Oulun insestitapaus

Oulussa paljastui syksyllä 2016 tapaus, jossa isä oli käyttänyt tytärtään seksuaalisesti hyväkseen usean vuoden ajan. Tapausta käsiteltiin Oulun käräjäoikeudessa julkisessa oikeudenkäynnissä.

Tammikuussa

Hovioikeus lievensi sosiaalityöntekijöitä uhkailleen oululaisnaisen tuomiota, vetosi oikeudessa "insesti-isään"

Kotimaa 10.1.

Rovaniemen hovioikeus on lieventänyt lastensuojelun sosiaalityöntekijöitä uhkailleen oululaisnaisen tuomiota. Oulun käräjäoikeus oli tuominnut naisen viime maaliskuussa 60 päivän ehdolliseen vankeuteen.

Vuonna 2017

Hyväksikäytetty oululaisnainen pettyi aviin ja aikoo viedä tapauksensa Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen

Kotimaa 9.11.2017

Isänsä hyväksikäyttämäksi joutunut oululaisnainen on hyvin pettynyt viranomaisten toimintaan.

Avi: Oulun lastensuojelussa puutteita – selvitys sai alkunsa törkeästä hyväksikäyttötapauksesta

Kotimaa 7.11.2017

Pohjois-Suomen aluehallintoviraston mukaan Oulun kaupungin lastensuojelun toiminnassa on ilmennyt puutteita.

Oulun insestitapauksen uhri kiistää syytteet lapsensa pahoinpitelystä

Kotimaa 27.2.2017

Insestin uhriksi joutuneelle ulkomaalaistaustaiselle oululaisnaiselle luettiin maanantaina syytteet pahoinpitelystä ja virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta.

Oulu käytti huomattavan vähän rahaa lapsen sijoitukseen

Kotimaa 26.1.2017

Oulun lastensuojelussa oli 2000-luvun alussa poikkeuksellisen suuri määrä asiakkaita. Samalla rahaa oli käytössä poikkeuksellisen niukasti

Oulun insestitapauksen aikaan lastensuojelun työntekijällä ylisuuria asiakasmääriä

Kotimaa 26.1.2017

Sosiaalityöntekijän mukaan asiakas saattoi jäädä ilman perhe- tai turvakotipaikkaa rahapulan takia.

Oulun insestitapauksen uhri syytteessä lapsensa pahoinpitelystä

Kotimaa 24.1.2017

Insestin uhriksi joutunut ulkomaalaistaustainen oululaisnainen on saanut syytteitä.

Oulun kaupungilta hukassa kymmenien lastensuojelun asiakkaiden tietoja

Kotimaa 18.1.2017

Oulun kaupungin sosiaalijohtaja Arja Heikkinen kertoo, että kaupungin tekemän satunnaisotannan perusteella hukassa on arviolta kymmenien asiakkaiden tiedot.

Avi Oulun insestitapauksesta: Asiakirjat ovat merkittävästi puutteellisia kymmenen vuoden ajalta

Kotimaa 18.1.2017

Pohjois-Suomen aluehallintovirasto kertoo, että merkittävä osa Oulussa viime syksynä paljastuneeseen insestitapaukseen liittyviä asiakirjoja puuttuu.

Vuonna 2016

Avi penää Oululta lisäselvitystä insestitapaukseen liittyen

Oulu 25.11.2016

Aluehallintoviraston kertoo, että sen aiemmin Oulun kaupungin sosiaali- ja perhepalveluilta saama selvitys ei ole riittävä valvonta-asian käsittelemiseksi.

Oulun hyväksikäyttötuomio sai lainvoiman – kahdeksan vuoden vankeusrangaistus jäi voimaan

Oulu 3.11.2016

51-vuotiaan miehen saama kahdeksan vuoden vankeusrangaistus jäi voimaan, kun kukaan ei ilmoittanut tyytymättömyyttä tuomiota kohtaan.

Oulun "insesti-isä" ei valita tuomiostaan, syyttäjä tyytyväinen tuomioon

Kotimaa 31.10.2016

Tyttärensä törkeästä hyväksikäytöstä tuomittu isä ei aio valittaa tuomiostaan hovioikeuteen.

Oulun insestioikeudenkäynnin salakuvaaja vetoaa yhdenvertaisuuteen ja avoimuuteen

Kotimaa 28.10.2016

Oulun insestioikeudenkäynnin luvatta salaa kuvannut Junes Lokka sanoo toimineensa sananvapauden, oikeudenkäytön avoimuuden ja kansalaisten yhdenvertaisuuden puolesta.

Oulun insestioikeudenkäynti kuvattiin salaa – laki ei sano selvästi, mitä tekijälle seuraa

Oulu 28.10.2016

Maahanmuuttovastainen aktivisti Junes Lokka on kuvannut salaa Oulussa tällä viikolla käydyn insestioikeudenkäynnin ja julkistanut luvatta tekemänsä tallenteet netissä.

Professori Oulun insestirikoksesta: Mielikuvitusta karmeampaa

Kotimaa 27.10.2016

Rikoslaissa on rikosoikeuden emeritaprofessori Terttu Utriaisen mukaan korjattavaa.

Tytär menetti lapsuutensa hyväksikäytön takia

Kotimaa 26.10.2016

Oulun käräjäoikeus langetti isälle kahdeksan vuoden tuomion. Mies määrättiin maksamaan 45 000 euron korvaukset.

Oulun insestijutun syytetty tuomittiin kahdeksan vuoden vankeuteen

Kotimaa 26.10.2016

Oulun käräjäoikeus tuomitsi tytärtään vuosia hyväksikäyttäneen miehen kahdeksan vuoden vankeuteen törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä.

Oulun insestijutussa isä tuomittiin kahdeksan vuoden vankeuteen

Kotimaa 26.10.2016

Oulun käräjäoikeus tuomitsi tytärtään vuosia hyväksikäyttäneen miehen kahdeksaksi vuodeksi vankeuteen.

Lisää aiheesta Oulun insestitapaus

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Tuulivaroitus maa-alueille: Etelä-Pohjanmaan, Pohjanmaan, Keski-Pohjanmaan, Pohjois-Pohjanmaan ja Lapin maakunnissa etelätuuli on voimakasta iltapäivällä, tuulen nopeus puuskissa 15 m/s. Metsäpalovaroitus on voimassa Satakunnan, Pirkanmaan, Etelä-Pohjanmaan ja Pohjanmaan maakunnissa.

Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

Millainen auto pitäisi laittaa ettet olisi kateellinen?

Laita sellanen auto jonka haluat ja johon sinulla on varaa ilman rahoitusta. Rekisteritiedon perusteella näkee kuitenkin... Lue lisää...
käteisostaja

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.

Naapurit

16.8.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi