Laguna-hanke

Laguna-hankkeessa suunnitellaan syvälle maan alle sijoitettavan suuren hiukkasfysiikan tutkimuskeskuksen perustamista Eurooppaan. Pyhäsalmen kaivos Pyhäjärvellä on ollut vahvassa asemassa ehdolla olevien sijoituspaikkojen joukossa.

Vuonna 2016

Yle: Pyhäjärvi menetti Laguna-hiukkastutkimushankkeen

Pohjois-Suomi 17.2.2016

Pyhäjärvelle tavoiteltu kansainvälinen Laguna-hiukkastutkimushanke onkin menemässä Yhdysvaltoihin.

Vuonna 2014

Lagunan hintalapuksi 226 miljoonaa euroa

Talous 27.8.2014

Pyhäjärven kaivokseen rakennettavaksi suunnitellun Laguna-ilmaisimen hinnaksi on tarkentunut 226 miljoonaa euroa.

Vapaavuori: Pyhäjärven Laguna-hanke yhä mahdollinen

Kotimaa 7.4.2014

Pyhäjärven Laguna-hanke voidaan ottaa uudelleen poliittiseen käsittelyyn, jos hanke etenee kansainvälisen Laguna-yhteenliittymän muodostumisvaiheeseen, sanoo elinkeinoministeri Jan Vapaavuori.

Kalliorinne: Pyhäjärven Laguna-hanke arvioitava uudelleen

Kotimaa 18.3.2014

Vasemmistoliiton kansanedustaja ja Pohjois-Pohjanmaan liiton maakuntavaltuuston puheenjohtaja Risto Kalliorinne toivoo, että hallitus arvioisi uudellen linjauksiaan ja sitoutumistaan Laguna-hankkeeseen.

Pyhäsalmi yhä ykkösvaihtoehto Lagunalle

Kotimaa 5.2.2014

Laguna-hankkeen seuraavana vaiheena suunnitellaan pilottilaitteistoa, joka sijoitettaisiin Pyhäsalmen kaivokseen.

Vuonna 2013

Lagunan rakentamisella olisi suuret työllisyysvaikutukset

Kotimaa 1.10.2013

Pyhäjärvelle suunnitellun Laguna-tutkimuskeskuksen rakentamisvaiheen välittömiksi työllisyysvaikutuksiksi arvioidaan 1600-2500 henkilötyövuotta.

Lagunan kansalliset vaikutukset selvitetään

Pohjois-Suomi 6.9.2013

Oulun yliopiston tilauksesta tehty selvitys julkistetaan lokakuun alussa.

Yle: Lagunan kalliotutkimukset aloitettiin

Pohjois-Suomi 21.5.2013

Pyhäsalmen kaivoksessa on aloitettu kalliotutkimukset, joissa selvitetään, voidaanko sinne sijoittaa Laguna hiukkaslaboratorio.

Venäjä kiinnostui Lagunasta

Kotimaa 23.2.2013

Venäläisfyysikot ovat kiinnostuneita liittymään mukaan Pyhäsalmen kaivokseen suunniteltuun hiukkasfysiikan Laguna-kokeeseen.

Lagunaa tuodaan Suomeen

Talous 22.1.2013

Pyhäsalmen kaivos Pyhäjärvellä on edelleen ensisijainen vaihtoehto Laguna-tutkimuskeskuksen sijoituspaikaksi.

Antti Rantakangas: "Kaivosteollisuus konkreettisin asia raportissa"

Pohjois-Suomi 11.1.2013

Kaivannaisteollisuus on nostettu Itä- ja Pohjois-Suomen kehittämistä pohtineen työryhmän raportissa vahvaksi teemaksi. Oulun Kauppakamarin toimitusjohtaja Jaakko Okkonen kritisoi raporttia liian runsaaksi.

Työryhmä tukee Laguna-hanketta

Pohjois-Suomi 11.1.2013

Itä- ja Pohjois-Suomen kehittämistä pohtineen työryhmän mukaan Pyhäjärvelle rakennettavalla astrohiukkasfyysiikan tutkimuskeskuksella olisi merkittäviä aluetaloudellisia vaikutuksia.

Vuonna 2012

Pyhäjärven Laguna-hanke kaatui

Talous 21.12.2012

Suomi ei lähde tavoittelemaan Laguna-hankkeen isännyyttä.

Rantakangas: Pohjoisen hankkeiden torppaus väärää aluepolitiikkaa

Kotimaa 1.12.2012

Haapavetinen kansanedustaja Antti Rantakangas (kesk.) näkee etelän päättäjien haluavan keskittää Suomea ennennäkemättömällä tavalla.

Ministeriöiden muistio lyttää Laguna-hankkeen

Pohjois-Suomi 30.11.2012

Muistion ovat laatineet työ- ja elinkeinoministeriö, opetus- ja kulttuuriministeriö, teknologian ja innovaatioiden kehittämiskeskus Tekes ja Suomen Akatemia.

Laguna-hanke sai miljoonan maakuntahallitukselta

Pohjois-Suomi 12.11.2012

Varat tarvitaan kairauksiin, joilla varmistetaan, että tutkimuspaikka on sopiva.

Puhemies Eero Heinäluoma: Täysi tuki Lagunalle

Kotimaa 18.10.2012

Eduskunnan puhemies Eero Heinäluoma (sd.) lupailee rahoituksen järjestämistä Pyhäjärven Lagunan kenttätutkimuksiin, jos rahoitus ei onnistu normaaliteitse.

Kaikki voimat Lagunan tueksi

Pääkirjoitukset 17.10.2012

Jättimäisen neutriinolaboratorion tulo Pyhäjärvelle ei riipu vain suomalaisista, mutta täällä pitää tehdä kaikki mahdollinen tutkimuskeskuksen saamiseksi.

Lisää aiheesta Laguna-hanke

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Tuulivaroitus maa-alueille: Etelä-Pohjanmaan, Pohjanmaan, Keski-Pohjanmaan, Pohjois-Pohjanmaan ja Lapin maakunnissa etelätuuli on voimakasta iltapäivällä, tuulen nopeus puuskissa 15 m/s. Metsäpalovaroitus on voimassa Satakunnan, Pirkanmaan, Etelä-Pohjanmaan ja Pohjanmaan maakunnissa.

Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

Millainen auto pitäisi laittaa ettet olisi kateellinen?

Laita sellanen auto jonka haluat ja johon sinulla on varaa ilman rahoitusta. Rekisteritiedon perusteella näkee kuitenkin... Lue lisää...
käteisostaja

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.

Naapurit

16.8.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi