Lähikuukaudet ratkaisevat, iskeekö Yhdysvallat Irakiin. Jos se iskee, päätöksen on oltava yhteinen.
Yhdysvaltain entisestä presidentistä Jimmy Carterista on tullut eläkepäivillään kunnioitettu valtiomies, jota kannattaa kuunnella. Nobelin rauhanpalkinnolla Oslossa tiistaina palkittu Carter käytti juhlatilaisuutta varoittaakseen maataan ottamasta oikeutta omiin käsiinsä yleensä ja Irakin kysymyksessä erityisesti.
On vain olemassa suuri vaara, että Carterin viestiä ei oteta onkeen siellä, missä eniten pitäisi. Häntä kyllä kuunnellaan siellä, missä korvat ovat muutoinkin herkät, mutta ei siellä, missä tarve olisi suurin. Carter ei ole profeetta omassa maassaan eikä etenkään sen nykyhallinnon parissa.
Ex-presidentin kritiikin yksi kärki osui presidentti George W. Bushin käyttöön ottamaan ennalta ehkäisevän sodan periaatteeseen. Sen mukaan Yhdysvallat varaisi itselleen oikeuden iskeä minne tahansa maailmankolkkaan, jos sen arvioitaisiin voivan olla Yhdysvaltain vastaisen iskun lähtöpiste. Jos "voimakkaat valtiot" toimisivat näin, seuraukset voivat Carterin mielestä olla turmiolliset.
Periaate sisältyy Yhdysvaltain hallinnon uuteen strategiaan. Yhdysvallat on strategian mukaan valmis käyttämään "kaikkia vaihtoehtoja", jos sitä tai sen liittolaisia vastaan hyökätään joukkotuhoasein. Strategian julkistamisen ajoitus liittyy saumattomasti Irakin tilanteeseen, eikä strategia sulje pois ydinaseidenkaan käyttöä. George Bush vanhemman hallitus esitti samantyyppisen uhkauksen Irakin diktaattorille Saddam Husseinille ennen vuoden 1991 Kuwaitin sotaa.
Esimakua Yhdysvaltain omavaltaisuudesta saatiin, kun Irak toimitti YK:lle laajan raportin aseohjelmistaan. Yhdysvallat omi itselleen alkuperäisen raportin, jonka se jakoi vain YK:n turvallisuusneuvoston muille pysyville jäsenmaille. Neuvoston vaihtuville jäsenille on määrä antaa myöhemmin vain tiivistelmä.
Jos Irakin raportti sisältää joukkotuhoaseiden valmistusohjeita, niitä ei ole syytä pannakaan laajempaan jakeluun. Saddamin toimittama materiaali ei ole välttämättä maailman luotettavinta aineistoa. Yhdysvaltain sisäiset paineet ja hallinnon esittämä julkinen tavoite Irakin hallinnon vaihtamisesta nostavat silti epäilyjä, että Irakin antamia tietoja olisi houkutus tulkita tarkoituksenmukaisesti.
Jos osoittautuu, että Irakin kokoamat tiedot ovat sepustuksia ja että sillä on yhä takataskussaan joukkotuhoaseita YK:n päätösten vastaisesti, se on todettava yhteisesti turvallisuusneuvostossa ja todistettava pitävin näytöin. Irakin vastaisella sodalla on niin arvaamattomat seuraukset, että jos sotaan ryhdytään, sen takana olisi oltava YK:n mandaatilla toimiva laaja kansainvälinen rintama. Neuvoston syksyinen päätöslauselma jätti tilaa tulkinnoille, tarvitsisiko sota uuden lauselman vai ei.
Yhdysvaltain vetämä kova linja on ollut taitavaa sanallista Irakin painostusta ja yhtä taitavaa sisäpoliittista peliä. On ollut myönteistä, että Bush on ainakin tähän asti toiminut YK:n kautta ja ollut yhteistyöhakuinen.
Linjan pitävyys joutuu kuitenkin tulikokeeseen vasta, kun Irakin aseraportista tehdään johtopäätöksiä. Vaakakuppeihin tulevat ensi presidentinvaaleihin liittyvä sisäpoliittinen taktikointi ja valtioviisaus. Saddamin sietää saada ansionsa mukaan, mutta jos läksytys Irakille päätetään antaa, sen on perustuttava yhteiseen, eikä vain yhden maan tahtoon.