Oulu Allas Sea Pool

Kiikeliin on suunniteltu merikylpylää.

Elokuussa

Allas Sea Poolin lykkääminen vuodella oli välttämätöntä – Töölö Urban: "Ei voi sanoa, että mikään olisi mennyt varsinaisesti pieleen"

Oulu 22.8.

Töölö Urban ei ollut alkuperäisessä aikataulutuksessaan varannut kaikille prosessiin liittyville vaiheille tarpeeksi aikaa.

Oulun Allas Sea Poolin aikataulua jatkettiin vuodella – nyt merikylpylän arvioidaan avautuvan keväällä 2021

Oulu 22.8.

Oulu Allas Sea Poolin rakentamisen aikataulu on muuttunut. Näillä näkymin rakennustyöt aloitetaan ensi keväänä Kiikelin alueella, ja avajaisia vietetään toukokuussa 2021.

Kiikelin Allas Sea Poolin hanke voi siirtyä vuodelle 2020 ­– ”Varaudutaan siihen, että loppusyksyn aikana ei tehdäkään kaupungin valmistelevia töitä”

Oulu 20.8.

Yhdyskuntalautakunnan tiistai-iltaisen kokouksen esityslistassa todetaan, että Allas Sea Poolin kaupungille koituvat menot säästyvät tältä vuodelta, koska hanke on siirtynyt vuodelle 2020.

Kiikelin Allas Sea Poolista aiotaan jättää rakennuslupahakemus elokuussa, rakentamisen aikataulu tarkentuu syksyn aikana

Oulu 9.8.

OuluOulu Allas Sea Pool -hankkeesta aiotaan jättää rakennuslupahakemus elokuun aikana.

Kesäkuussa

Oulun keskustaan voisi syntyä omaleimainen pohjoisen arkkitehtuurin ja kulttuurin keidas

Kolumnit 30.6.

Vänmanninsaaren kulttuurikeskus on odottanut Oulun teatterin ja kaupunginkirjaston edustalle suunniteltua, kaupunkikuvallisen sommitelman kruunuksi ja kolmanneksi elementiksi nousevaa, ennennäkemättömiin korkeuksiin kurottavaa taivaanraapijaa jo aina villiltä ja vapaalta 1960-luvulta lähtien.

Kiikelin merikylpylään pitäisi päästä uimaan ja saunomaan ensi vuonna vuonna

Oulu 3.6.

Oulun Kiikeliin Allas Sea Pool -merikylpylää suunnitteleva Töölö Urban kertoo, että hankkeen pitäisi valmistua ja avautua ensi vuonna kuten aiemmin on kerrottu.

Toukokuussa

HS: Ouluun kylpylää suunnitteleva Helsinki Allas -yhtiö taloudellisissa vaikeuksissa

Oulu 31.5.

Lainat ja tiukat maksuajat ovat ajaneet Ouluun ja Turkuun uusia merikylpylöitä suunnitelevan Helsinki Allas oy:n taloudellisiin vaikeuksiin, Helsingin Sanomien uutisessa kerrotaan.

Maaliskuussa

Kysyimme, voisiko Kiikelin kylpylän nimetä oululaista historiaa kunnioittaen Paatiksi – "Sana Allas tulee näkymään nimessä joka tapauksessa"

Oulu 7.3.

Kiikeliin suunnitellussa kylpylässä on tarkoitus hyödyntää Oulun historiaa esimerkiksi viittauksilla tervaan.

Tilaajille
Tilaajille

"Paati" tarjosi kylpijälle höyryä, vihmoa ja pasänkiä –  joulukuussa 1884 avattu Linnansaaren kylpysauna oli aikansa Oulun Allas Sea Pool

Oulu 2.3.

Oulun parempi väki rakennutti 1880-luvulla Linnansaareen korkeatasoisen kylpysaunan.

Helmikuussa

Kiikelin Allas Sea Pool -merikylpylän toteutuminen ei ole ainakaan Oulun kaupungin päätöksenteosta kiinni – kaupunginvaltuusto nuiji pöytään oman, 1,5 miljoonan euron investointirahoituksensa

Oulu 25.2.

Kiikeliin suunniteltavan merikylpylän toteutuminen nytkähti aimo askeleen eteenpäin, kun Oulun kaupunginvaltuusto hyväksyi maanantaina hankkeen Oulun kaupungille kuuluvan osuuden erillisinvestointien määrärahan.

Tammikuussa

Vuonna 2018

Oulun Allas Sea Pool innostaa ja huolettaa – suunnitelmia esiteltiin tiistaina Pakkalan salissa

Oulu 25.9.2018

Kiikeliin sijoitettavan vapaa-ajan rakennuskokonaisuuden lupa-anomukset ja rahoitussuunnitelma valmistuvat lokakuun loppuun mennessä.

Oulun Allas Sea Poolin suunnitelmat ovat valmiit – Kiikeliin rakennetaan kolme allasta, kaksi saunaa ja erillinen ravintolarakennus

Oulu 25.9.2018

Oulun Allas Sea Poolin rakennussuunnitelmat ovat valmistuneet. Kiikeliin sijoitettavan vapaa-ajan rakennuskokonaisuuden lupa-anomukset ja rahoitussuunnitelma valmistuvat lokakuun loppuun mennessä.

Oulun Allas Sea Pool -hankkeen uusimpia suunnitelmia esitellään tiistaina yleisötilaisuudessa Pakkalan salilla

Oulu 24.9.2018

Kiikeliin suunniteltavan Allas Sea Poolin tuoreimmat suunnitelmat esitellään tiistaina yleisötilaisuudessa Kirjastotalon Pakkalan salissa kello 13.

Kalevan toimittaja testasi Allas Sea Pool Helsingin: Ei mikään kaksinen saunaelämys

Oulu 6.8.2018

Kovalle saunahullulle on pettymys, että Allas Sea Poolin saunat ovat sähkösaunoja. Toki niissä on valtavan kokoiset laatukiukaat, ja löylyt ovat sen mukaiset: kaiketi niin hyvät kuin sähkösaunassa yleensä voi saada.

Tilaajille
Tilaajille

Helsingin Allas Sea Poolissa uidaan ja saunotaan mahtavissa maisemissa keskellä kaupunkia – Ouluun tulevasta merikylpylästä suunnitellaan vielä parempaa

Kotimaa 6.8.2018

Merikylpylä Allas Sea Pool Helsingissä tarjoaa uimista ja saunomista hienoissa puitteissa keskellä kaupunkia. Sen taustayhtiö Töölö Urban lupailee, että Oulun Kiikeliin rakennettavasta merkikylpylästä tulee vielä parempi vaikkakin kooltaan pienempi.

Kerro meille: Mitä oululaista haluaisit Kiikeliin rakennettavaan merikylpylään?

Oulu 1.8.2018

Oulun Kiikeliin rakennettavan merikylpylän suunnittelijat aikovat sisällyttää hankkeeseen mahdollisimman paljon oululaista sisältöä ja kulttuuria. Mitä perin oululaista sinä haluaisit nähdä ja kokea merikylpylässä?

Allas Sea Pool Oulun pääsuunnittelija valittu – Töölö Urban suunnittelee avaavansa kylpylän syksyllä 2019

Oulu 9.7.2018

Yhdyskuntajohtaja Matti Matinheikki kertoo, että pääsuunnittelijan valitseminen on ensimmäinen askel kohti tonttivarauksen sisältämien ehtojen täyttymistä.

Kiikelin Löylymaailman suunnitelmia kiiteltiin – veneharrastajia huolettaa sataman toimivuus, oululaiset toivovat savusaunaa

Oulu 18.6.2018

Yleisö pääsi kommentoimaan Oulu Allas Sea Pool -merikylpylän suunnitelmia, kun Töölö Urban Oy esitteli hankettaan.

Lisää aiheesta Oulu Allas Sea Pool

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Ajokeli on paikoin huono Pirkanmaan, Keski-Suomen, Etelä-Savon, Pohjois-Savon, Pohjois-Karjalan, Keski-Pohjanmaan ja Kainuun maakunnissa, Pohjois-Lapissa sekä Koillismaalla tienpintojen jäätymisen vuoksi.

Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

Juttutupa täynnä hankalia ihmisiä

Kaikki jotka ei ole samaa mieltä on joidenkin mielestä hankalia? Lue lisää...
Kritiikkiä tarvitaan

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.

Naapurit

20.9.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi