, Sykkeli ja Polokupyörä

Oulu 7.3.2019

Kaleva kysyi lukijoilta, mikä olisi hyvä nimitys kaupunkipyörille. Pyöräjärjestelmän nimen valitsemiseksi voidaan järjestää kilpailu, Oulun kaupungin yhdyskuntajohtaja Matti Matinheikki sanoo.

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Tuulivaroitus maa-alueille: Keski-Suomen, Pohjois-Savon, Pohjois-Karjalan, Etelä-Pohjanmaan, Pohjanmaan, Keski-Pohjanmaan, Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun maakunnissa länsituuli on voimakasta iltayöllä, tuulen nopeus puuskissa 20 m/s.

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Hallitus suunnittelee uutta aktiivimallia

144 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Olette pahansuopia

Olen samaa mieltä. Moukilta puuttuu alkeellisimmatkin käytöstavat ja sivistys. Kateellisia riittää, jos joku on elänyt k... Lue lisää...
Sylva L

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

20.1.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Pohjoisen kattavimmat mediatilat ja monipuoliset markkinoinnin palvelut printtiin ja digiin.

Kaleva Media B2B asiakasratkaisut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityksille