Nairobin isku 2013

Aseistetut hyökkääjät iskivät nairobilaiseen kauppakeskukseen.

Vuonna 2013

BBC: Kenian ostoskeskusiskussa mukana norjalainen

Ulkomaat 18.10.2013

Kenian terrori-iskussa oli mukana Norjan kansalainen, kertoo yleisradioyhtiö BBC.

Supo vaikenee Suomi-kytköksistä Keniassa nimetyistä terroriepäilyistä

Ulkomaat 5.10.2013

Kenian armeija on vahvistanut neljän nairobilaiseen ostoskeskukseen viime kuussa hyökänneen henkilön nimet.

Väite al-Shabaabin suomalaistaustaisista ei yllätä Supoa

Kotimaa 27.9.2013

Suojelupoliisi ei ole yllättynyt väitteestä, jonka mukaan islamistijärjestö al-Shabaabin riveissä olisi taistellut useita suomalaistaustaisia nuoria.

Keniassa haudattiin ostoskeskusiskun uhreja

Ulkomaat 26.9.2013

Keniassa haudattiin tänään nairobilaisen ostoskeskuksen valtauksen uhreja. Heitä myös muistettiin uskontokuntien yhteistilaisuuksissa.

Kenian mukaan lähes kaikki ruumiit on jo löydetty

Ulkomaat 25.9.2013

Keniassa on jatkettu valtauksessa vaurioituneen ostoskeskuksen tutkimuksia.

Nairobin ostoskeskuksen piiritys ohi, viisi hyökkääjää kuollut

Ulkomaat 24.9.2013

Kenian pääkaupungissa Nairobissa ostoskeskuksen piiritys on ohi, kertoo maan presidentti.

Al-Shabaab: Ostoskeskuksessa on yhä panttivankeja ja paljon ruumiita

Ulkomaat 24.9.2013

Somalialainen ääriryhmä al-Shabaab sanoo, että sen taistelijat pitävät yhä panttivankeja ostoskeskuksessa Nairobissa.

Nairobin ostoskeskuksesta kuultu taas tulitusta

Ulkomaat 24.9.2013

Keniassa vallatusta ostoskeskuksesta on kuultu jälleen tulitusta.

Keniassa pidätettiin tavarataloiskun apureita

Ulkomaat 23.9.2013

Keniassa poliisi on pidättänyt toistakymmentä ihmistä, joilla epäillään olevan yhteyksiä Nairobin tavarataloiskuun.

Nairobin iskun suomalaisyhteys ehkä mahdoton selvittää

Ulkomaat 23.9.2013

Voi olla vaikeaa selvittää, onko Nairobin terrori-iskussa todellisuudessa ollut mukana suomalaisia vai ei.

Kenian hallitus: Tilanne hallinnassa vallatussa ostoskeskuksessa

Ulkomaat 23.9.2013

Kenian turvallisuusjoukot ovat saaneet tilanteen hallintaansa vallatussa ostoskeskuksessa Nairobissa, kertoo maan sisäministeriö.

KRP: Nairobin terroriepäiltyä ei väestörekisterissä

Ulkomaat 23.9.2013

Keskusrikospoliisin (KRP) mukaan Suomen väestörekisterissä ei ole sen nimistä henkilöä, jonka on väitetty osallistuneen Nairobin terrori-iskuun.

Supo pitää suomalaista Nairobi-hyökkääjää mahdollisena

Ulkomaat 23.9.2013

Suojelupoliisi pitää mahdollisena, että islamistiliike al-Shabaabin hyökkäyksessä Nairobissa olisi ollut mukana Suomessa asuva taistelija.

Al-Shabaab BBC:lle: Nairobin hyökkääjissä ei ulkomaalaisia

Ulkomaat 23.9.2013

Nairobin ostoskeskuksen valtaajien joukossa ei ole ulkomaalaisia, sanoo somalialaisen al-Shabaab-liikkeen edustaja BBC:lle.

Nairobin terroristit uhkaavat surmata panttivangit

Ulkomaat 23.9.2013

Nairobissa kenialaisten joukkojen hyökkäys terroristien valtaamaan ostoskeskukseen jatkuu yhä. Alueelta on kuultu tulitusta sekä räjähdyksiä.

Suurin osa Nairobin panttivangeista vapautettu - yksi tekijöistä Suomesta?

Ulkomaat 23.9.2013

Suurin osa nairobilaisen ostoskeskuksen panttivangeista on vapautettu, kertoo Kenian armeija. Myös suurin osa itse rakennuksesta on Kenian joukkojen hallussa.

Die Welt: Nairobin iskun tekijöistä yksi ehkä Suomesta

Ulkomaat 22.9.2013

Saksalaisen Die Weltin mukaan Nairobin kauppakeskukseen hyökänneiden joukossa saattaa olla useita ulkomaalaisia, yksi heistä myös Helsingistä.

Ostoskeskuksesta Nairobissa kuului jälleen tulitusta

Ulkomaat 22.9.2013

Terrori-iskun kohteeksi joutuneesta nairobilaisesta ostoskeskuksesta kuului jälleen illansuussa lyhyesti tulitusta, kertoi uutistoimisto Reuters.

Lisää aiheesta Nairobin isku 2013

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Etelä-Pohjanmaan, Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan maakunnissa sekä Pohjois-Pohjanmaan länsiosassa kehittyy illalla ukkoskuuroja, joiden yhteydessä esiintyy paikoin voimakkaita ukkospuuskia, yli 15 m/s. Tuulivaroitus maa-alueille: Etelä-Pohjanmaan, Pohjanmaan, Keski-Pohjanmaan, Pohjois-Pohjanmaan ja Lapin maakunnissa etelätuuli on voimakasta päivällä, tuulen nopeus puuskissa 15 m/s.

Etelä-Pohjanmaan, Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan maakunnissa sekä Pohjois-Pohjanmaan länsiosassa kehittyy illalla ukkoskuuroja, joiden yhteydessä esiintyy paikoin voimakkaita ukkospuuskia, yli 15 m/s. Tuulivaroitus maa-alueille: Etelä-Pohjanmaan, Pohjanmaan, Keski-Pohjanmaan, Pohjois-Pohjanmaan ja Lapin maakunnissa etelätuuli on voimakasta päivällä, tuulen nopeus puuskissa 15 m/s. Metsäpalovaroitus on voimassa Satakunnan, Pirkanmaan, Etelä-Pohjanmaan ja Pohjanmaan maakunnissa.

Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

Millainen auto pitäisi laittaa ettet olisi kateellinen?

Laita sellanen auto jonka haluat ja johon sinulla on varaa ilman rahoitusta. Rekisteritiedon perusteella näkee kuitenkin... Lue lisää...
käteisostaja

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.

Naapurit

17.8.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi