Kerro meille

Lukijoilta on kysytty kommentteja ja tietoja monenlaisiin asioihin.

Vuonna 2019

Kerro meille: Mikä on rakkain kuusenkoristeesi ja millainen tarina siihen liittyy?

Oulu 9.12.2019

Löytyykö joulukuusestasi jokin tietty, tärkeä koriste? Lapsena lahjaksi saatu, ystävän itse tekemä tai matkoilta mukaan tarttunut?

Kerro meille: Oletko kasvanut ilman isää ja onko se vaikuttanut elämääsi?

Oulu 6.11.2019

Lapsi saattaa kasvaa ilman isää. Isä saattaa puuttua elämästä esimerkiksi vaikean avioeron seurauksena tai isä voi olla kuollut. Aina isän henkilöllisyys ei ole selvillä lainkaan.

Kerro meille: Mihin käyttöön haluat remonttiin menevän Oulun kaupungintalon?

Oulu 2.10.2019

On esitetty, että kaupungintalo tulisi nykyistä enemmän niin sanotusti kansan käyttöön: osasta siitä voitaisiin tehdä näyttelytilaa, pystyttää sinne kahvila-ravintola ja jopa ajatus hotellista on ollut esillä.

Kerro meille: Ajakko nää Sykkelillä ja kuinka niiden käyttö sujuu?

Oulu 26.8.2019

Odotetut Oulun kaupunkipyörät, Sykkelit otettiin käyttöön tänään maanantaina. Kerro meille, joko ryntäsit heti kokeilemaan pyörää tai aiotko kokeilla. Miltä vaikutti?

Kerro meille: Miten Oulun liikenneverkkoa pitäisi kehittää?

Oulu 13.8.2019

Oulun kaupungin liikenneverkkoa kehitetään suosien kävelyä, pyöräilyä ja joukkoliikennettä.

Kerro meille: Toivotko Ouluun vuokrattavia sähköpotkulautoja?

Oulu 5.7.2019

Oletko itse kokeillut sähköpotkulautaa? Toivotko, että vuokrattavat sähköpotkulaudat saapuisivat Ouluunkin? Entä arvelluttaako sähköpotkulautojen turvallisuus?

Kerro meille: Miten valvot lapsesi älylaitteen käyttöä?

Kotimaa 27.5.2019

Vanhemmat suosivat nyt älypuhelimiin saatavia sovelluksia, joiden avulla voi valvoa ja rajoittaa lasten älylaitteiden käyttöä.

Tuliko patalapusta kulho tai karkasiko ompelukone käsistä? Kerro meille, millaisia muistoja sinulla on koulukäsityöstä

Oulu 24.4.2019

Koulukäsityöt herättävät kaikissa suomalaisissa muistoja ja mielikuvia, onhan käsityö ollut oma oppiaineensa kansakoululaitoksen perustamisesta saakka.

Vuonna 2018

Kerro meille: Missä ovat Oulun seudun parhaat selfiepaikat?

Oulu 25.12.2018

Selfie, tuo nykyaikamme läpileikkaava ilmiö, on tullut jäädäkseen. Toisia tapa ärsyttää, toiset ovat himoselfienottajia, mutta kaikki siihen joskus ryhtyvät.

Kerro meille: Tiedätkö jonkun, joka kutsuttiin Linnan juhliin?

Kotimaa 23.11.2018

Oletko itse saanut kutsun Linnan juhliin tai tiedätkö jonkun, joka sai? Kenestä kutsutusta haluaisit lukea Kalevasta?

Kerro meille: Mitkä ovat mieluisimmat polkusi Oulussa?

Oulu 1.8.2018

Kaupungin alueella on ehkä satoja kilometrejä polkuja, joita käyttävät koiranulkoiluttajat, lenkkeilijät, polkujuoksijat ja maastopyöräilijät.

Kerro meille: Mitä oululaista haluaisit Kiikeliin rakennettavaan merikylpylään?

Oulu 1.8.2018

Oulun Kiikeliin rakennettavan merikylpylän suunnittelijat aikovat sisällyttää hankkeeseen mahdollisimman paljon oululaista sisältöä ja kulttuuria. Mitä perin oululaista sinä haluaisit nähdä ja kokea merikylpylässä?

Kerro meille: Miten viilennät asuntoasi kesähelteillä?

Oulu 13.7.2018

Helteet saapuivat vihdoin Pohjois-Suomeen ja lämpötilamittarin lukemat kohoavat. Ulkona porottava aurinko voi muuttaa monen kodin tukalan kuumaksi. Kerro meille parhaat keinosi kuuman asunnon viilentämiseen.

Kerro meille: Mitä tiedät Terijoelta Oulun seudulle tuoduista hirsitaloista?

Oulu 29.5.2018

Karjalankannaksella sijaitsevalta Terijoelta siirrettiin varsinkin 1920-luvulla hirsisiä huviloita eri puolille Suomea. Kourallinen Hirsitaloja pystytettiin myös Oulun seudulle.

Vuonna 2017

Kerro meille: Miten Oulusta tehdään ystävällisempi kaupunki nuorille?

Oulu 15.11.2017

Onko sinulla idea, miten nuorten onnellisuutta voidaan lisätä Oulussa? Kerro kommenttisi tämän jutun yhteydessä olevaan lomakkeeseen.

Kerro meille: Olemmeko liian luottavaisia?

Oulu 5.10.2017

Jääkö kotiovi lukitsematta, unohtuuko käsilaukku ravintolan pöydälle wc-käynnin ajaksi?

Kerro meille: Oletko jäänyt koukkuun nikotiinikorvaushoitovalmisteisiin?

Kotimaa 8.8.2017

Nikotiinikorvaushoitovalmisteiden kulutus on kasvanut tasaisesti koko 2000-luvun ajan. Kerro meille omat kokemuksesi nikotiinikorvaushoitovalmisteista.

Kerro meille: Toimivatko Oulun tietyömaat?

Oulu 18.7.2017

Tietöiden kiireisin kausi on käynnissä nyt kesällä. Oulun alueella tietöitä tehdään muun muassa keskustassa, Kainuuntiellä ja Nelostiellä. Miten työmaat ja liikenteenohjaus toimivat mielestäsi?

Kerro meille: Onko huono tie vahingoittanut autoasi?

Kotimaa 21.3.2017

Kelit ovat yhä talviset, mutta teiden ja katujen kunnossapitäjille viime viikko oli helteinen.

Kerro meille: Miten vietät talvilomaa? Lähetä kuva lomatunnelmistasi

Kotimaa 7.3.2017

Monet viettävät kuluvalla viikolla talvilomaansa nauttien kevättalven parhaista ulkoiluilmoista. Miten sinä vietät talvilomaasi?

Kerro meille: onko suomalaisilla heikko itsetunto?

Kotimaa 13.2.2017

Suomalaisten kansallispiirteestä, heikosta itsetunnosta, on puhuttu kauan. Onko väitteessä perää?

Kerro meille: Mikä on tai oli lempiruokaasi koulussa?

Oulu 24.1.2017

Ruoka on aina ollut olennainen osa koulunkäyntiä ja se usein jättää lähtemättömät jäljet. 1980-luvulla kouluja käyneiden muistissa ovat varmasti hernekeittotorstai, makaronilaatikko ja kanaviillokki.

Kerro meille: Onko suomalaisilla muita heikompi viinapää?

Kotimaa 16.1.2017

Suomalaisten alkoholinkäyttöä on vuosikymmenet pidetty miltei sivistymättömänä ja ei-eurooppalaisena.

Kerro meille: Onko ajatus yhtenäisestä kansasta itsenäisyyden ajan suurin myytti?

Kotimaa 2.1.2017

Kaleva tekee artikkelia, onko 1920- ja 30-luvuilla luotu ajatus yhtenäisestä kansasta edelleen voimissaan. Kerro, mikä vielä yhdistää suomalaisia – vai yhdistääkö mikään.

Vuonna 2016

Kerro meille: Millainen on hyvä puhelinmyyjä?

Kotimaa 8.11.2016

Mitkä ovat hyvän puhelinmyyjän ominaisuudet? Millainen puhelinmyyjä on ihmisten mieleen?

Kerro meille: Mitkä paikat tunnetaan paremmin epävirallisilla nimillään?

Oulu 28.7.2016

Oulun uimahallista puhutaan usein Raksilan uimahallina ja Oulun hautausmaa tunnetaan Intiön hautausmaana. Mitkä muut paikat tunnetaan paremmin epävirallisilla nimillä?

Kerro meille: Onko eläinlääkärissä käynti liian kallista?

Kotimaa 27.7.2016

Lemmikistä aiheutuvat kulut eivät jää pelkkiin ruoka- ja tarvikekuluihin. Eläinlääkäriä tarvitaan niin ehkäisevään perusterveydenhuoltoon kuten rokotuksiin tai lemmikin sairastuessa.

Kerro meille: Mitä outoja armeijan tapoja muistat?

Kotimaa 25.7.2016

Mitä erikoisia tai älyvapaita armeijan käytäntöjä muistat omilta armeija-ajoiltasi? Kerro niistä Kalevan juttua varten.

Kerro meille: Missä kulkevat mielireittisi ja reitit, joita välttelet?

Oulu 29.6.2016

Teemme Kalevaan juttua kävelijöiden ja pyöräilijöiden mielireiteistä Oulussa. Tarvitsemme siihen apua lukijoilta.

Kerro meille: Miten kesäloma järjestyy uusperheessä?

Kotimaa 15.6.2016

Kesäloma voi olla uusperheissä erityisen vaikeaa aikaa, kun huomioon on otettava usean aikuisen ja lapsen aikataulut. Kerro meille, miten kesälomaa vietetään sinun uusperheessäsi.

Kerro meille: Pääseekö kesätyöntekijä sisäpiiriin?

Kotimaa 15.6.2016

Kesä koittaa ja sitä mukaa myös kesätyö monen osalta. Kerro meille, millaista kesätyöntekijän – tai leikkisästi suviuunon – on sopeutua työpaikan kirjoittamattomiin sääntöihin.

Lainapyörien tarvetta selvitetään – pitäisikö Oulussa olla yhteisiä kaupunkipyöriä?

Oulu 11.5.2016

Konsulttiyhtiö Rambollin hanke selvittää, minkälainen pyörälainaus sopisi Ouluun.

Kerro meille: Muistatko vielä 1980-luvun takatukat? – Lähetä kuva takatukastasi

Pohjois-Suomi 18.2.2016

Mulletti, takapiiska, takajeejee – takatukalla on ollut aina omat kannattajansa, silloinkin, kun muut eivät ole sen päälle ymmärtäneet. Kerro meille takatukkamuistosi.

Kerro meille: Missä Toripolliisin pitäisi seisoa ja mitä tehdään keskustan puistoille?

Oulu 9.2.2016

Kevään Oulun raadit alkavat tiistaina. Ensimmäisen raadin keskusteluaiheena on Toripolliisi-patsas ja keskustan puistot.

Kerro meille: Onko kielesi jäänyt kiinni metalliin pakkasella?

Kotimaa 11.1.2016

Yksi lapsuuden kurjia kokemuksia on se, että on yrittänyt nuolaista metalliesinettä kunnon pakkasella.

Vuonna 2015

Kerro meille, mikä Kivisydämessä ei ole kohdallaan?

Oulu 16.12.2015

Kivisydän-kallioparkki on toiminut pari kuukautta Oulun keskustan alla ja saavuttanut suuren suosion. Kerro meille kokemuksesi parkkiluolaston käytöstä.

Kerro meille: Pitäisikö Oulun seudun kuntien uudistaa logonsa?

Oulu 10.12.2015

Limingan kunta uudisti vastikään logonsa, pitäisikö muiden Oulun seudun kuntien seurata perässä.

Kerro meille: Miten hillitset omaa raivoasi?

Kotimaa 24.11.2015

Havaintojen mukaan aikuisten ”itkupotkuraivarit” julkisilla paikoilla ja netissä ovat lisääntyneet. Miten hillitset omaa äkillistä raivoasi?

Lisää aiheesta Kerro meille

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Ajokeli on huono aluksi Pohjois-Savon, Pohjois-Karjalan ja Keski-Pohjanmaan maakunnissa sekä Pohjois-Pohjanmaan maakunnassa lukuun ottamatta Pudasjärven, Taivalkosken ja Kuusamon kuntia lumisateen vuoksi.
Ajokeli on huono seuraavissa Lapin kunnissa: Sodankylä, Savukoski ja Inari lumisateen vuoksi.

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Milloin Marinin hallitus kaatuu?

212 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Ihminen on loppupeleissä aina yksin

Ikävä jos noin huonosti on tilsnne. Mutta turha on yleistää, sillä monella on kyllä kavereita ja ystäviä ympärillä. Mutt... Lue lisää...
Kuka vei nimimerkin

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

24.2.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu


Pohjoisen kattavimmat mediatilat ja monipuoliset markkinoinnin palvelut printtiin ja digiin.

Kaleva Media B2B asiakasratkaisut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityksille