Viihde

The Beach Boysin Brian Wilson tähdittää Pori Jazzia

Viihde 16.2.2017 13:22 | Päivitetty 16.2.2017 14:18
STT

The Beach Boys -yhtyeen Brian Wilson esiintyy Pori Jazzissa 13. heinäkuuta. Hän konsertoi Suomessa ensimmäistä kertaa.

Festivaali tiedottaa, että Wilson tuo Poriin ison yhtyeensä, joka esittää The Beach Boysin Pet Sounds -albumin kokonaisuudessaan sekä joukon hittejä The Beach Boysin ja Brian Wilsonin tuotannosta.

Yhtyeessä ovat mukana Beach Boysin alkuperäisjäsen Al Jardine sekä 1970-luvulla yhtyeeseen kuulunut Blondie Chaplin. Kokoonpanon nimi on Brian Wilson presents Pet Sounds.

Brian Wilson vetäytyi The Beach Boysin kiertueilta vuonna 1964, minkä jälkeen hän keskittyi säveltämiseen ja studiotyöskentelyyn. Pet Sounds -albumi julkaistiin vuonna 1966. Wilson palasi esiintymislavoille 1990-luvun lopulla.

MAINOS

Kommentoi

Siinäpä kunnon jatsia Beach Boys malliin. Pet Sounds-kiertue on kyllä hieno mutta ei takuulla jatsin häivääkään ole kuultavissa. Ei toki ole väliksikään.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Metsäpalovaroitus on voimassa koko maassa lukuun ottamatta Utsjoen, Inarin ja Enontekiön kuntia. Ruohikkopalojen vaara on suuri Pohjois-Lapissa.

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Poika ei halua mennä armeijaan

130 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Tietoja lennon MH17 alasampumisen tutkinnasta

Hesari: "Venäjä ei enää edes yritä ylläpitää uskottavuuttaan." Venäjän uskottavuus on mennyt, eikä Juttutuvassa kirjoitt... Lue lisää...
Hesarin pääkirjoitus

Jari ja sarjakuvat

Jari

24.5.

Naapurit

28.5.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

www.kaleva.fi/yrityspalvelut


stats-image